maanantai 31. lokakuuta 2011

Kommunikointi naisen kanssa Osa 1

Hyvää päivää mörököllit, aika avata sanaiset arkkunne.

Kuinka usein kuuleekaan, kun joku meistä miehistä päivittelee naisten tyypillistä tapaa kommunikoida. Olipa sitten kyseessä mikä tahansa etenkin parisuhteeseen liittyvä asia, niin homma menee helposti aivan mahdottomaksi. Ei tarvitse kuin vähän suutaan avata, niin ei aikaakaan, kun ei vaan voi käsittää toisen ajattelutapaa.

Otan esimerkin omasta elämästäni:
Olimme puhuneet  vaimon kanssa elämänsuunnitelmistamme melko tarkasti ja luoneet yhteisen vision, jota me molemmat kannatimme ja johon pystyimme sitoutumaan.
No sitten parin kuukauden päästä tuosta, vaimoni alkoi käyttäytyä hieman omituisesti. Kun kysyin, että mikä painaa mieltä, niin hän ilmaisi erilaisin sanakääntein, että on epävarma tulevaisuudesta ja se painaa mieltä kun ei tiedä, mitä tässä tehdään. Eikä ole mitään selkeää mitä odottaa.
Olin ällikällä lyöty. Miten niin ei ole mitään mitä odottaa, tai miten niin on tulevaisuus jotenkin epäselvänä? Vastahan me tehtiin hienot strategiat ja kaikki, että kuinka päästään siihen tavoitetilaan. Mutta sitten muistin, kuinka olin joskus lukenut jostain tästä miesten ja naisten aivojen erosta.

Miehet ovat ongelmanratkaisijoita. Naiset ovat prosessoreita. Joo joo, tiedän että tämä on karkea yleistys - mutta miettikääpä. Vaimoni ainakin olisi halunnut vain, että tulevaisuus-asiaa prosessoidaan. Kenties tämä liittyy naisilla turvallisuuden- ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen, että asioita puidaan jatkuvasti. En tiedä. Mutta itse olen huomannut, että olen ns. projektiluontoisempi noissa prosessoinneissa. Meillä oli minulle aivan selkeä tulevaisuudenkuva, jota kohti olimme astelemassa ja olin täysin tyytyväinen. Ei ollut mitään ongelmaa. Mitä sitä nyt selvää pässinlihaa jauhamaan vaan jauhamisen ilosta, ajattelin. Sanoista tekoihin, ellei tule muutoksia suunnitelmaan. Mutta naiset tuntuvat tarvitsevan tätä ei-mihinkään-johtavaa prosessointia, jota he taitavat tehdä yksinään päässään 24/7. Molemmat erilaisia, molemmat yhtä lailla tarpeellisia malleja. Ei luonto olisi kasvattanut meitä toimimaan näin, ellei se edistäisi lajimme selviytymistä ja menestymistä.

Kenties juuri tästä johtuu se, että naiset ovat keskimäärin innokkaampia ja parempia kommunikoimaan, kuin miehet. Miehet prosessoivat asioita vain ratkaistakseen asioita, jotta niitä ei tarvitsisi prosessoida. Ja kun joku asia on selvitetty, niin sitä ei enää murehdita ja turha siitä on oikeastaan puhuakaan. Näin pikkusen kärjistäen.

Naiset, kun teistä tuntuu että haluatte puhua jostain asiasta, niin varautukaa siihen, että mies ottaa sen helposti niin, että sinulla on joku ongelma, joka hänen pitää ratkaista. Ja jos hän ei ymmärrä, mitä sinä oikeastaan tahdot, niin hän ehkä yrittää kurottaa kuuta taivaalta tehdäkseen asialle jotain. Ja sitten jos tämä "ongelma" toistuu ja toistuu, vaikka hän mielestään jo ratkaisi ongelman, niin häntä ei välttämättä enää kiinnosta vaivata päätään murheillasi. Eli auta miestäsi ymmärtämään, että sinulla ei välttämättä edes ole mitään ongelmaa joka pitää ratkaista, vaan että tahdot vain puhua, koska se luo sinulle jotain tunnetta X, joka on sinulle tärkeää. Ja jos miestäsi ei kiinnosta se, että onko sinulla hyvä, turvallinen ja tulevaisuuteen luottavainen olo, niin hän ei välttämättä ole se Herra Oikea.

Ja miehet, kun kumppaninne alkaa puhua taas asiasta X, niin huomioi, että hän tosiaan saattaa vain haluta puhua ja prosessoida sitä. Hän ikään kuin klikkaa refresh-painiketta, jotta saisi varmuutta, että kaikki on kunnossa. Ja hän myös toisaalta testaa sinua, ehkä sisimmässään peläten, että et tiedäkään mitä olet tekemässä. Hän haluaa myös selvittää sen, että olet riittävän vahva mies turvataksesi hänen ja mahdollisen jälkikasvunsa tulevaisuuden. Hän haluaa vahvistuksen sille, että sinulla on visio omasta/yhteisestä tulevaisuudesta ja tiedät miten saavuttaa sen ja oikeasti kuljet tietäsi sanojesi mittaisena. Silloin hän voi luottaa sinuun ja sitoutua myös visioosi. Jos siis haluat pelata korttisi hyvin, niin ota asia oma-aloitteisesti esille aina silloin tällöin, niin osoitat hänelle näin määrätietoisuutta ja johtajuutta, ikään kuin henkistä tarttumapintaa.

On sinänsä triviaalia, että miksi näin on. Onko kyseessä kivikautinen selviytymis-ominaisuus, vai jäänne viktoriaanisesta roolimallistosta, niin oikeasti - mitä väliä? Miesten ja naisten aivot on vaan viritetty eri tavalla, eikä siinä ole mitään vikaa. Ongelma tulee ainoastaan silloin, kun näitä eroja ei ymmärrä ja kun ei sitten osata kalibroida käytöstä ja kommunikaatiota sellaiseksi, kuin tilanne edellyttää.

Miehet ja naiset vaan on erilaisia, mutta ihan saman arvoisia.


Kuvat:
http://www.pagetutor.com/jokebreak/images/male_brain.gif
http://www.microsquish.com/funstuff/graphics/femalebrain.gif
http://media.riemurasia.net/albumit/m34359/838700045.jpg

lauantai 10. syyskuuta 2011

Sitoutumisesta ja parinvalinnasta

Nyt on vuorossa psykologian vanhemman konstaapelin näkemyksiä seurustelusta. Mikäli tämä kirjoitus aiheuttaa mielipahaa, eroja tai muuta, niin en ota mitään vastuuta. Sen sijaan kaikista onnellisista tapauksista voi tulla kiittämään, että olipa helvetin hyvin kirjoitettu.

Puhuin tänä aamuna rakkaan vaimoni kanssa ihmissuhteista, avioitumisesta, sitoutumisesta ja seurustelusta. Oli erittäin hyvä aamukahvikeskustelu, kun mietimme omaa historiaamme ja sitten kävimme jotain spekulaatioita jonkun lehtijutun pohjalta ja yleisesti ihmissuhteista.

Kuvittele millaisia olette 70-vuotiaina. Jos vaikuttaa hyvältä, niin anna mennä
Minua ehkä hieman ihmetyttää kun puhutaan sitoutumiskammosta. Tuo on sinänsä hyvin lavea termi, mutta tarkoitan sillä tässä tapauksessa esim. arkuutta mennä naimisiin, lisääntyä, ottaa asuntolaina tai muuta sellaista. Toki on jokaisen oma asiansa, millä aikataululla etenee valittunsa kanssa, mutta mielestäni maltti on valttia. Kamala klisee. Mutta otetaanpa pari tapausta, joihin olen törmännyt (ja te jotka kuvittelette, että puhun nyt juuri sinusta, niin en luonnollisestikaan puhu mistään muusta kuin vain ja ainoastaan sinun asioistasi, duh).

1.       Onko parisuhteessa perustavaa laatua olevia ratkaisemattomia kysymyksiä? Jos sinä haluat oman biologisen lapsen ja toinen ei, niin kannattaako sitoutua siinä toivossa, että ”ehkä hän muuttuu”? Se on asia, joka naisten pitää ratkaista melko nopeasti, sillä kello käy. Mies voi vielä valita nuoremman naisen, mutta hedelmällisen ikänsä ohittanutta naista nuori ori tuskin auttaisi. Lohduttaisi korkeintaan. Muistakaa kuitenkin, että kehitys kehittyy ja hedelmällisyys on muutenkin yksilökohtaista. Kun tuntuu siltä, että lapsi on saatava, niin te kyllä tiedätte sen. Silloin mikään mahti maailmassa ei voi estää teitä saamasta sitä, sillä meidät on ohjelmoitu siihen. Ei meitä muuten täällä olisi seitsemää miljardia.

2.       Tai jos toinen on esimerkiksi masentunut, lojuu sängyn pohjalla, eikä edes halua sieltä ylös? Haluatko sitoutua olemaan hänen omaishoitajansa alusta alkaen? Haluatko sellaisen elämän, kun voisit saada erilaisen, ehkä miellyttävämmän elämän jonkun toisen vierellä? Asia on totta kai täysin eri, jos kaveri aktiivisesti haluaa ja yrittää nousta sieltä sängynpohjalta. Voit halutessasi vaihtaa termit ”masentunut” ja ”sänky” johonkin koskettavampaan, kuten alkoholisti ja oksennus tai laiska ja kukkarosi.

3.       Mitkä on sinun motiivisi parisuhteeseen? Mitkä ovat mielestäsi hyviä syitä muodostaa parisuhde tai kriteereitä kumppanillesi? Miten haluaisit, että kumppanisi kohtelee sinua? Millaisen henkilön kanssa sinun olisi mahdollisimman hyvä ja turvallinen olla? Millaisia asioita ja tuntemuksia haluat kokea kumppanisi kanssa? Luin hiljattain artikkelin perheväkivallasta, jota suosittelen kaikille. Siinä käsitellään myös tätä sitoutumisasiaa.

David Shade on puhunut mielestäni hyvin järkeenkäyvästi näistä asioista. Hän on itse asiassa kirjoittanut pari kirjaakin aiheesta, joita en ole kylläkään lukenut, koska olen ukkomies ja olen jo valinnut hyvin J. Kävin kesällä hänen seminaarissaan Helsingissä ja hän painotti useaan otteeseen käsitettä ”daddy’s girl”, isin tyttö. Ja jos tätä termiä avaa hieman, niin isin tyttö on saanut etenkin lapsuudessaan isältään ehdotonta rakkautta. Eli ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää, joka ei ole riippuvainen hänen teoistaan, vaan siitä ainoasta syystä, että hän on isänsä ainutkertainen rakas tytär.  Tähän liittyy tottakai myös rajojen asettaminen, mutta minä en puutu tähän kysymykseen nyt tämän enempää, koska tämä ei ole mikään kasvatustieteellinen blogi.  Mutta sama pätee miehiin. On äärimmäisen tärkeää, että miesten suhde äitiinsä on kunnossa ja että he ovat saaneet äidiltään rakkautta, läheisyyttä ja hyväksyntää, koska sille pohjalle yksilö rakentaa suhtautumisensa vastakkaiseen sukupuoleen tullessaan sukukypsäksi.

