Alfa-aktivisti vastaa lukijakirjeeseen

Hyvä Alfa-Aktivisti

Olen suurinpiirtein ikäisesi mies eräästä eteläisen Suomen suuresta kaupungista. En ole elättäjämies enkä panomieskään, vaan loismies. Vielä muutama vuotta sitten tavoitteenani oli jalostua lopulta elättäjämieheksi sitkeästi itseäni kehittäen: opiskelin toista tutkintoa, kävin lenkillä, liityin urheiluseuraankin. Uskoin löytäneeni itselleni sopivan alan ja tein työtä sen saavuttamiseksi. Sitten sekosin ja päädyin yhteiskunnan turvaverkkoon. Ja kyseinen verkko onkin mukava riippumatto, jossa olen köllötellyt jo useamman vuoden.

Esimerkillisenä loisena olen onnistunut kiinnittymään isäntäruumiiseen eli yhteiskuntaan ja imen siitä itseeni verta koko ajan paisuen. Painoa onkin tullut parikymmentä kiloa lisää lihasmassan sen kuin vähetessä ja kunnon heikentyessä. Kunnon loinen ei kuitenkaan ajattele pelkästään itseään, vaan myös tulevaisuutta ja jälkipolvia. Jo isoisälläni oli tapana sanoa ”Ylös ja varkaisiin, Luoja ei laiskoja elätä!” ja lisääntyminen alkaa olla nyt taloudellisen turvallisuuden saavutettuani prioriteettilistalla varsin korkealla. Olenkin iskenyt silmäni itseäni vuosikymmenen nuorempaan hedelmälliseltä vaikuttavaan naisihmiseen, jonka haluaisin saattaa jälkikasvuani kantamaan.

Kysymykseni kuuluukin, mitä strategiaa minun olisi hyödynnettävä päästäkseni vetelemään paljaalla kyseistä tytönhupakkoa ja estämään mahdollisen raskauden keskeyttäminen? Olen itse ajatellut jonkinlaista käenpoika-strategiaa, jossa keskeisellä sijalla olisi yksilöllisten psykologisten porsaanreikien löytäminen ja hyväksikäyttö. Uskoisin tehtävän olevan suhteellinen pitkäkestoinen, sillä minun täytyy edetä varovasti ja pitää todelliset tavoitteeni pimennossa, koska korttieni paljastuminen johtaa väistämättä ainoaan oikeaan johtopäätökseen: olen isäntäruumiille haitallinen loinen, josta on päästävä mahdollisimman tehokkaasti eroon.

Nimim. Iilimatokin on Jumalan luoma

Arvoisa Loismies, 


leikillisestä kirjeestäsi päästään nopeasti moniin tärkeisiin kysymyksiin.

Ensimmäisenä tulee mieleeni, että mikäli aiot perustaa pariutumiskäyttäytymisesi petokseen, katteettomiin lupauksiin, valepukuihin ja valheisiin, niin älä tee sitä. Sen sijaan suosittelen yksin vaeltamista, mietiskelyä, peiliin tuijottelua ja vuorikiipeilyä siihen pisteeseen asti, kunnes olet niin sinut oman itsesi kanssa, että et pelkää paljastaa ja jakaa itseäsi toisen ihmisen kanssa sellaisena kuin olet. Jos tutustut kaikenmaailman pelimiestekniikoihin ja muuhun kuitenkin verrattain lyhyentähtäimen sähläämiseen, niin voit varmasti menestyä sydämiä ja säästöpossuja särkevänä uutena Auervaarana. Mutta se voi olla hyvin stressaavaa elämää, joka välttämättä sovi kuin rautahermoisimmille kavereille. Sen sijaan, kun tarkoituksesi, uskomuksesi ja viestintäsi ovat niin yhdensuuntaiset, koheesiossa, että voit täysin vilpittömin mielin puhua tuolle naiselle, niin voit havaita että sinua todella kuunnellaan. Se johtuu siitä, että kun sinulla ei ole asian suhteen sisäisiä ristiriitoja, jotka pidättelisivät sinua, niin se näkyy ilmaisussakin. Mutta jos mietit, että joutuisit puhumaan jostain mistä et ole varma itsekään, niin kuinka helppoa muidenkaan olisi luottaa sinuun. Alfa-Aktivistin suositus on rehellisyyden tie.

