Näytetään tekstit, joissa on tunniste asenne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asenne. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Alfa-aktivisti vastaa lukijakirjeeseen

Hyvä Alfa-Aktivisti

Olen suurinpiirtein ikäisesi mies eräästä eteläisen Suomen suuresta kaupungista. En ole elättäjämies enkä panomieskään, vaan loismies. Vielä muutama vuotta sitten tavoitteenani oli jalostua lopulta elättäjämieheksi sitkeästi itseäni kehittäen: opiskelin toista tutkintoa, kävin lenkillä, liityin urheiluseuraankin. Uskoin löytäneeni itselleni sopivan alan ja tein työtä sen saavuttamiseksi. Sitten sekosin ja päädyin yhteiskunnan turvaverkkoon. Ja kyseinen verkko onkin mukava riippumatto, jossa olen köllötellyt jo useamman vuoden.

Esimerkillisenä loisena olen onnistunut kiinnittymään isäntäruumiiseen eli yhteiskuntaan ja imen siitä itseeni verta koko ajan paisuen. Painoa onkin tullut parikymmentä kiloa lisää lihasmassan sen kuin vähetessä ja kunnon heikentyessä. Kunnon loinen ei kuitenkaan ajattele pelkästään itseään, vaan myös tulevaisuutta ja jälkipolvia. Jo isoisälläni oli tapana sanoa ”Ylös ja varkaisiin, Luoja ei laiskoja elätä!” ja lisääntyminen alkaa olla nyt taloudellisen turvallisuuden saavutettuani prioriteettilistalla varsin korkealla. Olenkin iskenyt silmäni itseäni vuosikymmenen nuorempaan hedelmälliseltä vaikuttavaan naisihmiseen, jonka haluaisin saattaa jälkikasvuani kantamaan.

Kysymykseni kuuluukin, mitä strategiaa minun olisi hyödynnettävä päästäkseni vetelemään paljaalla kyseistä tytönhupakkoa ja estämään mahdollisen raskauden keskeyttäminen? Olen itse ajatellut jonkinlaista käenpoika-strategiaa, jossa keskeisellä sijalla olisi yksilöllisten psykologisten porsaanreikien löytäminen ja hyväksikäyttö. Uskoisin tehtävän olevan suhteellinen pitkäkestoinen, sillä minun täytyy edetä varovasti ja pitää todelliset tavoitteeni pimennossa, koska korttieni paljastuminen johtaa väistämättä ainoaan oikeaan johtopäätökseen: olen isäntäruumiille haitallinen loinen, josta on päästävä mahdollisimman tehokkaasti eroon.

Nimim. Iilimatokin on Jumalan luoma


Arvoisa Loismies, 


leikillisestä kirjeestäsi päästään nopeasti moniin tärkeisiin kysymyksiin.

Ensimmäisenä tulee mieleeni, että mikäli aiot perustaa pariutumiskäyttäytymisesi petokseen, katteettomiin lupauksiin, valepukuihin ja valheisiin, niin älä tee sitä. Sen sijaan suosittelen yksin vaeltamista, mietiskelyä, peiliin tuijottelua ja vuorikiipeilyä siihen pisteeseen asti, kunnes olet niin sinut oman itsesi kanssa, että et pelkää paljastaa ja jakaa itseäsi toisen ihmisen kanssa sellaisena kuin olet. Jos tutustut kaikenmaailman pelimiestekniikoihin ja muuhun kuitenkin verrattain lyhyentähtäimen sähläämiseen, niin voit varmasti menestyä sydämiä ja säästöpossuja särkevänä uutena Auervaarana. Mutta se voi olla hyvin stressaavaa elämää, joka välttämättä sovi kuin rautahermoisimmille kavereille. Sen sijaan, kun tarkoituksesi, uskomuksesi ja viestintäsi ovat niin yhdensuuntaiset, koheesiossa, että voit täysin vilpittömin mielin puhua tuolle naiselle, niin voit havaita että sinua todella kuunnellaan. Se johtuu siitä, että kun sinulla ei ole asian suhteen sisäisiä ristiriitoja, jotka pidättelisivät sinua, niin se näkyy ilmaisussakin. Mutta jos mietit, että joutuisit puhumaan jostain mistä et ole varma itsekään, niin kuinka helppoa muidenkaan olisi luottaa sinuun. Alfa-Aktivistin suositus on rehellisyyden tie.