Minun on helppo puhua tästä, koska minulla on hyvät vanhemmat. Mutta vaikka ei olisi yhtä helpolla päässyt kuin minä, niin asialle voi tehdä paljon. Kuuntelin kerran erään naisen tarinan, jolla oli taustallaan mm. lastenhoitajiensa puolesta hyväksikäytetyksi tulemista, hankalat suhteet vanhempiin, toistuvia huonoja miessuhteita ja seksuaalisen väkivallan uhriksi joutumista työssään ja kaikkea mahdollista paskaa. Hän kuitenkin pääsi niistä yli NLP:n ja hypnoositerapian avulla. Olen kuullut hänen olevan nykyään varsin onnellinen nainen. Tuosta terapiasta täytyy muuten sanoa, että melko huvittavaa että se on Suomessa leimattu sellaiseksi asiaksi, jota pitää häpeillä tai ”viiraa varmaan tosi pahasti päässä, jos joutuu terapiaan”. Terapia on luksusta. Terapia on kuin vaihtaisi öljyt autoon tai siivoaisi tietokoneelle ajan saatossa kertyneet röhnät, jotka hidastavat windowsin käynnistymistä. Ja nuo hypnoosi ja NLP- jutut, joiden avulla työstetään alitajuntaa – ne voivat olla todella tehokkaita. Itse pääsin omista lapsuudenaikaisista peloistani eroon nimenomaan NLP:n ja hypnoosin avulla. Suosittelen vilpittömästi. Jos haluatte vinkkiä hyvästä toiminnanharjoittajasta, niin ottakaa privaatisti yhteys. Eli vaikka ette olisi syntyneet ”onnellisten tähtien alla”, niin hopealusikan voi itsekin laittaa suuhunsa.


Mutta palataanpa alitajunnan syövereistä takaisin sitoutumiseen ja parinvalintaan. Tuohon edellä mainittuun kohta 2:een jatkan jälleen herra Shaden opetuksella: Voit olla joko hyvä terapeutti tai hyvä rakastaja – et molempia. Tässä täytynee väännellä rautalankaa: Terveeseen parisuhteeseen kuuluu se, että autetaan toisia kummankin pyrkimyksissä parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta jos parisuhde alkaa muistuttaa enemmän hoitosuhdetta kuin seksisuhdetta, niin mieti mihin olet sitoutumassa. Onko sellainen henkilö valmis tasapuoliseen parisuhteeseen? Ehkä joskus, mutta punnitse tarkkaan. Jälleen lataan kuin korkeimman totuuden, mutta muistakaa, tämä on vain mielipide: Hyvä parisuhde rakennetaan rakkaudelle, ei tarpeelle. Toisin sanoen ajatukselle ”Tarvitsen sinua, koska rakastan sinua”. Epäterve parisuhdeajatus olisi: ”Rakastan sinua, koska tarvitsen sinua”. Pariutukaa siis itsenäisten, fiksujen ihmisten kanssa, jotka ovat osoittaneet voivansa tulla toimeen omillaan. Ryhtykää äideiksi tai isiksi vain lapsille.


Kohta kolme on haastava. Jos teet mielikuvaharjoituksen, jossa visualisoit elämää täydellisessä maailmassa täydellisen kumppanisi kanssa, niin mitä näet mielessäsi? Mitä te teette yhdessä? Miten hän puhuttelee sinua? Miten sinä puhut hänelle? Miten te kosketatte toisianne? Miltä se tuntuu? Miltä hän tuoksuu painautuessaan sinua vasten? Millaisia tunteita hän herättää sinussa? Millainen sinä olet hänen lähellään? Mikä hänessä saa sinut tuntemaan noita asioita? Ei riitä, että selität tilanteen toimivilla kemioilla. Mistä tiedät, että kemianne toimivat niin hyvin yhteen? Sinusta tuntuu siltä – joo-o, mutta miksi sinusta tuntuu siltä? Millainen se tunne on, kun kemiat toimii? Missä se tuntuu? Ja sitten jos palaat takaisin tähän maailmaan ja astut ulos testikammiosta. –Tässä valkoinen takkisi ja csi-taskulamppu, jolla näkee salaiset tunteet ja haaveet, ole hyvä. Nyt analysoidaan. No ei oikeasti edes analysoida, koska en minä tätä kirjoittaessa kuule sinun ajatuksiasi, kun kaikki muut lukijat puhuu päälle :D

Mutta jos yleistetään, niin yleensä sukupuoleen ja kielellisen ilmaisun kykyyn katsomatta ihmiset haluavat fyysisesti, emotionaalisesti ja älyllisesti tyydyttävän parisuhteen. Sellaisen, missä heidän on turvallinen olla, missä he voivat toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan sellaisen ihmisen kanssa, jonka seurassa ei tylsisty. Tuo joku erityinen osaa laittaa sukat pyörimään jalassasi ja hänen tulevaisuudensuunnitelmansa ovat tarpeeksi paljon linjassa omiesi kanssa. Olette sopivan erilaisia ja sopivan samanlaisia, jotta täydennätte toisianne hyvin, kuin yin ja yang.
Mutta jos unohdetaan tuollainen geneerinen haavekuva ja käsitellään asiaa parin tärkeän teeman kautta, niin päästään kysymyksiin, joita suosittelen työstettävän.


1.       Sukupuoliroolit

Jos yllätät itsesi ajattelemasta, että kunpa tuokin käyttäytyisi niin kuin oikea mies/nainen, niin kannattaa pysähtyä ajattelemaan asiaa ihan oikeasti pitkän kaavan mukaan. Varaa peili mukaan. Joillekin nämä kysymykset ovat erittäin yksinkertaisia, suorastaan maailman ilmiselvimpiä asioita. Minä ainakin olen kärsinyt liian kiltin miehen syndroomasta; minua tallattiin ja vietiin kuin pässiä narussa. En minä tätä asiaa muuten kirjoittaisikaan, ellen tietäisi kuinka tärkeää siitä eroon pääseminen on, jotta voi oikeasti tuntea olevansa mies, eikä mikään poikanen. On tiedättekös aika helevetin paljon helpompi hengittää. Tämäkään ei välttämättä kaikille sovi, mutta jos on kiinnostusta, niin voin joskus avata sitä kasvamisen prosessia. Miehet, vain jos te käyttäydytte ja kannatte vastuuta kuin miehet, voivat naiset vapautua olemaan naisia. (lukija x, joka aiot vängätä että mikä nyt sitten on miehekästä ja naisellista ja sukupuolineutraali parisuhde sitä ja tätä, mene itkemään muualle, sillä kommenttiasi ei julkaista. Tämä blogin ei ole tarkoitus miellyttää kaikkia.)

2.       Arvostus

Viittaan tällä aiempiin kirjoituksiini, jossa puhuttiin kunnioituksen edellyttämisestä ja oman tilan ottamisesta. Älä hyväksy mitään epäkunnioittavaa käytöstä ja palkitse ainoastaan hyvä käytös. Jos pyörrät itsenäisen päätöksesi, joka mielestäsi on oikea, sen takia että akka kiukuttelee siitä, tai annat pesää, vaikkei tekisi mieli, kun äijän retale vonkaa kaatokännissä, niin lisää on luvassa. Olet itse keittänyt soppasi, kun suorastaan kannustat ajatukseen: ”Hei, tämähän toimii!”. Tämä on elimellisesti yhteydessä käsitykseesi itsestäsi – kuinka hyvää sinä miellät ansaitsevasi? Jos ylipäätään olet asenteella ”jos mut nyt joku huolisi”, niin sinua ei todennäköisesti huoli kukaan, jonka kanssa kannattaa olla läheisemmissä tekemisissä. Terapiaan, mars mars! ”Ottaisin 300g tota itsearvostusta ja sit puolkiloa tota rohkeutta, kun se on alennuksessa…”

3.       Seksi

Olen saanut moitteita joiltain miehiltä ja naisilta, koska olen julistanut että kaikki seksi ei ole hyvää seksiä. Asetan kuulemma riman liian korkealle, kun sanon, että miesten pitää saada naisensa tulemaan niin kovaa, että korvissa soi. Mutta miehet, tietäkää, että olette olleet KELVOTTOMIA rakastajia joka kerta, kun olette itse tulleet suomatta sitä iloa naisellenne. KELVOTTOMIA!!! Hyi! Hävetkää! Herrasmiehen sääntö on: naiset ensin. En nyt mene mihinkään teknisiin kysymyksiin pidemmälle tällä kertaa, mutta miettikääpä veljet omalle kohdallenne: olisiko se sinusta tyydyttävää seksiä, jos SINÄ et saisi orgasmia vaikka haluaisit? Naisen orgasmi on ehkä kaunein asia maailmassa, eikä niillä ole mitään rajaa. Yhdyntäkeskeisten miesten osalta akti voi päättyä ejakulaatioon, mutta naisilla meno monesti vasta alkaa kun hän saa. (Ei sillä, etteivätkö miehetkin olisi multiorgastisia, jos vain harjoittelevat) Älkää herran tähden säästelkö naisellenne tarjoamissa orgasmeissa. Varsinaiset seksitekniikat ovat kuitenkin niin oma lukunsa, että en tässä ala käymään niitä läpi. Eikä kyse ole lopulta mistään ”purista tästä, sano näin ja väännä nippulaa 3, niin putkiston A1 paine kasvaa kriittiselle tasolle”-tyyppisestä insinöörimeiningistä. Ei! Tärkeintä on hyvä asenne ja oikeat tiedot. Ja naiset kyllä viestii, mitä he haluavat tuntea ja mitä tarvitsevat päästäkseen nautinnon ylimmille portaille. Sinun tehtäväsi on osata kuunnella ja tehdä se todeksi.
Romantiikka on naisille konteksti, jossa seksuaalisuus on sosiaalisesti hyväksyttä. Ole siis romanttinen mies!
Hyvä seksi on kuitenkin erittäin tärkeää parisuhteen kannalta. Se on liimaa, joka pitää teidät yhdessä. Se on oksitosiinia, joka erittyy kosketuksestanne. Ja se on romantiikkaa, joka estää näivettymisen ja saa teidät tuntemaan olevanne elossa. En voi korostaa hyvän seksin merkitystä tarpeeksi. Vaalikaa sitä! Jos et osaa, niin opettele. Jos et tiedä, niin kysy.