Ilmetty Timo Soini nuorena!

Sinun ei tarvitse olla mikään pelle tai stand-up koomikko, jotta saat naiset nauramaan. Vaikka monesti sanotaan, että kaikki suuret rakastajat ovat olleet kovia huumorimiehiä, niin uskaltaudun esittämään vaihtoehtoisen teorian: He ovat olleet erittäin taitavia kuuntelijoita, ovat ymmärtäneet ja ovat osanneet täyttää kunkin naisen tarpeet paremmin kuin mitä nämä naiset osaisivat niitä itse sanoiksi pukea. Ja sitten punchline: naiset alkavat helposti hihitellä, kikatella ja nauraa sellaisen henkilön jutustelulle, johon ovat ihastuneet, koska he pitävät hänen seurastaan ja huomiostaan niin kovin ja toisaalta ovat tästä myös hyvällä tavalla hermostuneita. Tämä ei päde kaikkien, mutta monien kohdalla ja on hyvin ihastuttavaa, koska he eivät voi kihertelylleen mitään. Ei kuitenkaan pidä tulkita, että kaikki naiset, jotka ovat koskaan nauraneet millekään mitä sanot, haluavat antautua sinulle seksuaalisesti. Mutta tämä voi olla hyvä indikaattori, jolla saatat todeta, että pitääkö hän sinusta.

Nainen, miltä tuntuisi jos suuri ihastuksesi kuiskaisi sinulle jotain niin ihanaa, että pikkuhousut kastuisi?

Mitä taas tulee suunnitelmaasi "hiljaa paha tulee", niin miksi ihmeessä kuvittelet vitkastelun ja juonittelevan salamyhkäisyyden auttavan sinua yhtään asiassasi? Katso itseäsi peiliin. Häpeätkö sinä itseäsi? Jos vastaat kyllä, niin tee asialle jotain, kunnes vastaat kieltävästi. Kun pääset häpeilemättömään tilaan, niin menet ja lähestyt sitä naista. Ja kun hän osoittaa sinua kohtaan hyväksyntää, niin viet homma koko ajan pidemmälle. Naiset eivät pelkää seksuaalisesti aktiivisia miehiä, jotka tekevät seksuaalisia aloitteita. Ennemminkin he haluavat välttää ja pitää poissa romanttisesta elämästään sellaisia nahjuksia, jotka häpeilevät seksuaalisuuttaan. Jos käyttäydyt kuin sinussa ja luonnollisessa seksuaalisessa ruokahalussasi olisi jotain pahaa, hävettävää tai väärää, niin ihmiset tulevat olettamaan että sinussa on todella jotain pahaa ja väärää. Millainen olisi sotilas, joka pelkäisi lähteä rynnäkköön, koska saattaa pian survaista jotakuta pistimellään? Menet vaan kuin koira, joka haistelee narttujen pyllyjä ja panee kiimassa olevia. Tämän luonnollisempaa asiaa ei ole. Etkä sinäkään mitään ohjeita oikeasti tarvitse, vaan uskallusta. Niin että ei muuta kuin seiso suorassa, älä häpeile tai kerjää, puhu rauhallisella rintaäänellä, älä anna hölmöjä lupauksi, mutta pidä sanasi ja ole mies. Kyllä sinä pärjäät.

-Mene ja pane! Tämä on Alfa-Apostolin lähetyskäsky.

Minun on kuitenkin näin loppuun sanottava, että en todellakaan ole mikään pelimiesvalmentaja, vaan ukkomies. Olen kiinnostunut enemmän siitä, miten rakennetaan hyvää parisuhdetta, kuin muodostetaan irtosuhteita mahdollisimman tehokkaasti.


kuvat:
http://www.searchenginepeople.com/wp-content/uploads/2011/12/scheming.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0zJREZow-dpQCgfUPHPUeMEPbGjl-swTiAUN6KZsjz57unqWIdiqk0uIt7sKiTD266OmXSbmdfmqEhDmK0BYwtUJ9TJSoEkrGGqx3yxlZKrZu4SfPNmmbXPZ2uqIIQGZ3T-FPUPWpDQUU/s1600/man-whispering-in-woman-ears.jpg
http://edge.ebaumsworld.com/picture/epicapex/HONESTY.png
http://www.thefunnybox.com/wp-content/uploads/2009/01/funny-pictures-horny-dog-dmn.jpg

Millaisen parisuhteen sinä ansaitset?