Ilmetty Timo Soini nuorena!


Sinun ei tarvitse olla mikään pelle tai stand-up koomikko, jotta saat naiset nauramaan. Vaikka monesti sanotaan, että kaikki suuret rakastajat ovat olleet kovia huumorimiehiä, niin uskaltaudun esittämään vaihtoehtoisen teorian: He ovat olleet erittäin taitavia kuuntelijoita, ovat ymmärtäneet ja ovat osanneet täyttää kunkin naisen tarpeet paremmin kuin mitä nämä naiset osaisivat niitä itse sanoiksi pukea. Ja sitten punchline: naiset alkavat helposti hihitellä, kikatella ja nauraa sellaisen henkilön jutustelulle, johon ovat ihastuneet, koska he pitävät hänen seurastaan ja huomiostaan niin kovin ja toisaalta ovat tästä myös hyvällä tavalla hermostuneita. Tämä ei päde kaikkien, mutta monien kohdalla ja on hyvin ihastuttavaa, koska he eivät voi kihertelylleen mitään. Ei kuitenkaan pidä tulkita, että kaikki naiset, jotka ovat koskaan nauraneet millekään mitä sanot, haluavat antautua sinulle seksuaalisesti. Mutta tämä voi olla hyvä indikaattori, jolla saatat todeta, että pitääkö hän sinusta.
Nainen, miltä tuntuisi jos suuri ihastuksesi kuiskaisi sinulle jotain niin ihanaa, että pikkuhousut kastuisi?
Mitä taas tulee suunnitelmaasi "hiljaa paha tulee", niin miksi ihmeessä kuvittelet vitkastelun ja juonittelevan salamyhkäisyyden auttavan sinua yhtään asiassasi? Katso itseäsi peiliin. Häpeätkö sinä itseäsi? Jos vastaat kyllä, niin tee asialle jotain, kunnes vastaat kieltävästi. Kun pääset häpeilemättömään tilaan, niin menet ja lähestyt sitä naista. Ja kun hän osoittaa sinua kohtaan hyväksyntää, niin viet homma koko ajan pidemmälle. Naiset eivät pelkää seksuaalisesti aktiivisia miehiä, jotka tekevät seksuaalisia aloitteita. Ennemminkin he haluavat välttää ja pitää poissa romanttisesta elämästään sellaisia nahjuksia, jotka häpeilevät seksuaalisuuttaan. Jos käyttäydyt kuin sinussa ja luonnollisessa seksuaalisessa ruokahalussasi olisi jotain pahaa, hävettävää tai väärää, niin ihmiset tulevat olettamaan että sinussa on todella jotain pahaa ja väärää. Millainen olisi sotilas, joka pelkäisi lähteä rynnäkköön, koska saattaa pian survaista jotakuta pistimellään? Menet vaan kuin koira, joka haistelee narttujen pyllyjä ja panee kiimassa olevia. Tämän luonnollisempaa asiaa ei ole. Etkä sinäkään mitään ohjeita oikeasti tarvitse, vaan uskallusta. Niin että ei muuta kuin seiso suorassa, älä häpeile tai kerjää, puhu rauhallisella rintaäänellä, älä anna hölmöjä lupauksi, mutta pidä sanasi ja ole mies. Kyllä sinä pärjäät.


-Mene ja pane! Tämä on Alfa-Apostolin lähetyskäsky.