Jos tiivistäisin ajatukseni tähän lopulta, niin varokaa sitoutumista toiseen ihmiseen. Tutkikaa häntä, testatkaa häntä ja katsokaa onko hän tosissaan suhteesi. Mutta jos onnistutte löytämään herra tai neiti sopivan, niin älkää antako minkään asian tulla tiellenne. Tehkää kaikkenne, älkääkä antako periksi.

No niin, josko maailma olisi taas hetkeksi parempi paikka…

ps. jos on jotain kysymyksiä, joihin haluaisit minulta pohdintaa, niin kysy!

kuvat:
http://sherrodstory.files.wordpress.com/2011/08/chemistry12.jpg
http://mitsymoto.files.wordpress.com/2010/11/matsumoto_shackles2.jpg
http://2.bp.blogspot.com/_6RI4txBI7CQ/S74UX3vm6lI/AAAAAAAAARo/fnlakx2SrHI/s1600/3185571_thumbnail.jpg
Ja tuo nukkuva nainen on Milo Manaraa mukaillen oma työni

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Seksin puute ei ole tasa-arvo-ongelma

Viime viikolla tulin lukeneeksi Piraattipuolueen ehdokkaan Panu Horsmalahden kirjoituksen siitä, kuinka "Seksin puute on tasa-arvo-ongelma". Kirjoitus herätti minussa myötähäpeää.

Minua häiritsee se, miten hän puhuu seksistä perustarpeena. En kiellä sitä, etteikö seksi olisi perustarve, mutta minulle seksi ei ole kylmäkiskoista lihan survontaa ja laukeamista. "Oikeasta, hyvästä seksistä" on tietysti niin monta näkemystä kuin on ihmisiäkin, mutta kyllä minulle seksin tärkeä osa on emotionaalisen yhteyden vahvistaminen. Ja jos seksiä käytetään prostituution muodossa kulutushyödykkeenä, kuin kevytmaitoa siwan hyllyltä, niin mihin se auttaa? No, eipä tarvitse tunnustaa kavereille olevansa neitsyt. Toisekseen, siitä saa läheisyyden tuottaman oksitosiinin myötä hetkellisesti hyvää mieltä. Saa purkautua. Jos kärsii voimakkaasta huora-madonna-syndroomasta (eli ei näe "hyviä naisia" seksuaalisina), niin huorat saattavat voida tarjota liennytystä tähän vaivaan - eli heidän kanssaan voi sitten toteuttaa itseään seksuaalisesti.

Mutta mitä tämä ratkaisee? Kyse on vain kipulääkkeestä itseaiheutettuun syöpään. Jos ongelma on että ei saa niin paljon seksiä kuin haluaa, niin kannattaa mennä peilin ääreen mietiskelemään hetkeksi. Jos elät miehenä kroonisessa puutostilassa, niin omien uskomusten tutkiskelu voi tehdä ihan hyvää. Esimerkiksi Horsmalahti tuntuu kuuluvan siihen kansanosaan, joka ajattelee että naiset ovat este seksin saamiseen. Ainoa este Horsmiksen kuvailemien miesten seksin saamiseen taitavat olla he itse. Toistan kehoitukseni ajattella asiaa naisten näkökulmasta, kuten kirjoituksessani 'Womanual for Nerds'.

Toivon, että olen tulkinnut Panun jutut väärin, mutta jotenkin niistä huokuu sellainen ajatus, että naiset ovat inhottavia ja katalia, kun eivät anna solkenaan kaikille.

"Joka tahtoo rakkautta mieli täynnä pelkkää vihaa
herää ludelavitsalta, nyrkki kauhoo kylmää lihaa."

-CMX, Lihan Syvyyksiin (Isohaara)

Nimimerkki "vieras nainen" kirjoitti mielestäni aika osuvasti Horsmiksen sivulla:
"Jos kerran teeskentelemällä sitä YT-miestä saa pillua niin mikä on ongelma? Ja jos mies on sitä AT- kastia niin pillun saantiakin helpottaisi jos alentaisi omaa vaatimustasoaan. Usein olen baarissa todennut kuinka kaikin puolin vastenmieliset miehet yrittävät tavoitella kaltaistani laatulihaa ja huorittelevat kun pidän jonkun sortin tasoa yllä. Kun kyse on pelkästä seksuaalisesta tyydytyksestä ei veneentappi huonoilla hampailla, pahalta haisevana ja oksettavana kiihota."

NIMENOMAAN!! Mikä estää ryhtymästä ns. Ylemmän tason mieheksi? Tai edes teeskentelemästä sellaista? Jos tekosyyt karsittuasi vastaukseksi jää "oma saamattomuus", niin on ansainnutkin olla saamatta.
Miksi ei heru? 5 pisteen vihje

Jos naiset olisivat evoluution myötä kasvaneet haluamaan "alemman tason miehiä", niin maailma olisi ihan toisen näköinen. Evoluutio ei vaan suosi sellaisia tyyppejä, jotka jo näyttävät itseään kohtaan välinpitämättömiltä. Kuinka itseään kohtaan välinpitämätön ihminen voisi huolehtia kenestäkään toisesta, jos ei edes itsestään? Tämä on todella karkeaa yleistystä, mutta rauhan aikana todennäköisimmin pärjää vakavaraiset bisnesmiehet ja poikkeusoloissa naiset hakeutuvat 'fyysisempien' miesten pariksi. Eli kulloisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa parhaan vakauden ja turvallisuuden naiselle ja tämän jälkikasvulle tuottamaan kykenevä mies on vahvoilla. Naiset on biologisesti viritetty ajattelemaan myös mahdollisen raskauden ja synnytyksen aikaa, jolloin nainen on kaikkein avuttomimmillaan. He tuskin aktiivisesti ajattelevat tätä vaikutinta parinvalinnassa, mutta siellä se kuitenkin on. Ja tämä tarve kamppailee elintilasta seksuaalisen itseilmaisun kanssa.

Vaikka naiset haluaisivat milloin minkäkinlaisen unelmamiehen, niin he ovat valmiita katselemaan pahimpia renttuja ja jopa väkivaltaisia kusipäitä ihmeen pitkään. Vaikea kuvitella, että kyse olisi pelkästään hoivavietistä tai ajatuksesta: "rakkauteni vielä parantaa hänet ehkä joskus". Kuka nainen oikeasti haluaa hoivata aikuista miestä? Ei kukaan!  Moni kyllä ajautuu siihen, mutta kuinka monen tavoitetila se on, että saisi pestä jonkun rentun kalsaripyykkiä ja paapoa tätä kuin avutonta lasta? Jos miettii jo ihan evoluution kannalta, niin eiköhän naiset hae sellaista kumppania, joka tekee heistä itsestään vahvemman, eikä päin vastoin. Ja sellaista kumppania haluaa pitää hyvänä ja tehdä palveluksia hänelle - ei siksi että hän on reppana joka ei pärjäisi ilman, vaan koska hän ansaitsee sen ja häntä on helppo rakastaa.



Näin ollen, jos mies ei herätä minkäänlaista turvallisuuden tunnetta naisessa, niin toiveet ainakaan pitkäaikaisesta parisuhteesta on menetetty. Jos mies ei johdonmukaisesti uskalla olla sitä mitä on, niin naiset kyllä haistaa sen. Naiset tuntuu sulattavan ihan uskomatonta paskaa miehiltä, jos miehet tekevät sen määrätietoisesti ja luontevana osana persoonaansa. Siis vaikka mies juoksisi vieraissa ja haukkuisi naistaan kännissä läskiksi huoraksi, niin kummasti vaan monet naiset on valmiita sietämään sitä. Kai se on vaan siitä "roolin" johdonmukaisuudesta ja häpeilemättömyydestä kiinni. Jos mies on rehellinen pelimies, joka ei anna turhia toiveita uskollisuudesta, niin naiset voivat silti luottaa häneen ja panna menemään! He voivat luottaa hänen nussivan joka ikistä toista naista joka vastaan tulee, mutta se on ok, koska se on ennustettavaa ja he tietävät että näin tulee tapahtumaan. Voisiko sanoa, että nainen haluaa tietää mitä on saamassa, jotta voi rakentaa tulevaisuuttaan osittain tämän varaan. Ja tätä naiset testaavat kaikenlaisilla horjutusyrityksillä, joilla he testaavat hänen uskoaan omaan itseensä ja elämäntehtäväänsä.


Jos sinulla ei ole vielä oma elämäntehtäväsi selvillä, niin mieti tarkkaan mikä se on. Mikä on niin hienoa, että voisit kuolla iloisena sitä tehdessäsi tai sen puolesta kamppaillessasi? Sillä, mitä se on, ei ole juurikaan väliä. Tärkeintä on, että sinulla on suunta ja tehtävä. Oli se sitten vaikka polkupyörien tuunaaminen, maailman pelastaminen tai osakkeilla rikastuminen - ihan sama. Ja kun tiedät mitä haluat tehdä, niin tee se - ole sitä. Jos työpaikkasi ei ole linjassa tämän asian kanssa, niin vaihda työpaikkaa. Jos sinulta puuttuu jotain tärkeitä tietoja ja taitoja tavoitteessasi etenemisessä, niin ala hankkia niitä. Älä häpeile edetä kohti tavoitteitasi. Älä häpeile olla itsesi. Karsi elämästäsi kaikki ne asiat mitkä estävät sinua toteuttamasta elämäntehtävääsi. Kun olet luopunut hapuilusta, niin saatat huomata, että naisten huomio, suosio ja läheisyys oikeastaan löytävät sinut.

Jos olet nörtti, niin ole sitten kunnolla ja ylpeä siitä - todennäköisesti löydät samanhenkistä seuraa

Tämä toimii muutenkin kuin miehenä olemisessa. Mieti juuri olleita eduskuntavaaleja. Kepu on pettänyt maaseudun, vihreät kusi omiin muroihinsa ydinvoimaäänestyksessä, vasemmistolaiset on vähän häpeillen vasemmistolaisia - etteivät vaan tulisi sekoitetuksi tosikko-änkyröihin. Kokoomuslaiset ovat rehellisesti porvareita ja perussuomalaisetkin ovat vetäneet johdonmukaista linjaa. PerSut eivät häpeilleet olla maahanmuuttovastaisia ja ydinvoimamyönteisiä. Heillä ei ole poliittisen tuuliviirin mainetta. Vielä. Jännityksellä seuraan, astuvatko he tähän miinaan. Jos he pettävät linjansa, he saavat huomata, että heidän kansansuosiolle käy kuin epäjohdonmukaisen miehen rakkauselämälle.