Niin mietipä otsikon kysymystä ihan oikeasti. Millaisena ihmisenä sinä näet itsesi ja kuinka paljon ja millaista hyvää kaltaisesi ihminen mielestäsi ansaitsee? Jos mietit adjektiiveja, joilla kuvailisit itseäsi mahdollisimman rehellisesti, niin saatko tulokseksi enemmän positiivisia, negatiivisia vai mitäänsanomattoman neutraaleita adjektiiveja? (tämä on myös hyvä koe tutkiskella omaa rehellisyyttä itselleen ja itsetuntoaan, oman arvon tunnetta)

Tämä kirjoitus kumpuaa halustani jakaa oivallukseni, joka on tehnyt omasta elämästäni huomattavasti miellyttävämpää. Minulla ei ole todellakaan mitään kukkoilemisen aihetta, sillä olen sössinyt niin paljon, mutta olen myös ottanut opikseni. Jos vaikutan päällepäsmärille, niin se johtuu tyylistäni, että en vaikene siitä minkä uskon oikeaksi ja uskallan suomalaisen perinteen vastaisesti sanoa siitäkin, jos menee hyvin. Ja niin kauan kunnes minut vääräksi todistetaan, en pidä kynttilääni vakan alla. Keskustelen mielelläni aiheesta, enkä kirjoitustyylistäni huolimatta usko olevani edes absoluuttisen oikeassa. Tämä on kuitenkin parasta kokemukseen perustuvaa ymmärrystä, jota minulla on. Nöyrin mielin siis ymmärtämään maailmaa ja elämää, mutta ei nöyristellä koskaan.

Meidän ratkaisuja, valintoja ja tekemisiä ohjaavat ensisijaisesti meidän uskomuksemme maailmasta, meistä itsestämme ja mahdollisuuksistamme. Luin hiljattain aikoinaan samalta saarelta lähteneen Miika Nousiaisen (ei sukua tietääkseni) kirjan Metsäjätti, jossa kuvattiin aikas hienosti henkinen vankilapako itsensä vähättelyn, pessimismin ja toivottomuuden sellistä. Jos yksilöä ohjaa perisuomalainen pessimismi, itsensä vähättely ja itsesääli, niin millaisena näet hänen mahdollisuudet parisuhdemarkkinoilla? Jos lähtökohtana on se, että kun vaan joku tavallinen, kuka tahansa edes suunnilleen terve ihminen minut huolisi, niin mikä voi olla lopputulos?

Eräs ystäväni kerran tuumasi, että jos asuu peräkylillä ja pyrkii pääsemään vaikkapa New Yorkiin, niin saattaa päästä vaikka Helsinkiin asti. Mutta jos pyrkii vain Lahteen, niin ei välttämättä pääse paljoa peräkammaria pidemmälle. Eli rautalangasta vääntäen, jos ei oikein aseta tavoitteita tai rajoja, vaan pitää parisuhdetta "hinnalla millä hyvänsä" itseisarvona ja tavoitteena, niin voi pian huomata saaneensa oikean Pyrrhoksen voiton. Monesti huomaamme kuitenkin vasta saatuamme tarpeeksi pahasti kuonoomme, että mun on pakko tehdä jotain elämälläni, kun avioliitto ja kaikki menee päin helvettiä. Sanotaan, että avioero voi olla hyvin kasvattava kokemus, mutta suosittelen muiden virheistä oppimisen mallia...