Minun on kuitenkin näin loppuun sanottava, että en todellakaan ole mikään pelimiesvalmentaja, vaan ukkomies. Olen kiinnostunut enemmän siitä, miten rakennetaan hyvää parisuhdetta, kuin muodostetaan irtosuhteita mahdollisimman tehokkaasti.


kuvat:
http://www.searchenginepeople.com/wp-content/uploads/2011/12/scheming.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0zJREZow-dpQCgfUPHPUeMEPbGjl-swTiAUN6KZsjz57unqWIdiqk0uIt7sKiTD266OmXSbmdfmqEhDmK0BYwtUJ9TJSoEkrGGqx3yxlZKrZu4SfPNmmbXPZ2uqIIQGZ3T-FPUPWpDQUU/s1600/man-whispering-in-woman-ears.jpg
http://edge.ebaumsworld.com/picture/epicapex/HONESTY.png
http://www.thefunnybox.com/wp-content/uploads/2009/01/funny-pictures-horny-dog-dmn.jpg

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Millaisen parisuhteen sinä ansaitset?

Niin mietipä otsikon kysymystä ihan oikeasti. Millaisena ihmisenä sinä näet itsesi ja kuinka paljon ja millaista hyvää kaltaisesi ihminen mielestäsi ansaitsee? Jos mietit adjektiiveja, joilla kuvailisit itseäsi mahdollisimman rehellisesti, niin saatko tulokseksi enemmän positiivisia, negatiivisia vai mitäänsanomattoman neutraaleita adjektiiveja? (tämä on myös hyvä koe tutkiskella omaa rehellisyyttä itselleen ja itsetuntoaan, oman arvon tunnetta)

Tämä kirjoitus kumpuaa halustani jakaa oivallukseni, joka on tehnyt omasta elämästäni huomattavasti miellyttävämpää. Minulla ei ole todellakaan mitään kukkoilemisen aihetta, sillä olen sössinyt niin paljon, mutta olen myös ottanut opikseni. Jos vaikutan päällepäsmärille, niin se johtuu tyylistäni, että en vaikene siitä minkä uskon oikeaksi ja uskallan suomalaisen perinteen vastaisesti sanoa siitäkin, jos menee hyvin. Ja niin kauan kunnes minut vääräksi todistetaan, en pidä kynttilääni vakan alla. Keskustelen mielelläni aiheesta, enkä kirjoitustyylistäni huolimatta usko olevani edes absoluuttisen oikeassa. Tämä on kuitenkin parasta kokemukseen perustuvaa ymmärrystä, jota minulla on. Nöyrin mielin siis ymmärtämään maailmaa ja elämää, mutta ei nöyristellä koskaan.



Meidän ratkaisuja, valintoja ja tekemisiä ohjaavat ensisijaisesti meidän uskomuksemme maailmasta, meistä itsestämme ja mahdollisuuksistamme. Luin hiljattain aikoinaan samalta saarelta lähteneen Miika Nousiaisen (ei sukua tietääkseni) kirjan Metsäjätti, jossa kuvattiin aikas hienosti henkinen vankilapako itsensä vähättelyn, pessimismin ja toivottomuuden sellistä. Jos yksilöä ohjaa perisuomalainen pessimismi, itsensä vähättely ja itsesääli, niin millaisena näet hänen mahdollisuudet parisuhdemarkkinoilla? Jos lähtökohtana on se, että kun vaan joku tavallinen, kuka tahansa edes suunnilleen terve ihminen minut huolisi, niin mikä voi olla lopputulos?
Eräs ystäväni kerran tuumasi, että jos asuu peräkylillä ja pyrkii pääsemään vaikkapa New Yorkiin, niin saattaa päästä vaikka Helsinkiin asti. Mutta jos pyrkii vain Lahteen, niin ei välttämättä pääse paljoa peräkammaria pidemmälle. Eli rautalangasta vääntäen, jos ei oikein aseta tavoitteita tai rajoja, vaan pitää parisuhdetta "hinnalla millä hyvänsä" itseisarvona ja tavoitteena, niin voi pian huomata saaneensa oikean Pyrrhoksen voiton. Monesti huomaamme kuitenkin vasta saatuamme tarpeeksi pahasti kuonoomme, että mun on pakko tehdä jotain elämälläni, kun avioliitto ja kaikki menee päin helvettiä. Sanotaan, että avioero voi olla hyvin kasvattava kokemus, mutta suosittelen muiden virheistä oppimisen mallia...