Kuvalähteet:
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=66667
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=72260
http://www.hilavitkutin.com/wp-content/uploads/2009/09/979_article.jpg
http://www.motifake.com/image/demotivational-poster/1009/laundry-day-women-laundry-50cal-demotivational-poster-1284989974.jpg

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Oletko Panomies vai Elättäjä?


Vaimoni oli eilen Yrittäjänaisten seminaarissa Jyväskylän Laajavuoressa. Yksi esiintyjistä oli Lenita Airisto. Häneltä oli spektaakkelinsa lopuksi kysytty hänen energisyytensä salaisuutta, johon hän oli antanut ilmeisesti tämänsuuntaisen vastauksen:
  • nuku hyvin. Lenita nukkuu 8-10 tuntia yössä
  • tupakka blaa blaa alkoholi blaa blaa
  • valitse mies oikein. Menestyvän naisen pitäisi valita sellainen mies, joka on valmis uhrautumaan naisen uran vuoksi jäämällä itse koti-isäksi. Eihän ne sellaiset miehet välttämättä ole kovin hyviä sängyssä, mutta ainahan voi harrastaa syrjähyppyjä! HÄHÄHÄHHÄHÄH!
Pronssista valettu unelmamies Lenitalle?
Yleisö nauraa, kun Supermummeli päättää esityksensä näihin tunnelmiin. Moni mies alkaa tässä vaiheessa nurisemaan, että sanopa miehenä jotain tuollaista, niin saa koko valtakunnan feministit kimppuunsa - siinä missä naisena noin sanoessaan saa aplodit ja ”eihän-se-ole-kilttiä-mutta-heh-heh-noinhan-se-menee”-hyväksyntää. Okei, onhan se näinkin, mutta mitä vittua auttaa mussuttaa tuollaisesta? On paljon mielenkiintoisempiakin asioita.

Anita Leiristö nimittäin kuvaili rehellisesti ERITTÄIN tyypillisen skenaarion, josta monet parisuhdegurut ovat kirjoittaneet. Avainsanoja ovat lover ja provider, eli suomeksi panomies ja elättäjä. Jos pistää mutkat suoriksi, niin naiset hakevat miehistä jännitystä ja turvallisuutta. Panomiehet ovat jännittäviä, koska he ovat kesyttämättömiä, dominoivia ja heidän kanssaan voi harrastaa eläimellistä seksiä. Kiltit nyhveröt elättäjät ovat hyviä aviomiehiä, koska ovat vakaita ja hyviä isiä, jotka voi pyöritellä pikkurillin ympärille. Juuri tätä kahtiajakoa Bonita Airisto kuvasi.

      Tässä on taustalla naisen perustavaa laatua oleva sisäinen konflikti. Hän toisaalta haluaa itselleen turvallisen elämän, mutta toisaalta haluaa ilmaista itseään seksuaalisesti. Niinpä, kun nainen ryhtyy suhteeseen seksuaalisesti jännittävän miehen kanssa, käynnistyy yksinkertaistetusti seuraava prosessi:
  • Nainen yrittää manipuloida miehen elättäjäksi 
  • Jos mies antaa naisen onnistua tässä, niin nainen menettää seksuaalisen mielenkiintonsa miestä kohtaan


Mennäänpä syvemmälle näihin rooleihin :)

Panomies on (käsitteenä, kärjistettynä karikatyyrina) mies, jonka kanssa nainen voi vapaasti ilmaista omaa seksuaalisuuttaan. Henkilö, josta nainen ei ole millään tapaa riippuvainen ja joka ei tuomitse tätä moraalisesti. Panomies ei asu naisen kanssa yhdessä, eikä ole millään tavalla vastuussa naisen (mahdollisesta) jälkikasvusta. Panomies herättää naisessa suurta seksuaalista kiinnostusta.

Elättäjä on puolestaan (jälleen kerran käsitteenä, kärjistettynä karikatyyrina) mies, joka on ottanut/jakanut vastuun naisesta ja tämän jälkikasvusta taloudellisesti ja emotionaalisesti. Nainen haluaa panomiehen yleensä emotionaalisista ja seksuaalisista syistä. Ja sitten alkaa tuo yllä mainitsemani prosessi. Älykkäät naiset valitsevat miehen elättäjäksi vasta harkittuaan ja analysoituaan tätä huolella. Mutta sitten tulee se ongelma: mitä voimakkaammin mies ottaa puhtaasti elättäjän roolin, sitä vähemmän häneen jää panomiestä. Mitä voimakkaammin/ehdottomammin mies sitoutuu naiseen, sitä vähemmän hänessä on haastetta, sitä vähemmän hän herättää seksuaalista mielenkiintoa. Naisilla on tarve kesyttää meidät, mutta jos he onnistuvat, niin he muuttuvat onnettomiksi. Ja siinä vaiheessa he alkavat etsiä onnea parisuhteensa ulkopuolelta. Joillekin miehille tämä on varmaan "ihan ok", mutta...


Kumpikaan ääripää ei houkuttele ainakaan minua. Tärkeää ei kuitenkaan ole se, mitä on tässä ja nyt. Tärkeää on tiedostaa se, mitä minä haluaa ja voi olla. Tärkeää on löytää se tasapainon tila, jossa on onnellinen. Tärkeää on se, että ymmärtää parisuhteen olevan prosessi. Kun muuttaa omaa roolia, niin koko parisuhteen dynamiikka muuttuu, eikä toinenkaan voi toimia samalla tavalla, kuin aiemmin. Vaikka olisit kokenut epämiellyttävän inflaation rakkauselämässäsi, niin on täysin mahdollista paikata tilanne.

Jos haluatte, että nainen on kuin kissa, niin antakaa hänelle jotain saalistettavaa. Antakaa hänen ansaita palkintonsa, olipa se sitten sydämesi tai ruumiisi. Älkää kuitenkaan unohtako, että jokaisen puuman sisällä asuu pieni kissimirri, joka haluaa antautua ehdoitta, jos vain löytäisi uroksen, joka ansaitsee sen.



Lähteet:

http://www.scribd.com/doc/28849140/Practical-Female-Psychology-for-the-Practical-Man

Suosittelen tuota kirjaa erittäin lämpimästi!! En ehkä allekirjoita kaikkia siinä esitettyjä asioita tai ihanteita, mutta se auttaa ymmärtämään monia perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Tulen kaivelemaan tuon kirjan helmiä teille jatkossakin.

Kuvalähteet:
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjBHF5OX1VEhOGLhOJlnfk483YdIumkIv0ofQfkmc2OUKXtmDRUx9e-GVhjXnV6uIesXTACs_DhjupRnHqs4iPgQKsK_891CH5mS5Wq0Zb2fCtHQGGhUwd37C4SHzkzzkc9_ebJBT8Utgo/s1600/nyc-MET.jpg
http://yle.fi/ecepic/archive/00294/lenita_airisto_jyv__294248b.jpg
http://media.picfor.me/00178AE/pair-passion-love-pics-Love-pics-Couple-lovers-sexy-Love-sensual-blackwhite-My-Favorite-Images-ja-romance-dragut-x-amor-my-faves-sexy-couple-sex_large.jpg
http://static.lulu.com/product/file-download/cuckold-tales/1365569/thumbnail/320

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Seksuaalinen turhautuminen

7. huhtikuuta oli uutisissa sairasta paskaa: Vanhoillislestadiolaiset: Liikkeen piirissä jopa sata lasten hyväksikäyttäjää.
Ja enemmän scheissea, kun Bangladeshissa 14-vuotias tyttö oli tullut raiskatuksi ja tämän jälkeen syytetyksi sharia-oikeudenkäynnissä aviorikoksesta, josta seurasi 101 ruoskaniskua, joihin tyttö kuoli.


Niinpä ajattelin kirjoittaa hieman aiheesta.

Mitä (hyvä) seksi tarkoittaa minulle?

Seksi on kaunista. Seksi on rakkautta. Seksi on molemminpuolista antamista. Seksi on hyväntahtoisuuden ruumiinkieltä. Seksi on leikittelyä. Seksi on kommunikointia. Seksi on vaistojen varaan asettautumista. Seksi on aikuisten välinen asia. Seksi on keskustelua eläimellisen puolemme kanssa. Seksi on toisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on. Seksi on kiusoittelua. Seksi on omistautumista toiselle. Seksi on apinanraivolla panemista. Seksi on laiskaa rakastelua sunnuntaiaamuna. Seksi on pikapano taloyhtiön pyykkituvan pesukonetta vasten. Seksi on luonnollista ja tärkeä osa parisuhdetta. Seksi on hehkua poskillamme ja kiiltoa silmissämme. Seksi on turvallista. Seksi on sukupuolipolarisoitunutta*. Seksi on arvostamista. Seksi on molemminpuolisesti nautinnollista ja tyydyttävää.

No sitten, kun sitä seksiä ei saa, tai sitä ei saa saada, niin turhauttaa. Aseksuaalit,  haluttomat ja kyvyttömät ovat oma lukunsa, johon en puutu.

Kun googlaa "seksuaalinen turhautuminen", niin saa kaikkea Pariisin musliminuorten mellakoinnista keskusteluun heteronaisille suunnatusta pornosta ja kysymyksiin: "kuinka kauan olet valmis kestämään seksitöntä parisuhdetta?"
En ota kantaa siihen, että minkä takia ranskassa poltetaan autoja, mutta otanpa ensin hampaisiini uskonnon. Aloitettakoon tutusta ja "turvallisesta" kristinuskosta.

Kristinuskon perusoppina seksistä on vapaasti tulkittuna: "Ainoa oikea tapa harrastaa seksiä on miehen ja naisen välinen, lapsen hankkimiseen tähtäävä aviollinen seksi". Muissa tapauksissa seksi on kauhistus. Myönnän, että tuo on tiukan linjan kristittyjen mielipide, eikä varmasti edusta valtaosaa - eteenkään käytännön tasolla. Tärkeä kysymys mielestäni on, että kuka tästä hyötyy? Kenen etu on, että ihmiset eivät saisi toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan vapaasti silloin, kun se on aikuisten ihmisten vapaan tahdon mukaista? Onko kyseessä välillinen ja normatiivinen vallankäyttö, jolla pystytään pitämään ihmiset paremmin kurissa? Miksi etenkin naisen seksuaalisuus on edelleen niin voimakas tabu? Se on siltä kannalta ymmärrettävää, että naisen on mahdollista tulla raskaaksi ja siihen liittyy paljon velvollisuuksia, vastuuta, jopa uhkia. Mutta onko kieltäminen ja häveliäisyyden vaaliminen kehdosta hautaan oikeasti kestävä ratkaisu? Eikö ole parempia teitä suojella naisia ei-toivotuilta raskauksilta? Jos terve ihminen alkaa kieltää tervettä seksuaalista haluaan minkä tahansa uskonnon tai moralismin perusteella, niin ollaan mielestäni astuttu terveyden ulkopuolelle.