Siispä:

Koetko sinä ansaitsevasi ensisijaisesti väkivaltaisen alkoholistin, nalkuttavan petturin, kiihkeän rakastajan vai luotettavan vanhemman yhteisille lapsillenne? Ja vaikka mahdollinen kumppani ei sellainen nyt olisikaan, niin miten luulet käyttäytyväsi ja käytökselläsi ohjaavasi kumppaniasi, jos oletat tämän ratkeavan ryyppäämään, lyömään tai pettämään sinua? Kannattaa olla varovainen, mihin uskoo, toivoo tai pelkää, sillä se saattaa hyvinkin toteutua. Jos minulta kysyttäisiin, että mitä minä odotan/toivon kumppaniltani ja mihin vedän rajat parisuhteessa, niin luonnehdintani saattaisi näyttää tältä:

Haluan naisen, joka on tärkeissä asioissa rehellinen, jolla on hyvä itsetunto ja hyvä, on sinut suhteestaan vanhempiinsa ja on hyvä suhde miessukupuoleen yleisellä tasolla. Hänellä on positiiviset odotukset elämältä, hän pitää huolta itsestään fyysisesti, älyllisesti ja emotionaalisesti (ja voi hyvin näillä osa-alueilla). Hän on hyvätahtoinen, sinut seksuaalisuutensa kanssa ja avoin mieleltään. Hän on viehättävä, tietää sen ja käyttäytyy sen mukaisesti. Hän osaa puhua ja vaieta, ja hänellä on muutenkin hyvä tilannetaju. Hän osaa tarpeen mukaan pukeutua niin korkokenkiin, kuin kumisaappaisiinkin. Hän on tasapainoinen sanan mitä moninaisimmissa merkityksissä. Hän on itsenäinen, älykäs, luova heittäytyjä ja voi hyvin.

Nämä asiat eivät luonnollisestikaan ole mitään absoluuttisia odotuksia, vaan katson mieluusti paitsi hyviä asenteita, myös potentiaalia. Ja mitä tulee tuohon naisihanteeseeni, niin voin sanoa olevani hyvin onnekas mies.

Ensimmäinen asia mihin kiinnittäisin huomiota karsivassa rajanvedossa, on pahantahtoisuus. Olkoon vaikka maailman kaunein ja seksikkäimmän näköinen nainen, mutta jos on kirottu pahantahtoisella ja myrkyllisellä mielellä, niin kiitos ei. On eri asia avautua asiasta, jos olen esim. jättänyt kodin siivoamatta lupauksestani huolimatta, kuin erikseen koittaa satuttaa toista mahdollisimman kivuliaasti ja verisesti. Ihmiset saattavat sanoa ja tehdä monenlaisia asioita, mutta on tärkeää kysyä "miksi". Ja kysyä sitä niin monta kertaa, että pääsee asian ytimeen. Jos esimerkiksi kumppanini esittäisi minut alituiseen huonossa valossa ystävieni edessä, koittaen nöyryyttää minua ja saattaa minut ilkeän naurun kohteeksi, niin voisin kysyä hyvin, että suvaitsenko rakkaalta kumppaniltani sellaista käytöstä, joka muistuttaa lähinnä yläasteikäisen koulukiusaajan toimintaa? Ei sellaisella "kumppanilla" tee mitään. Kyllä molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus on oltava lähtökohtana terveelle parisuhteelle, eikä mikään puukonvääntökisa. Paskan kohtelun nieleminen johtaa vain yhä paskempaan kohteluun. Ja se on aivan se ja vitun sama kuinka huono päivä sillä toisella on ollut tai onko sillä turvaton olo tms - pitääkö sitä paskaa töhriä parisuhteeseenkin? Eikö se kannataisi rakentaa ja pitää ennemmin sellaisena, että siitä saa turvallisuuden tunnetta, toivoa ja voimia, eikä vie loppujakin niistä. On myös sanottava, että tämä on osittain myös persoonallisuus- kasvatus- ja tottumuskysymys; jotkut ihmiset eivät pidä huutoriitelyä pahana asiana, lähinnä ilmanraikastimena. Eikä siinä mitään, jos se on molemmille ok, mutta jos siihen liittyy muitakin ihmisiä, kuten lapsia, niin mallijohtamisen nimissä olisi syytä opetella hieman jedi-hermojen käyttöä ja asioiden rauhanomaista ratkaisua. Toisinaan minustakin tuntuu siltä että pitää päästellä höyryjä vaikkapa nyt kauan valmistellun kaupan kaatumisen takia, mutta miksi vaimoni pitäisi joutua siinä tulilinjalle? Sanotaan, että ei haukku haavaa tee, mutta kynä on miekkaa mahtavampi. Muistakaa, että mitä pahaa sanotte rakkaillenne, he saattavat alitajuisesti ottaa sen osaksi itseään, omaa persoonaansa ja alkaa toteutta sitä, kurjistaen omaa ja kaikkien ympärillään olevien elämää. Keskittykää siis ensisijaisesti niihin hyviin asioihin, niin saatte niitä.