Siispä:

Koetko sinä ansaitsevasi ensisijaisesti väkivaltaisen alkoholistin, nalkuttavan petturin, kiihkeän rakastajan vai luotettavan vanhemman yhteisille lapsillenne? Ja vaikka mahdollinen kumppani ei sellainen nyt olisikaan, niin miten luulet käyttäytyväsi ja käytökselläsi ohjaavasi kumppaniasi, jos oletat tämän ratkeavan ryyppäämään, lyömään tai pettämään sinua? Kannattaa olla varovainen, mihin uskoo, toivoo tai pelkää, sillä se saattaa hyvinkin toteutua. Jos minulta kysyttäisiin, että mitä minä odotan/toivon kumppaniltani ja mihin vedän rajat parisuhteessa, niin luonnehdintani saattaisi näyttää tältä:

Haluan naisen, joka on tärkeissä asioissa rehellinen, jolla on hyvä itsetunto ja hyvä, on sinut suhteestaan vanhempiinsa ja on hyvä suhde miessukupuoleen yleisellä tasolla. Hänellä on positiiviset odotukset elämältä, hän pitää huolta itsestään fyysisesti, älyllisesti ja emotionaalisesti (ja voi hyvin näillä osa-alueilla). Hän on hyvätahtoinen, sinut seksuaalisuutensa kanssa ja avoin mieleltään. Hän on viehättävä, tietää sen ja käyttäytyy sen mukaisesti. Hän osaa puhua ja vaieta, ja hänellä on muutenkin hyvä tilannetaju. Hän osaa tarpeen mukaan pukeutua niin korkokenkiin, kuin kumisaappaisiinkin. Hän on tasapainoinen sanan mitä moninaisimmissa merkityksissä. Hän on itsenäinen, älykäs, luova heittäytyjä ja voi hyvin.

Nämä asiat eivät luonnollisestikaan ole mitään absoluuttisia odotuksia, vaan katson mieluusti paitsi hyviä asenteita, myös potentiaalia. Ja mitä tulee tuohon naisihanteeseeni, niin voin sanoa olevani hyvin onnekas mies.

Ensimmäinen asia mihin kiinnittäisin huomiota karsivassa rajanvedossa, on pahantahtoisuus. Olkoon vaikka maailman kaunein ja seksikkäimmän näköinen nainen, mutta jos on kirottu pahantahtoisella ja myrkyllisellä mielellä, niin kiitos ei. On eri asia avautua asiasta, jos olen esim. jättänyt kodin siivoamatta lupauksestani huolimatta, kuin erikseen koittaa satuttaa toista mahdollisimman kivuliaasti ja verisesti. Ihmiset saattavat sanoa ja tehdä monenlaisia asioita, mutta on tärkeää kysyä "miksi". Ja kysyä sitä niin monta kertaa, että pääsee asian ytimeen. Jos esimerkiksi kumppanini esittäisi minut alituiseen huonossa valossa ystävieni edessä, koittaen nöyryyttää minua ja saattaa minut ilkeän naurun kohteeksi, niin voisin kysyä hyvin, että suvaitsenko rakkaalta kumppaniltani sellaista käytöstä, joka muistuttaa lähinnä yläasteikäisen koulukiusaajan toimintaa? Ei sellaisella "kumppanilla" tee mitään. Kyllä molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus on oltava lähtökohtana terveelle parisuhteelle, eikä mikään puukonvääntökisa. Paskan kohtelun nieleminen johtaa vain yhä paskempaan kohteluun. Ja se on aivan se ja vitun sama kuinka huono päivä sillä toisella on ollut tai onko sillä turvaton olo tms - pitääkö sitä paskaa töhriä parisuhteeseenkin? Eikö se kannataisi rakentaa ja pitää ennemmin sellaisena, että siitä saa turvallisuuden tunnetta, toivoa ja voimia, eikä vie loppujakin niistä. On myös sanottava, että tämä on osittain myös persoonallisuus- kasvatus- ja tottumuskysymys; jotkut ihmiset eivät pidä huutoriitelyä pahana asiana, lähinnä ilmanraikastimena. Eikä siinä mitään, jos se on molemmille ok, mutta jos siihen liittyy muitakin ihmisiä, kuten lapsia, niin mallijohtamisen nimissä olisi syytä opetella hieman jedi-hermojen käyttöä ja asioiden rauhanomaista ratkaisua. Toisinaan minustakin tuntuu siltä että pitää päästellä höyryjä vaikkapa nyt kauan valmistellun kaupan kaatumisen takia, mutta miksi vaimoni pitäisi joutua siinä tulilinjalle? Sanotaan, että ei haukku haavaa tee, mutta kynä on miekkaa mahtavampi. Muistakaa, että mitä pahaa sanotte rakkaillenne, he saattavat alitajuisesti ottaa sen osaksi itseään, omaa persoonaansa ja alkaa toteutta sitä, kurjistaen omaa ja kaikkien ympärillään olevien elämää. Keskittykää siis ensisijaisesti niihin hyviin asioihin, niin saatte niitä.