Viesti on siis: Seksi on pahaa. Seksi on syntiä. Seksi on likaista. Sinä olet paha, syntinen ja likainen, ja joudut helvettiin, ellet kuuraa itseäsi Jeesus-saippualla Päivi Räsäsen kanssa. Kyllä minuakin alkaisi turhauttaa, jos eläisin tuollaisessa uskomusjärjestelmässä. Olen kuitenkin ateisti.

Ihan samalla tavalla, kuin ihmiselle on pahaksi riutua nälässä, myös seksuaalisuuden kieltäminen on pahaksi. Me olemme kuitenkin ihmisiä, kaikkine hienouksinemme ja heikkouksinemme. Ja jos emme ole valmiita myöntämään omia lihallisia mielihalujamme, vaan taistelemme niitä vastaan hampaat irvessä, taistelemme vain hävitäksemme. Taistelemme omaa luontoamme vastaan tuolloin. Toisaalta on totta, että nyky-yhteiskunta on yliseksualisoitunut, koska seksillä yritetään myydä kaikkea mahdollista ja kapitalismi hengittää liikevaihdosta. Joillekin tämä saattaa aiheuttaa vastareaktion, enkä ihmettele sitä lainkaan. Ymmärrän itseasiassa erittäin hyvin tuota vastareaktiota, sillä itsekin 16-vuotiaana turhauduin hedonismin myllytykseen ja päätin etten harrastaisi esiaviollista seksiä. Halusin saada elämänsisältöni henkisemmistä asioista, mutta kuten siellä naureskellessasi arvasitkin, selibaattini päättyi siihen, että harrastin seksiä.

Minun selibaattini kesti reilusti alle vuoden. Entäs sitten kun se jatkuu ja jatkuu ja hormonitoiminta on eri mieltä? Miksi katolilaisten pappien ja lestadiolaisten saarnamiesten himot ottavat pedofilian muodon? Tekeekö tilaisuus varkaan? Onko lapsen luottamus, viattomuus ja turpansa kiinnipitämisen yhdistelmä se korsi, joka katkaisee kamelin pidättäytymisen. Asuuko meissä kaikissa hirviö, joka tulisi esiin kun ihmisparkaa rääkkää tarpeeksi oikeissa olosuhteissa. Vai onko kyse vain sairaasta yksilöstä? Luonnonoikusta? Kuvottamimman muodon se saa, kun se institutionalisoidaan, sitä aletaan selittää ja oikeuttaa tähän tyyliin:


Niin, synti voittaa.

Ei kristinusko houkuttele, vai?
Onneksi on muitakin uskontoja.

En ole mikään kaukoidän uskontojen asiantuntija, mutta se vähä mitä olen perehtynyt sikäläisiin uskomuksiin, on tehnyt minuun vaikutuksen. Taolaisuuden kulta-ajalla näkemykset ihanteellisesta seksistä vastaavat monilta osin omiani. Taolaisilla on muuten perinteinen tekniikka, jolla mies pystyy saavuttamaan multiorgastisuuden. Siinä hengityksen ja lantiopohjalihasten hallinnalla pystytään estämään siemensyöksy. Taolaiset kuvaavatkin tätä kuivaa orgasmia "selkärankaa pitkin tulemiseksi". Siemensyöksyn estäminen on siksi oleellista, että sillä ilmeisesti estetään eturauhasessa erittyvän ja siemensyöksyn aikana penikseen kulkeutuvan prolaktiinin veltostuttava vaikutus. Siitäkin löytyy juttua tuon ylläolevan linkin takaa. Asiaa on sivunnut myös David Deida, jonka kirjaa suosittelen lämpimästi kaikille miehille. Mitä muutamiin muihin idän uskontoihin tulee, niin konfutselaiset tuntuu vihaavan seksiä, mutta sitten taas buddhalaiset, riippuen kylläkin suuntauksesta, tuntuvat olevan ihan suvaitsevaista jengiä. Jopa Dalai-Lama tuumasi homoseksuaalisuudesta: "If someone comes to me and asks whether homosexuality is okay or not, I will ask 'What is your companion's opinion?' If you both agree, then I think I would say 'if two males or two females voluntarily agree to have mutual satisfaction without further implication of harming others, then it is okay" (OUT Magazine February/March 1994)
Seksi tuntuu olevan paljon luonnollisempi asia itäaasialaisille kuin mitä monille eurooppalaisille.


Vaan entäpä jos jättää kaikenlaiset metafysiikat sikseen ja keskittyy vain itse asiaan. Jos kaikki käyttäytyisivät seksuaalisesti täysin vapautuneesti, niin perhekeskeinen yhteiskunta todennäköisesti romahtaisi sellaisena kuin me sen käsitämme. On hyvä, että meillä on pidäkkeitä, jotka helpottavat elämäämme. Mutta niille, jotka kieltävät oman itsensä vastoin omaa etuaan, Korkein Seksuaalituomioistuin tuomitsee panemista, suuseksiä, roolileikkejä, kukkia ja sidontaa, yhdessä masturboimista, tuhmien puhumista, pikapanoja tai ihan mitä tahansa, mistä oikeasti tykkäisitte.
Vaalikaa seksuaalisuuttanne, se on elämää ja parisuhdetta ylläpitävä voimavara. Oikeastaan kaikki tämä lätinä kahden ekan uutislinkin ja allaolevan videon välillä oltaisiin voitu jättää väliin, sillä Macy Gray tiivistää kaiken oleellisen.

You gotta express what is taboo in you, and share your freaks with the rest of us, 'cos it's a beautiful thing!



Kuvalähteet
http://freepathways.files.wordpress.com/2010/05/rippisalaisuus-rannan-kuva.jpg
http://www.bokiwallpapers.com/wp-content/uploads/2010/11/Yin-Yang.jpg

*) Sukupuolipolarisoituneella tarkoitan feminiinistä ja maskuliinista, eli yin-yang vastakkainasettelua. Tämä ei välttämättä liity siihen, onko uros- vai naarasliittimet housussa, vaan se on kokonaisvaltaisempi asia. Joissain piireissä sitä kuvataan myös nimikkeillä 'sub' ja 'dom', eli alistuja ja alistaja.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Ruumiinkuva ja huonot mantrat

Tervetuloa AA-kerhon tapaamiseen.

Hei! Minä olen Simo ja minulla on minäkuvan häiriö. Tai ainakin oli. Nyt kerron kuinka pääsin siitä irti.

Tällainen olen: 180 cm, 73 kg, urheilullinen 28-vuotias mies.  Elopainoni on ollut vuodesta 2002 72 kg +/- 3kg. Painoindeksi 22-23 kieppeillä ja rasvaa noin 11%.

Tällaisena näin itseni: Heikko, laiha, läpipaskoja, "kuivan kesän orava" (- joskin ketterä ja nopea)

Jep, en ole mikään puhelinkopin kokoinen tankki, mutta en piru vie ole mikään riisitautinenkaan. Miksi sitten koin olevani sellainen?

Kerronpa ensin liikuntataustastani.

Mennäänpä ajassa taaksepäin. Kun olin lapsi, niin minä en harrastanut liikuntaa. Tai no, kyllähän kaikki Säynätsalossa pelasi ainakin jonkun verran koripalloa, mutta minä en koskaan liittynyt urheiluseuraan tai alkanut harrastaa mitään liikuntaa järjestelmällisesti. Minä olin se poika joka haaveili dinosauruksista, pelasi tietokoneella Civilizationia ja X-Wingiä, sekä kävi kuvataidekoulussa. Lukioaikakin meni pitkälti pitkätukkaillessa ja roolipelatessa, ei edelleenkään mitään liikuntaa. Ihme hippeilyä vaan :D

En ole koskaan ollut mikään varsinainen koulukiusattu, mutta olin mieltänyt itseni siihen porukkaan kuuluvaksi, jota vahvemmat tönivät ja nöyryyttivät. Minusta oli kasvamassa nuori, vihainen mies - täynnä maailmantuskaa ja oikeudenjanoa. Päätin, että nyt saa tönittävänä oleminen loppua. Ja niin aloin harrastaa Hokutoryu Ju-Jutsua. Sitä mukaa, kun aloin löytää omaa koordinaatiokykyä, voimaa, kestävyyttä ja taitoa, ryhtini oikeni ja huomasin että minullehan on ilmestymässä lihaksia. Hallelujah, brother! Myöhemmin tuli kuvioihin sitten kestävyysharjoittelu ja armeijan jälkeen myös voimaharjoittelu. Asenteeni liikuntaa kohtaan oli kuitenkin sellaista verenmaku suussa ja räkä poskella tyylistä - "ei tästä ole tarkoituskaan nauttia"-settiä.

Nykyään harrastan juoksua ja painonnostoa - ja nautin niistä todella. Tarkoitus olisi myös palata historiallisen miekkailun piiriin, kunhan taas innostun ja saan aikaiseksi.


Tässä on nyt tarpeeksi - ellei liikaakin - pohjustusta aiheemme pihville, joka löytyy psykologian puolelta.

Kuten otsikossakin jo paljastan, minulla oli pitkään huono mantra. Se oli: "Minä olen laiha, tällainen kuivan kesän orava". Olin oppinut sen mummoltani*, joka tapasi tuumata lapsena hänen luona vieraillessani, että "Oletpas sinä laiha. Syö nyt niin et ole tuollainen kuivan kesän orava" yms. Ja sitten kun sitä aikani kuuntelin, niin aloin toistella sitä itsekin. Ja minä uskoin siihen. Uskoin siihen niin vahvasti, että toteutin sitä ihan näihin vuosiin saakka. Itsensä toteuttava ennustus.

En oikeastaan osaa määritellä tarkemmin, että missä vaiheessa tajusin tämän mantrani. Osittain siihen liittyi ainakin se, kun eräs neiti-ihminen ilmaisi huomanneensa minut miehenä. Tämä on sinäänsä eri tarina, mutta olin säästynyt melkeinpä siihen asti kulloistakin seurustelukumppaniani lukuunottamatta naisten kehuilta ulkonäköni suhteen. Kai jonkunlainen ukkomiehen aura oli pitänyt heitä loitolla? En millään uskonut, että olisin oikeastaan minkään näköinen naisten silmissä - vaikka seurustelin. Ja koska uskoin näin, kumppaniltani saamani kehut teilasin "epäuskottavana liirumlaarumina, vakiolausekkeina joita vaan kuuluu sanoa". Yksi hyvä ystäväni, joka on kuin veli minulle, auttoi minua hyvin eteenpäin kun tajusin itse tuon mantrani. Hänellä oli ollut oma vastaava, mutta eri aiheesta. Olen hänelle hyvin kiitollinen ja oikeastaan hänen innoittamana kirjoitan tätäkin tekstiä - siinä toivossa että onnistuisin ehkä auttamaan jotakuta oivaltamaan jotain tärkeää itsestään.