Meinasin jo kirjoittaa että huono itsetunto olisi karsiva tekijä, mutta perunpa sanani. Huono itsetuntokaan ei ole mikään järin suuri ongelma kumppanilla, kunhan siihen osaa suhtautua. Huono itsetunto voi ilmetä kyllä erilaisena oikutteluna, jopa todella paskana käytöksenä ja alituisena pelkona kumppanin menettämisestä, vakavana riittämättömyyden tuntona ja toisaalta epäuskona siihen että ansaitsisi hyvän ihmisen rinnalleen. Olenpa kuullut tapauksista, jossa heikon itsetunnon omaava on pettänyt kunnollista pariaan, koska "ei uskonut että heidän suhteensa voisi muutenkaan kestää". Ehkä siinä on jokin juttu, että jos kokee olevansa toista huonompi, niin yrittää vetää toisen mukaansa sille "alemmalle tasolle", sen sijaan että uskoisi voivansa kasvaa itse ihmisenä. Tämä on karu mielipide, joka ei ole harkittu omani, vaan hyvän ystävän näkemys: huonolla itsetunnolla varustettua kumppania täytyy kohdella niin kauan hänen oman uskomuksensa mukaisesti (eli pitäen itseä parempana ihmisenä kuin mitä hän on), kunnes on saavutettu emotionaalinen synkrooni, jonka jälkeen tunnetilaa voi lähteä ohjaamaan terveempään suuntaan.

Tämä oli nyt satunnainen paatospuhe, jonka innoitti Henry Laasasen ATM-fanipojat Ry internetin keskustelupalstojen kommenttiosioista. Toivon että he voisivat nousta sen netissä tapahtuvan syyttelyn ynnä muun yli, että naisten vika kun en saa seksiä jne. Sinänsä, he eivät ole sen parempia kuin rujot pahansisuiset ämmät, jotka valittelevat kun prinssi uljasta ei näy häntä viettelemään. Jos haluaa vietellä ja tulla vietellyksi, täytyy jalostaa itseä sellaiseksi ihmiseksi jolle se on luontevaa, eikä jäädä märisemään kun kuu ja tähdet eivät tipahda taivaalta syliin. Ja kun puhun jalostuksesta, puhun ennenkaikkea henkisestä kehityksestä, en six-packista. Mutta siitäkin huolimatta, jos tällä mummolla on asennetta treenata 72-vuotiaana puistossa, niin eiköhän nuorehkot miehet pysty tutustumaan elämään ja naisiin, jos vaan oikeasti haluavat.

Seuraavassa kirjoituksessa vastaan lukijakysymykseen...

kuvat:
http://blog.tsemtulku.com/wp-content/uploads/2012/02/couple-arguing1.jpg
http://kosmicamusic.com/wp/wp-content/uploads/relationship1.jpg
http://www.daydreamersgarden.net/possibilities.gif

Kuka pelkää Pekka Haavistoa?

Pienen tauon päälle ajattelin kirjoitella meidän, ennenkaikkea heteromiesten, suhtautumisesta homoseksuaaleihin. Seuraa tajunnanvirrasta kirjoitettu pläjäys.

Sattuipa tuossa edellisellä viikolla tapaus, kun vaimoni oli opettamassa sijaisena eräällä koululla täällä Keski-Suomessa, että oppilaat yltyivät keskustelemaan innokkaasti politiikasta. Tämä hirveän hämmingin aiheutti Pekka Haavisto, tai pikemminkin se, että hän on presidenttiehdokkaista ainoa avoimesti homoseksuaalinen ehdokas. Oppilaiden keskinäinen keskustelu kulminoitui huutamiseksi ja opettaja puuttui peliin, että "jos Haavistosta puhuminen aiheuttaa noin paljon kovaäänistä ärsyyntymistä, niin voidaan vaikka tunnin lopuksi puhua siitä, mutta ensin tehdään työt". Poikien vastauksena oli, että EI SE AIHEUTA ÄRSYYNTYMISTÄ, VAAN VIHAA!!!