Meinasin jo kirjoittaa että huono itsetunto olisi karsiva tekijä, mutta perunpa sanani. Huono itsetuntokaan ei ole mikään järin suuri ongelma kumppanilla, kunhan siihen osaa suhtautua. Huono itsetunto voi ilmetä kyllä erilaisena oikutteluna, jopa todella paskana käytöksenä ja alituisena pelkona kumppanin menettämisestä, vakavana riittämättömyyden tuntona ja toisaalta epäuskona siihen että ansaitsisi hyvän ihmisen rinnalleen. Olenpa kuullut tapauksista, jossa heikon itsetunnon omaava on pettänyt kunnollista pariaan, koska "ei uskonut että heidän suhteensa voisi muutenkaan kestää". Ehkä siinä on jokin juttu, että jos kokee olevansa toista huonompi, niin yrittää vetää toisen mukaansa sille "alemmalle tasolle", sen sijaan että uskoisi voivansa kasvaa itse ihmisenä. Tämä on karu mielipide, joka ei ole harkittu omani, vaan hyvän ystävän näkemys: huonolla itsetunnolla varustettua kumppania täytyy kohdella niin kauan hänen oman uskomuksensa mukaisesti (eli pitäen itseä parempana ihmisenä kuin mitä hän on), kunnes on saavutettu emotionaalinen synkrooni, jonka jälkeen tunnetilaa voi lähteä ohjaamaan terveempään suuntaan.

Tämä oli nyt satunnainen paatospuhe, jonka innoitti Henry Laasasen ATM-fanipojat Ry internetin keskustelupalstojen kommenttiosioista. Toivon että he voisivat nousta sen netissä tapahtuvan syyttelyn ynnä muun yli, että naisten vika kun en saa seksiä jne. Sinänsä, he eivät ole sen parempia kuin rujot pahansisuiset ämmät, jotka valittelevat kun prinssi uljasta ei näy häntä viettelemään. Jos haluaa vietellä ja tulla vietellyksi, täytyy jalostaa itseä sellaiseksi ihmiseksi jolle se on luontevaa, eikä jäädä märisemään kun kuu ja tähdet eivät tipahda taivaalta syliin. Ja kun puhun jalostuksesta, puhun ennenkaikkea henkisestä kehityksestä, en six-packista. Mutta siitäkin huolimatta, jos tällä mummolla on asennetta treenata 72-vuotiaana puistossa, niin eiköhän nuorehkot miehet pysty tutustumaan elämään ja naisiin, jos vaan oikeasti haluavat.