Oli hämmentävää herätä siihen, että hei - minähän näytän oikeastaan ihan hyvältä! Ja hitto, onhan se kyllä niinkin, että olen painimatolla pistänyt nippuun monta kymmentä kiloa itseäni isompia äijänköriläitä ja nostanut heitä enemmän penkistä rautaa. Ja palaset loksahtivat paikoilleen. Minä en olekaan mikään pieni ja heikko rimpula, vaan vahva mies. En missään nimessä vahvin, mutta niin vahva, että voin olla ylpeä itsestäni. Ja kun tämän tajusin, niin pidin itseäni aivan lapsellisena ja typeränä, kun olin edes saattanut kuvitella jotain muuta. Mutta niin se vaan ihmisen mieli on ihme värkki - kaikenlaiseen fiktioon se taipuu.

Jos mietit itseäsi, niin onko sinulla jokin negatiivinen mantra jota toistelet, tai muuten vaan rajoittava uskomus itsestäsi? Yleensä ottaen meillä kaikilla on lukuisia. Onko sinulle istutettu jokin uskomus, joka rajoittaa hyvinvointiasi tänäkin päivänä? Ehkä sen on takonut päähän vanhempasi, joku vanha koulukaveri, satunnainen tyyppi baarissa, puoliso, ex-tyttökaveri, työkaveri, sinä itse...

"Olen ruma"
"Olen lihava"
"Olen tyhmä"
"Olen laiska"
"En osaa mitään"
"Olen kömpelö"
"En ole urheilullinen"
"En osaa laulaa"
"Minulla on pieni kulli"
"En osaa puhua asioistani"
"En ole viehättävä"
"En pysty sitoutumaan"
"Minä tyrin aina kaiken"
"Kukaan ei pidä minusta"
"En osaa tanssia"
"Olen aina pahalla päällä"
"Kaikki vieroksuvat minua"
"Olen sosiaalisesti avuton"
"Ei musta ole mihinkään"
"En ole hauska"
"Olen juro juntti"
ja niin edelleen ja niin edelleen...

Mietipä mitä tapahtuisi, jos saisit purettua itsestään tuollaisen uskomuksen. Vaikka olisi ylipainoinen, niin ei olisikaan enää lihava ällöttävä läski, vaan olisi vain tällä hetkellä muutama kilo liikaa. Miettikää mikä ero! Niistä muutamasta väliaikaisesta liikakilosta pääsee kyllä, eivät ne ole mikään elinkautinen, toisin kuin tiedostamaton identiteettiin juurrutettu leima.

Jos tuollaisen negatiivisen uskomuksen onnistuu spottaamaan ja tekee töitä, niin sen pystyy irrottamaan omasta identiteetistä. Niin kauan kuin uskoo vakaasti olevansa kuivan kesän orava tai läskiperse, niin on sitä - eikä muuksi muutu. Mutta kun tuon häiriötilan minäkuvassa saa oikaistua, niin saattaa huomata aivan loistavia asioita itsestään ja mahdollisuuksia elämässään. Ja jos näissä ei pääse omin avuin eteenpäin, niin asiantuntevia ammattilaisia löytyy kyllä. Minulla on ollut etuoikeus päästä nauttimaan vielä aivan erityisistä NLP-menetelmistä, joilla uskomusjärjestelmääni on kartoitettu ja joiden avulla esim arvojen ja käytökseni ristiriitaisuuksia on ollut helpompi karsia. Pimp my brains, homie!

Minä pidän myös toista blogia, joka kertoo tavallaan yhden positiivisen mantrani ja uskomukseni käytännönseurauksista. Minä uskon, että pystyn tekemään ihan mitä vaan (ja minulle tapahtuu jännittäviä asioita). Ja niinpä minä sitten teen, vaikka minun ei koulutuksen puuttuessa kuuluisi osata. Ja jännää riittää.

Kukaan ei tule muuttamaan elämääsi puolestasi. Lakkaa surkuttelemasta sitä, mitä et ole tai mitä sinulla ei ole. Jos haluat olla jotain muuta kuin olet nyt, niin ryhdy sellaiseksi. Meidän persoonamme kehittyy jatkuvasti joka tapauksessa, joten miksi sitä ei muuttaisi haluamaansa suuntaan tietoisesti?

*) en todellakaan ole katkera mummolleni - ei hän varmasti tarkoittanut istuttaa päähäni tuollaisia ajatuksia. Kyseessä taisi olla ennemmin etelä-pohjalainen tapa keskustella :D

Kuvalähteet:
http://img.dailymail.co.uk/i/pix/2007/06_02/49GamesDM_468x354.jpg

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Womanual for Nerds

Tuossa kävelyllä käydessä vaimoni ja hyvän ystäväni kanssa tuli puheeksi, että millaisia asioita minun olisi syytä käsitellä tässä blogissa. Mistä olisi hyötyä miehille? Olitpa sitten mies tai nainen, niin arvostan paljon kaikenlaisia juttuvinkkejä.

Kaveri naureskeli, että mitenkä oli lukenut Pelit.fi foorumilla pelinörttien keskinäistä keskustelua parisuhteista ja deittailusta jne. Osa jengistä oli aivan täysin hukassa. Siitä seurasi hauska keskustelu käppäillessä. Ajattelin siis kirjoittaa siitä, että kuinka päästä alkuun.

Ensin minun on sanottava, että minä en ole mikään deittailuguru. Todellakaan. Olen elänyt melkein koko aikuisikäni pitkässä parisuhteessa, enkä ole koskaan harrastanut "deittailua". Mutta - väitän tietäväni yhtä sun toista siitä, mistä naiset pitävät ja mikä on tärkeää heidän luottamuksensa voittamisessa.



En ota kantaa lyhytaikaisen seksiseuran hakemiseen, vaan pysyvän vaikutuksen tekemiseen. Minä en ole ns. pickup artist, tai sen skenen harrastaja.




1. Sinä olet herra sinun elämäsi, älä pidä muita herroja

Jos et pysty huolehtimaan itse itsestäsi, niin se on aika helvetin huono juttu. Jos nainen näkee sinussa ensimmäisenä jonkun loisen, joka pelaisi WoWia hänen kustannuksella, niin tuota naista enää tuskin näet toista kertaa. Tai sitten saatat olla tekemisissä todella häiriintyneen naisen kanssa ja sinun kannattaa puolestaan juosta karkuun niin kovaa kuin kykenet.

Jos roikut vielä mamman tississä, niin aloita kasvamalla vähän aikuisemmaksi.

2. Käytä sopivankokoisia, ehjiä ja puhtaita vaatteita

Sinun ei tarvitse olla mikään muotiguru tai käydä jonkun trendi-TV-homon stailattavana. Mutta älä perkele mene ihmisten ilmoille paskasissa kuteissa, väärän kokoisissa vaatteissa tai rikkinäisissä ryysyissä. Hyvä nyrkkisääntö voisi olla: Heitä kaikki vanhat risaiset vaatteet pois tai vie mökille remontointivaatteiksi ja osta uudet vaatteesi ihan oikeista miestenvaateliikkeistä - EI MARKETISTA. Maksat niistä ehkä kaksi kertaa enemmän, mutta ne vaatteet näyttävät hyviltä, kestävät pidempään ja tuntuvat mukavilta. Kun ostat vaatteita, vaadi ja käytä palvelua. Jatka tarpeettomien rytkyjen poisheittämistä, kunnes niitä ei enää ole;
ja katso: pukeudut aina hyvin ja näytät fiksulta.


3. Pidä huolta itsestäsi

Ei tarvitse ryhtyä miksikään himourheilijaksi, mutta tee jotain fyysistä. Syö hyvin - älä pakkomielteisesti mitään terveysruokaa tai välinpitämättömästi mitään einespaskaa. Syö itsesi iloiseksi. Huolehdi omasta hygieniasta.

Viestit omalla hyvinvoinnillasi sitä, että  arvostat itseäsi ja pystyt arvostamaan muitakin. Jos hengit "ei kiinnosta"-asennetta, niin se on todella huono asia. Jos etsit rakkautta sydän täynnä välinpitämättömyyttä, niin yksin jäät.

4. Ole kiinnostunut

Älä jää jumittamaan pelkästään johonkin yhteen asiaan, mistä olet todella innoissasi tai mihin olet urautunut. Katsele ympärillesi, ole utelias maailmaa kohtaan. Harva nainen odottaa sinulta mitään tuntien luentoa buddhalaisuudesta tai renesanssiajan taiteesta, mutta on hyvä osata keskustella muustakin kuin wowin viimeisimmästä patchista.

Uskalla olla oikeasti kiinnostunut ihmisistä. Maailma on täynnä jännittäviä tyyppejä, joilta voi oppia ja omaksua ihan huikeita juttuja. Ole avoin ja koita miettiä ensin asioita positiiviselta näkökannalta.

Jos et ole oikeasti kiinnostunut ihmisistä, niin odotatko että joku on ihan oikeasti kiinnostunut sinusta?

5. Kuuntele

Tämä on ihan helvetin tärkeä asia. Kuuntele todella mitä ihmiset sanovat sinulle. Ihmiset viestivät nimittäin ihan hitosti elämästään, haaveistaan, itsestään, tunteistaan - kaikesta! Kuuntele ja koita jopa ajatella kuulemaasi ja saatat yllättyä. Esitä tarkentavia kysymyksiä, osoita nyökkäyksin ja pienin elein että olet kiinnostunut siitä mitä tuo toinen kertoo. Jos hän puhuu jostain, mistä et ole ikinä kuullutkaan, niin älä anna sen häiritä - sillä nythän sinä opit siitä asiasta. Katso rohkeasti silmiin kun keskustelet.

Naiset rakastavat sitä, kun heille antaa jakamattoman huomion ja on vilpittömän kiinnostunut heistä.
Jos saat hänet tuntemaan itsensä aivan erityiseksi antamallasi huomiolla ja aktiivisella kuuntelullasi, olet ehdottomasti potentiaalinen kumppaniehdokas.

6. Ota rennosti

Jos jännität, niin keskustelukumppanisikin todennäköisesti jännittää. Tiedän, että tämä on kauhea paikka monille ujoille tyypeille, koska siinä on noidankehän kaikki ainekset. Kaikkia jännittää tai pelottaa joskus, mutta se on vain mahdollisuus olla rohkea. Joillekin miehille etenkin sellaiset ihan überkauniit naiset voivat aiheuttaa ihan hirvittävää jännitystä, paniikkia, out-of-my-league-ajatuksia ja vaikka mitä. Tällaisissa tilanteissa kannattaa muistaa, että tuo beibe on joskus ehkä ollut finninaamainen, itsestään epävarma rillipää jolla on hammasraudat. Hän vuotaa verta ja käy paskalla siinä missä sinäkin. Ei hän ole toiselta planeetalta, vaikka hän olisi kaunein ihminen, minkä olet kuunaan nähnyt.