No, tuossahan nyt ei sinänsä ole mitään uutta, että nuoret miehet ja yhtä lailla naisetkin meuhkaavat jostain triviaalista asiasta, kuin se olisi maailman suurin juttu. Been there, done that. Mutta suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on sinänsä hauska asia tarkasteltavaksi, koska se viestii mielestäni aika paljon yksilön yleisestä elämänasenteesta. 

Minä olin ennen homofobinen, jopa homovastainen. Uskomukseni homoudesta olivat:

• Homous on valinta

Uskoin, että "homoilu" on lähinnä vihervasemmistolaisten liberaalihippien keskinäinen muoti-ilmiö, jolla he halusivat olla erilaisia ja kapinoida konservatiivista yhteiskuntaa vastaan. Sellaista hapatusta en militanttina työläismiehenä halunnut ymmärtää. Loogisesti ajattelin, että lesbot on kuitenkin ihan jees, koska ... ne on vaan aika vitun jees.

Katsoinpa tässä noin vuosi sitten jonkun dokumentin, jossa selviteltiin homoseksuaalisuuden syitä. Siinä muistaakseni tuumattiin näin, että mitä useamman lapsen äiti on synnyttänyt, sitä vähemmän testosteronia näillä myöhemmin syntyneillä pojilla on. Ja sitä naisellisempia he ovat miehinä ja tuntevat näinollen vetoa miehiä kohtaan samalla tavalla, kuin naisetkin. Tiedä sitten, pitääkö tämä paikkaansa, mutta henkilökohtaisesti en usko että homous olisi valinta.

• Homous on luonnonvastaista

Homoseksuaalisuus ei kieltämättä johda jälkeläisten alullepanemiseen, mutta onko turvaseksi yhtään luonnollisempaa tässä suhteessa? Tai vaikka oraaliseksi? Ja jos kyselee miehiltä, että mitä tykkäisi jos joku mukava nainen kerjäisi pylly pystyssä rakkauttasi "Pekka Haaviston ehdokasnumeroon", niin kuinka moni sanoisi, että Vade Retro Succubus! En minä mikään homo ole!

Entäs jos homoseksuaalisuus onkin evoluution mekanismi, jolla säädellään ylikansoittumista?

• Homous on vastenmielistä

No niin on lipeäkalakin, mutta ei MINUN sitä ole pakko syödä. Jos joku tykkää lipeäkalasta, niin syököön minunkin edestäni. Minä tykkään savulohesta. Ja jotkut ovat kaikkiruokaisia. 

Get over it.

Homoista ja uskonnosta tuskin kenelläkään on mitään uutta sanottavaa, joten en piiskaa kuollutta hevosta.

Ehkä tyypillisesti, asenteeni oli "senkun ovat homoja, kunhan eivät tule sitä minulle tyrkyttämään". Ja tämä sitä taustaa vasten, että ikinä ei yksikään homo ole koittanut iskeä minua. Turha pelko. Niin, mikä niissä homoissa oikeasti pelottaa? Joidenkin mielestä siihen liittyy miehenä raiskatuksi tulemisen pelko, joidenkin mielestä se, että mitäs jos onkin itsekin homo? Onko jotain käsittelemättömiä asioita? Vai onko kyseessä vain heijastus vanhempien mielipiteistä? Tai siitä, että on heitetty ruotsalaiset on homoja-läppää ja nyt olis pilkka kolahtamassa omaan nilkkaan?