Seuraavassa kirjoituksessa vastaan lukijakysymykseen...

kuvat:
http://blog.tsemtulku.com/wp-content/uploads/2012/02/couple-arguing1.jpg
http://kosmicamusic.com/wp/wp-content/uploads/relationship1.jpg
http://www.daydreamersgarden.net/possibilities.gif

lauantai 10. syyskuuta 2011

Sitoutumisesta ja parinvalinnasta

Nyt on vuorossa psykologian vanhemman konstaapelin näkemyksiä seurustelusta. Mikäli tämä kirjoitus aiheuttaa mielipahaa, eroja tai muuta, niin en ota mitään vastuuta. Sen sijaan kaikista onnellisista tapauksista voi tulla kiittämään, että olipa helvetin hyvin kirjoitettu.

Puhuin tänä aamuna rakkaan vaimoni kanssa ihmissuhteista, avioitumisesta, sitoutumisesta ja seurustelusta. Oli erittäin hyvä aamukahvikeskustelu, kun mietimme omaa historiaamme ja sitten kävimme jotain spekulaatioita jonkun lehtijutun pohjalta ja yleisesti ihmissuhteista.

Kuvittele millaisia olette 70-vuotiaina. Jos vaikuttaa hyvältä, niin anna mennä
Minua ehkä hieman ihmetyttää kun puhutaan sitoutumiskammosta. Tuo on sinänsä hyvin lavea termi, mutta tarkoitan sillä tässä tapauksessa esim. arkuutta mennä naimisiin, lisääntyä, ottaa asuntolaina tai muuta sellaista. Toki on jokaisen oma asiansa, millä aikataululla etenee valittunsa kanssa, mutta mielestäni maltti on valttia. Kamala klisee. Mutta otetaanpa pari tapausta, joihin olen törmännyt (ja te jotka kuvittelette, että puhun nyt juuri sinusta, niin en luonnollisestikaan puhu mistään muusta kuin vain ja ainoastaan sinun asioistasi, duh).

1.       Onko parisuhteessa perustavaa laatua olevia ratkaisemattomia kysymyksiä? Jos sinä haluat oman biologisen lapsen ja toinen ei, niin kannattaako sitoutua siinä toivossa, että ”ehkä hän muuttuu”? Se on asia, joka naisten pitää ratkaista melko nopeasti, sillä kello käy. Mies voi vielä valita nuoremman naisen, mutta hedelmällisen ikänsä ohittanutta naista nuori ori tuskin auttaisi. Lohduttaisi korkeintaan. Muistakaa kuitenkin, että kehitys kehittyy ja hedelmällisyys on muutenkin yksilökohtaista. Kun tuntuu siltä, että lapsi on saatava, niin te kyllä tiedätte sen. Silloin mikään mahti maailmassa ei voi estää teitä saamasta sitä, sillä meidät on ohjelmoitu siihen. Ei meitä muuten täällä olisi seitsemää miljardia.

2.       Tai jos toinen on esimerkiksi masentunut, lojuu sängyn pohjalla, eikä edes halua sieltä ylös? Haluatko sitoutua olemaan hänen omaishoitajansa alusta alkaen? Haluatko sellaisen elämän, kun voisit saada erilaisen, ehkä miellyttävämmän elämän jonkun toisen vierellä? Asia on totta kai täysin eri, jos kaveri aktiivisesti haluaa ja yrittää nousta sieltä sängynpohjalta. Voit halutessasi vaihtaa termit ”masentunut” ja ”sänky” johonkin koskettavampaan, kuten alkoholisti ja oksennus tai laiska ja kukkarosi.

3.       Mitkä on sinun motiivisi parisuhteeseen? Mitkä ovat mielestäsi hyviä syitä muodostaa parisuhde tai kriteereitä kumppanillesi? Miten haluaisit, että kumppanisi kohtelee sinua? Millaisen henkilön kanssa sinun olisi mahdollisimman hyvä ja turvallinen olla? Millaisia asioita ja tuntemuksia haluat kokea kumppanisi kanssa? Luin hiljattain artikkelin perheväkivallasta, jota suosittelen kaikille. Siinä käsitellään myös tätä sitoutumisasiaa.