Muista, että me kaikki reagoimme helposti siihen, millaiselta lähellä oleva ihminen vaikuttaa. Jos joku on kauhean kireä tai masentuneen oloinen, niin ei hänen lähelläänkään ole kiva olla. Hyväntuulinen ja rento ihminen puolestaan saa meidätkin hymyilemään. Mieti millaisen tunteen sinä haluaisit siirtää mahdolliselle ihastuksellesi. Hymyile.

Sinun on löydettävä itse keinosi siihen, kuinka voittaa jännittäminen. Jollekin voi auttaa, että ajattelee olevansa kuollut. Toisille se, että kyseessä on peli. Varmaa on ainoastaan, että yhtä lailla kuin uimaan oppii vain veteen hyppäämällä, on sinun hypättävä tuleen.

7. Älä anele

Jos koitat sopia treffejä tai pyydät tytöltä tämän puhelinnumeroa, niin älä IKINÄ anele tai kerjää. Olet heti altavastaajan asemassa ja vaikutat säälittävältä. Jos joku ei halua lähteä kanssasi syömään tai leffaan, niin kohauta olkaa ja totea hiljaa mielessäsi että ei tyttö tiedä mistä jäi paitsi. Jos heittäydyt polvillesi ja saat kuin saatkin kerjättyä jonkun säälitreffin, niin saatat pian huomata toivovasi, että et olisi koskaan tavannut koko tyyppiä. Tämä pätee erityisesti seksiin. Älä anele, tai huomaat joutuvasi kerjäämään ja tekemään temppuja että sinut palkitaan (jos palkitaan).


8. Älä pyytele anteeksi olemassaoloasi

Leikitään että harrastat miniatyyrien maalausta. Onko se hävettävää? Tekeekö se tyttöön vaikutuksen? Ei ja ei. Naiseen tekee vaikutuksen se, miten sinä suhtaudut itse omiin tekemisiisi. Jos lähtökohtaisesti häpeilet omia tekemisiäsi, että no tää nyt on vaan tällasta, emmä kehtaa kertoa, bla bla bla - niin se paljastaa sinusta yhden tärkeän faktan. Määrität oman arvosi sen perusteella, mitä oletat muiden ajattelevan ja koska pelkäät että sinua ei arvosteta, sensuroit itse itseäsi. Inhimillistä, mutta huono homma.

Jos harrastat miniatyyrien maalausta ja todella pidät siitä, niin ole ylpeä siitä. Ajatelkoot muut mitä tahansa. Jos se on jonkun toisen mielestä noloa tai mitä ikinä, niin se on hänen ongelmansa. Se on sinun ongelmasi ainoastaan jos teet siitä sellaisen. Ja mikä parasta, se voi olla jopa suuri vahvuutesi. Jos sinä olet kulmakunnan paras miniatyyrimaalaaja, niin sinunhan kannattaa "päteä" sitten just sillä. Enkä tarkoita sellaista kusipäistä leveilyä ja henkseleiden paukuttelua, vaan asiantuntemuksen osoittamista ja aitoa intohimoa.


Ole ylpeä niistä jutuista mitä teet ja tee ainoastaan asioita joista voit olla ylpeä.
(jos taas teet jotain esim. vahingollisia ja kestämättömiä juttuja, niin mene ihan oikeasti itseesi ja kysy, että kannattaako niistä olla ylpeä tai tehdä niitä. Huumeiden käyttö tai valehtelu ei pitäisi olla mitään ylpeilyn aiheita)

9. Ole avoin

Jos sinua vituttaa, niin on ihan OK näyttää se. Jos sinua naurattaa, niin naura. Jos sydämesi on revitty riekaleiksi ja haluat huutaa, niin tee se. Vaikka joka paikassa toitotetaan, että naiset tykkää vähän salaperäisistä miehistä, niin rajansa kaikella. Jos panttaat kaikkia asioita sisälläsi ja läheisesi joutuvat lottoamaan että mitenkähän tuolla menee, niin pelaat peliä jossa ei ole voittajia. Sinun ei tarvitse olla mikään moottoriturpa, mutta opettele ilmaisemaan itseäsi. Kyllä sinä osaat, kun vaan uskallat. Sinun ei tarvitse olla mikään koomikko, mutta ei todellakaan haittaa jos osaat olla kujeileva ja sinulla on huumorintajua.

Avoimuus kertoo rehellisyydestä ja luotettavuudesta. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi olla täysin ennalta-arvattava ja tylsä. Se tarkoittaa sitä että osoitat luottamusta ja luotettavuutta.

10. Edellytä kunnioitusta

Tämä on tärkeä asia. Olet arvokas ihminen ja että ansaitset että sinua kunnioitetaan sellaisena. Älä hyväksy mitään muuta kuin kunnioittavaa käytöstä sinua kohtaan. Jos sallit että sinua mollataan, ulkonäköäsi haukutaan, sinua kohtaan käyttäydytään alentavasti, jopa pahoinpidellään, niin se ei tule loppumaan. Älä odota että ihmiset ehkä muuttuvat ja oppivat arvostamaan ja kohtelemaan sinua. Älä odota keneltäkään mitään muutosta. Et tosiasiallisesti pysty vaikuttamaan heihin. Minun ohjeeni on, että älä pidä sellaisia ihmisiä lähelläsi, jotka eivät kunnioita sinua. Jos joku on aina ihan täys kusipää ilman että olet tehnyt mitään ansaitaksesi sellaista käytöstä, niin ei häntä ole pakko sietää. Sano hänelle että mikä helvetti sua risoo, kun aina käyttäydyt tuolla tavalla? Jos homma jatkuu, niin vältä häntä kuin ruttoa.

Kolikon kääntöpuoli on kunnioitettavasti käyttäytyminen. Vaali kunniaasi, käytä jokainen mahdollisuus jolloin voit kasvattaa sitä. Tee ihmisille helpoksi kunnioittaa sinua - kunnioittamalla heitä.

Meillä ei tiettävästi ole kuin yksi elämä. Se on liian lyhyt ja arvokas jotta sen haaskaisi ääliöiden vittuilun kuunteluun.

---

No niin. Nyt on listattu kymmenen itsestäänselvää asiaa, jotka kaikki tiesivät jo entuudestaan. Nyt päästään sitten itse asiaan - miksi nämä eivät mene käytäntöön? Miksi on niin paljon miehiä, jotka kyllä tietää nää, mutta ei toimi näin, vaan itkee että "miks mua ei hyväksytä sellaisena kuin olen?".

Onko kyseessä laiskuus? Epäusko omiin mahdollisuuksiin? Välinpitämättömyys? Kieroutunut maailmankuva? Liian paljon tekosyitä ja nettipornoa? Turtuminen? Katkeruus naisia kohtaan? Epävarmuus omasta seksuaalisuudesta? Torjutuksi tulemisen pelko? Onnistumisen pelko?
Huono itsetunto ja uskomus, ettei oikeasti ansaitse naista vierelleen?

Oli syy mikä tahansa, niin sillä ei ole väliä. Ainoastaan sillä on, että oletko valmis luopumaan siitä syystä, mikä pidättelee sinua tulemasta vaikka hitto kaikkien aikojen naistenkaatajaksi? Ratkaisu on sinussa. Sinulla on kaikki ne resurssit mitä tarvitset. Et vain vielä ole ehkä ottanut niitä käyttöön.

Jätkät jotka valittavat, että eivät saa naista, ovat itse keittäneet soppansa. Syy ei ole naisten. Syy on miesten. Leikitäänpäs vähän ajatusleikkiä: Olet itseään kunnioittava, kaunis, arvostettu ja mukava nainen. Millaisen miehen sinä tahtoisit? Millainen hänen olisi oltava, jotta voisit kehua häntä ystävillesi? Millainen hänen olisi oltava, jotta voisit luottaa häneen tilanteessa kuin tilanteessa? Miten hän käyttäytyisi jos joku loukkaa sinua? Miten unelmiesi mies käyttäytyisi, kun sinä menetät malttisi heikkona hetkenä ja raivoaisit hänelle kaikesta mahdollisesta, syyttäen häntä kaikesta? Millainen hänen olisi oltava, jotta voisit tuntea itsesi todella naiseksi? Kunnioittaisitko häntä jos hän tekisi kaiken aina niin kuin sinä sanot?

Mietit ehkä, että mikä tämän kysymyslitanian tarkoitus on. Sen tarkoitus on herätellä empatiaasi, kykyäsi eläytyä muiden tilanteisiin ja fiiliksiin. Jos näet yleisesti ottaen vastauksen noihin kysymyksiin alla olevan näköisenä herrasmiehenä, niin yritä uudelleen.

Haluatko tietää, mitä naiset todella haluavat? On olemassa yksi ihan loistava konsti, joka toimii lähes poikkeuksetta: Kysy heiltä.

Kun tiedät mitä he haluavat, kysy itseltäsi mitä Sinä haluat olla. Ja sitten vain riisut tämänhetkisen naamiosi, joka peittää tuon paremman ja vahvemman minäsi. Niin helppoa ja vaikeaa se on.



kuvalähteet
http://www.aolcdn.com/aolr/signals-hes-not-listening-400a020607.jpg
http://www.kaiserreich.com/files/trash/forenschrott/interesting.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMIEryErObYAwoToozwn581d8Ro5nqwG3ddVZDl5p0yPpWCEfbQW37zEM972rXUWyX8-kg3xUvLQ-bdvOVXIt9rZMsaIMY6KIdr8BACT4nZZUej2cz5P7BuQavfPAuz72UuTNixRPtx4k2/s1600/James_Bond_QOS_1024x768.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhqZrggYSW9VkTTKRcb7aQHEJOsWvYRffB1tseSkUF6IErJqEAJSIPvSL_YAyQKj0U7lOcycnVrmAuPVEXc0G3CEjxECKTHC5v9Squ0P-_P61iX3iInfJMqFDze6AObHIxip0qCHlV99KNA/s1600/respect+-+demand+it.jpg
http://www.wacky-packages.net/images/wonderbread/boo-hoo2.jpg
http://www.blogcdn.com/www.joystiq.com/media/2010/01/wow-nerd-south-park-580.jpg
http://www.stevethehedgehog.com/wp-content/uploads/2011/03/relax.jpeg
http://www.capedwonder.com/images/picture-folder/images/sIV/CW-SIV-Clark-Kent-portrait-01.jpg

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Vastuun kantaminen ja usko omiin voimiin

Kuvan miehet eivät liity juttuun
Tuossa eräs päivä Jyväskylän uimahallilla käydessä törmäsin saunassa mieheen, jonka asenne alkoi harmittaa. Olimme käyneet keskustelua äijäköörillä mm siitä, että mitenkä savusauna on paras jne, kun tämä yksi miekkonen alkoi surkutella suureen ääneen.