Tavallaan ymmärrän kyllä oikein hyvin omista taustoistani lähtien, että miksi noilla yläasteikäisillä pojilla on vallan kauhea homokammo. Tuntematon pelottaa. Eräs poika luokassa oli sanonut, että mitä jos ne linnan juhlissakin sitten käyvät vieraisiin käsiksi? Yhtä hyvin olisi Halosen kohdalla voinut kysyä, että kun sehän on nainen, niin mitä jos se hyökkää niiden kaikkien viattomien miesten kimppuun mulkunkiilto silmissä? Kyllä sitten nolottaisi Suomen kansaa. Ja hei, näyttääkö Haavisto siltä, että se oikeasti hyökkää yhtään kenenkään kimppuun? Olen tässä nyt muutaman vuoden aikana tutustunut Verkkoyhteisö Konnun erittäin laadukkaan (eli hyvin moderoidun) foorumin  kautta erääseen homoseksuaaliin, johon minun oli aluksi hieman hankala suhtautua, mutta jonka kanssa keskustelemalla olen oppinut paljon. Ei minun vanhempani ikinä opettaneet, että homot on hyi pahoja, mutta ehkä ne on juuri olleet ennemminkin pienen pilkan aihe. Mutta jostain ne ennakkoasenteet aina tulee.
Mutta hei, jos miettii heteromiehiä näin yleensäottaen, niin eikö meidän pitäisi olla kiitollisia kaikista  homomiehistä, joita maa päällään kantaa. Mitä enemmän homoja, sitä enemmän naiset joutuvat kilpailemaan hyvistä heteromiehistä. 

Sen myönnän, että naureskelen homoille edelleenkin, kun he osuvat hyvin yksiin jonkun stereotypian kanssa, kuten Pekka Haaviston nenä-äänellä puhuva kampaaja-kumppani, Nexar Antonio Flores. Oppikirjaesimerkki feminiinistä homomiehestä jaksaa naurattaa. Mutta ihan samalla tavalla nauran naisille, jotka alkavat lässyttää koiralle tai vaikka vain koirasta puhuessaan, tai muuten vaan käyttäytyvät jonkun stereotypian mukaisesti. Ja on erittäin tärkeää osata nähdä ne stereotypiat, joita itse toteuttaa ja nauraa röhönaurua niillekin. Kyllä minä ainakin nauran omille touhuille, kuten joku pikkupojaksi sekunnissa taannuttava teräase- ja tekniikkaintoilu. Koska oikesti, ei tää elämä nyt niin helvetin vakavaa ole. Ja vaikka olis rankkoja juttuja välillä, niin ei ne naamaa kurtistelemalla hauskemmaksi muutu. Tässä suhteessa mua ärsyttää ihan yhtäläisesti umpimieliset konservatiivit, kuin vihreiden mielensäpahoittajat.

Naurattaa, koska stereotypia

Haluan nyt osoittaa julkisesti kannatusta Pekka Haavistolle, koska Pekka on hyvä jätkä. Presidenttivalinnat tehdään tunteella siinä missä päätökset yleensäkin, ja sitten niitä perustellaan järkisyillä jälkeenpäin. Mutta jos arvoisa lukija kysyt itseltäsi, että minkä tunteen ohjaamana teet päätöksesi, niin tunnistatko sen? Ei ole olemassa oikeita tai vääriä tunteita, eikä minua sinänsä kiinnosta, että ketä te muut äänestätte. Mutta toivon puolestanne, että teitä ei ohjaa ensisijaisesti viha tai pelko, kuten noita erään koulun 9-luokkalaisia. Viha sokaisee ja pelko rajoittaa, ja mitä enemmän pelkäät, sitä vähemmän sinulla on valinnan varaa. Sitä vähemmän sinulla on vapautta. Ja sitä heikompi olet. Toivon teidän kaikkien hyvinvoinnin kannalta, että äänestättepä Saulia tai Pekkaa, niin teette sen jonkin hyvän, rakentavan tunteen johdattamana. 

Osmo Soininvaaralla on asiaa

Kymmenen vuotta sitten en olisi varmaan voinut äänestää Haavistoa, koska olisin liikaa tuijottanut hänen homoseksuaalisuuttaan. Eilen annoin ääneni Pekalle. En ole ihan kaikista asioista samaa mieltä hänen kanssaan, mutta erityisesti ihailen hänen asennettaan, joka on kuin Poliisilain 2§ repäisty: 

"Poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sekä sovinnollisuutta edistäen"

Ja Haavisto jos kuka toimii sovinnollisuutta edistäen. Kelpo esimerkki kenelle meistä tahansa, kuten presidentin kuuluu olla.

Kuvat:

http://0.tqn.com/d/webtrends/1/0/D/A/-/-/epic-rage-guy.jpg

http://www.stevenhumour.com/wp-content/uploads/2010/06/boys-will-be-boys.jpg

starwars.wikia.com (kuvaa muokattu tekstiä lisäämällä)