”Se on kyllä niin että sillon ku oli naimisissa, niin oli kyllä elämän avaimet kädessä. Oli perheauto ja mökkipaikka ja kaikkee. Ja ku ero tuli, niin mitää ei jäänyt.”

Koitin rohkaista miestä, että niinhän se elämä voi heitellä, mutta mistä sitä tietää kuinka mukavaksi huominen voi osoittautua? Etenkin jos itse tekee kaikkensa että näin kävisi.

”Niin, voihan se elämä hyväksikin kääntyä, jos Jumala suo.”

Tässä vaiheessa päätin lähteä saunasta. Kukin saa uskoa minun puolestani ihan mihin tahtoo, mutta tässä tapauksessa tuosta uskosta ei kyllä selvästikään ollut mitään hyötyä tuolle kaverille. Uskoisi ihan ensin vaikka itseensä.

”Ero tuli”

Mistä se muka tuli? Ihan kuin mies ei olisi itse ollut mitenkään osallisena parisuhteen päättymiseen. Asioita vain muka tapahtuu eikä niihin pysty vaikuttamaan mitenkään. Tätä, arvoisat ihmiset, sanotaan uhriutumiseksi. Uhriutuminen on asenteen syöpä. Se vie kaikki voimasi, vapautesi ja uskosi kunnes olet vain katkera kääkkä ja valmis kuolemaan. Uhriutuminen kieltää sinulta unelmat, se kieltää sinulta omat vahvimmatkin ominaisuutesi. Se kuiskaa korvaasi joka käänteessä, että et tule onnistumaan, koska olosuhteet ovat niin sinua vastaan. Se osoittelee kaikkia heikkouksiasi ja vähättelee onnistumisiasi.

Mutta mitä ihmiselle tapahtuu kun luopuu uhrin asemasta?

Otetaan nyt vaikka tämä parisuhteen päättyminen, josta esimerkkimiehemme valitteli. Useimmilla meistä on ollut parisuhde, joka on päättynyt ja se on vetänyt miehen maan rakoon. Mahdollisesti siihen on liittynyt vielä toinen mies, joka oli exälle mielekkäämpi. Mitä silloin on helppo tehdä? Haukkua exä luntuksi, vetää äijää turpaan ja vihata molempia katkerasti. Kuka hyötyy tästä?

Ei kukaan.

Oli syy parisuhteen loppumiselle mikä hyvänsä, minun neuvoni on, että ota täysi vastuu siitä. Se on kivuliasta, mutta siinä on toivon ja kasvun siemen. Sillä siinä vaiheessa kun pystyt sanomaan peilin edessä, että oli MINUN syytäni, että Päivi-Mirjami lähti, olet taas oman elämäsi herra. MINUN SYYTÄNI, EI KENENKÄÄN MUUN. Ei pomon, joka aiheutti minulle töissä stressiä. Ei kavereiden, jotka vaativat kaljalle harva se ilta. Ei sen miehen, josta Päivi-Mirjami on nyt kiinnostunut. Eikä eteenkään Päivi-Mirjami itse. Tuona hetkenä voi ottaa oman elämänsä hallintaan ja sanoa: Ok, mä tyrin tosi pahasti tämän jutun, mutta en tyri ensi kerralla, koska otan opikseni. Painotan vielä, että tämä on asennekysymys. 

Kaikki tarvitsee suruaikansa, mutta sen jälkeen pitää katsoa peiliin ja kuulustella itseään. Mitä minä tein niin väärin ja mitä se toinen mies tekee niin oikein? Tajuanko oikeastaan mitään siitä, että mitä naiset odottavat parisuhteelta? Jos en tajua, niin miksi en tajua? Olenko edes yrittänyt ottaa selvää? Olenko ikinä lukenut kirjaa aiheesta, tai edes yhtä kunnollista artikkelia? Miksi en? Oliko hän ylipäätään minulle sopiva nainen? Olisiko minun pitänyt olla enemmän varuillaan jo parinvalintavaiheessa?
Erot ja muut vastaavat henkilökohtaiset tragediat eivät tipahda taivaasta, ne ansaitaan itse. Halusimmepa tai emme, me olemme kaikki oman onnemme tai epäonnemme seppiä. Kaikki se mitä teemme ja mitä jätämme tekemättä, vaikuttaa elämäämme ja muihin ihmisiin.

Jos et ota itse vastuuta omasta onnellisuudestasi, saatat joku päivä istua itse Aalto Alvarin saunassa rypemässä itsesäälissä. Jos Jumala suo :P

Jake on onnellinen, tai ainakin näyttelee.


Kuvalähteet:
http://www.kotiharjunsauna.fi/images/img005.jpg
http://s1.hubimg.com/u/1555372_f520.jpg
http://carlochong.files.wordpress.com/2009/11/jake-gyllenhaal-smile-large.jpg

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Millainen mies?

Perkele. On niin paljon raiteiltaan olevia asioita ja entropiaa, että täytyy oikein miettiä mistä aloittaa.
 
Näin päällimmäisenä minua ärsyttää lukuisten suomalaisten miesten ihan pimeä asenne. Ei sillä, etteikö naistenkin asenteissa olisi korjattavaa, mutta miehet erityisesti tuntuvat olevan aika hukassa. En sano olevani mikään profeetta, täydellinen, tai aina oikeassa näissä asioissa - historia minut tuomitkoon – mutta olen kyllä oppinut aivan mielettömästi omista tekemistäni virheistä ja huonoista asenteistani. Ja nykyään voin sanoa olevani todella ylpeä ottamistani askeleista.

Miksi olen ylipäätään alkanut kirjoittaa tällaista blogia? Heräsin tähän asiaan itse 2010 kun tuttavapiirissäni oli lukuisia naisia, jotka eivät saaneet/löytäneet itselleen hyvää miestä. -Hyvää miestä, kysyt. Mikä se sellainen on?  Minun mielestäni hyvä mies on määrätietoinen, tasapainoinen, reipas, rohkea, arvostaa ja pitää hyvää huolta itsestään ja muista, hänellä on tavoitteita elämässään ja hän uskaltaa raivata kaikki esteet saavuttaakseen nuo tavoitteet. Hänen käytöksensä ja toimintansa on yhdensuuntaiset ja harmoniassa hänen arvojensa ja tavoitteidensa kanssa. Kun puhun hyvistä miehistä, minulle on yhdentekevää, minkä ikäisiä, näköisiä, värisiä tai kuinka rikkaita he ovat, mitä puoluetta he äänestävät tai uskovatko he jumaluuteen tms. Sillä ei ole mitään tekemistä minun silmissäni hyvyyden kanssa. Asenne ja valinnat ratkaisee. Monet ”kovina jätkinä” pidetyt tyypit saattavat olla mielestäni täysiä nössöjä. 

Minä vaan kysyn:

Millainen MIES kerjää naiselta seksiä?
Säälittävää

Millainen MIES pelkää puhua tunteistaan?
Milloin itsensä rajoittamisesta on tullut "vahvuutta"?
Millainen MIES lyö naista tai heikompiaan? 
Millainen MIES puolestaan "ottaa pataan naiselta"?

Millainen MIES ei uskalla asettaa itseään alttiiksi?

Millainen MIES jättää tekemättä jotain mitä hän todella haluaisi? 

:)


Millainen MIES alistuu kohtaloonsa tai syyttää olosuhteita kun asiat näyttävät synkiltä?

Oletko oman onnesi seppä, vai tyydytkö siihen mitä satut saamaan?

 Millainen MIES käy huorissa?
Silloin kun prostituutiossa ei ole kyse naisten alistamisesta, on kyse luusereiden hyväksikäytöstä.
Millainen MIES ruikuttaa "naisten seksuaalisesta vallasta”?

Jos pitäisi vastata yhdellä adjektiivilla, että millainen mies tekee noin, vastaisin: Heikko.
Niin häpeällistä kuin miehelle heikkous onkin, niin vielä häpeällisempää on se, jos ei aio tehdä asialle mitään. Meillä kaikilla on oman hyvinvointimme avaimet omissa käsissämme. Mutta mitä iloa niistä on, jos ei aio työntää niitä virtalukkoon ja käynnistää vahvaksi kasvamisen prosessia?
Tämä blogi on paitsi oma tarinani, myös huolenilmaukseni koko yhteiskunnan hyvinvoinnin puolesta. Haastan julkisesti kaikki ”alemman tason” elämäntaparuikuttajat. Haastan myös ne paskahousut, jotka eivät uskalla puhua naisille ja ne, jotka lähinnä pelaavat kaiket päivät tietokoneella tai tuijottavat televisiota ja kuvittelevat silti olevansa oikeutettuja kunnioitukseen. Haastan jokaisen, jolla on penis ja halu käyttää sitä.
Jos tunnistit tuosta itsesi ja sinua alkoi ärsyttää, niin hyvä. Sinulla on saattanut alkaa tärkeä kehitysprosessi, joka voi ehkä johtaa siihen, että uskallat myöntää jonkun sinua rajoittavan heikkoutesi tai kielteisen uskomuksen itsestäsi. Meillä kaikilla on niitä, mutta niistä voivat päästä eroon vain ne, jotka uskaltavat tehdä niille jotain. 

Stay tuned, luvassa poliittisesti epäkorrektia miesasiaa, anteeksipyytelemätöntä asennetta, näkemyksiä ja oivalluksia elämästä, parisuhteesta, miehuudesta, hyvinvoinnista, seksistä ja vähän kaikesta.

Kuvalähteet:
http://www.diabetesmine.com/images/2007/10/17/lips_sealed.jpg
http://www.guidespot.com/guides/women_dos_and_donts
http://a.abcnews.com/images/Health/nm_prostitute_100121_mn.jpg 
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh5pu6l75rbC7FQDmWO6VaaXSeSnN7VlN5_bVANYcEhZmTsqcV0W1YNHOYNn-6EqN9qs6t7gS8pF2ABGlPSu0Xw-_7Tz52jeUe5hQWmd7XZsX1lOXPONACKK_nZ-XlV7Q9xq1a_CRnIrjgL/s400/605_couched_lance_charge.jpg
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Lautta,_laituri_tai_ranta_132.svg
http://www.fishingfury.com/wp-content/uploads/2008/01/soldier.jpg
http://mw2.google.com/mw-panoramio/photos/medium/24953755.jpg