David Shade on puhunut mielestäni hyvin järkeenkäyvästi näistä asioista. Hän on itse asiassa kirjoittanut pari kirjaakin aiheesta, joita en ole kylläkään lukenut, koska olen ukkomies ja olen jo valinnut hyvin J. Kävin kesällä hänen seminaarissaan Helsingissä ja hän painotti useaan otteeseen käsitettä ”daddy’s girl”, isin tyttö. Ja jos tätä termiä avaa hieman, niin isin tyttö on saanut etenkin lapsuudessaan isältään ehdotonta rakkautta. Eli ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää, joka ei ole riippuvainen hänen teoistaan, vaan siitä ainoasta syystä, että hän on isänsä ainutkertainen rakas tytär.  Tähän liittyy tottakai myös rajojen asettaminen, mutta minä en puutu tähän kysymykseen nyt tämän enempää, koska tämä ei ole mikään kasvatustieteellinen blogi.  Mutta sama pätee miehiin. On äärimmäisen tärkeää, että miesten suhde äitiinsä on kunnossa ja että he ovat saaneet äidiltään rakkautta, läheisyyttä ja hyväksyntää, koska sille pohjalle yksilö rakentaa suhtautumisensa vastakkaiseen sukupuoleen tullessaan sukukypsäksi.

Minun on helppo puhua tästä, koska minulla on hyvät vanhemmat. Mutta vaikka ei olisi yhtä helpolla päässyt kuin minä, niin asialle voi tehdä paljon. Kuuntelin kerran erään naisen tarinan, jolla oli taustallaan mm. lastenhoitajiensa puolesta hyväksikäytetyksi tulemista, hankalat suhteet vanhempiin, toistuvia huonoja miessuhteita ja seksuaalisen väkivallan uhriksi joutumista työssään ja kaikkea mahdollista paskaa. Hän kuitenkin pääsi niistä yli NLP:n ja hypnoositerapian avulla. Olen kuullut hänen olevan nykyään varsin onnellinen nainen. Tuosta terapiasta täytyy muuten sanoa, että melko huvittavaa että se on Suomessa leimattu sellaiseksi asiaksi, jota pitää häpeillä tai ”viiraa varmaan tosi pahasti päässä, jos joutuu terapiaan”. Terapia on luksusta. Terapia on kuin vaihtaisi öljyt autoon tai siivoaisi tietokoneelle ajan saatossa kertyneet röhnät, jotka hidastavat windowsin käynnistymistä. Ja nuo hypnoosi ja NLP- jutut, joiden avulla työstetään alitajuntaa – ne voivat olla todella tehokkaita. Itse pääsin omista lapsuudenaikaisista peloistani eroon nimenomaan NLP:n ja hypnoosin avulla. Suosittelen vilpittömästi. Jos haluatte vinkkiä hyvästä toiminnanharjoittajasta, niin ottakaa privaatisti yhteys. Eli vaikka ette olisi syntyneet ”onnellisten tähtien alla”, niin hopealusikan voi itsekin laittaa suuhunsa.


Mutta palataanpa alitajunnan syövereistä takaisin sitoutumiseen ja parinvalintaan. Tuohon edellä mainittuun kohta 2:een jatkan jälleen herra Shaden opetuksella: Voit olla joko hyvä terapeutti tai hyvä rakastaja – et molempia. Tässä täytynee väännellä rautalankaa: Terveeseen parisuhteeseen kuuluu se, että autetaan toisia kummankin pyrkimyksissä parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta jos parisuhde alkaa muistuttaa enemmän hoitosuhdetta kuin seksisuhdetta, niin mieti mihin olet sitoutumassa. Onko sellainen henkilö valmis tasapuoliseen parisuhteeseen? Ehkä joskus, mutta punnitse tarkkaan. Jälleen lataan kuin korkeimman totuuden, mutta muistakaa, tämä on vain mielipide: Hyvä parisuhde rakennetaan rakkaudelle, ei tarpeelle. Toisin sanoen ajatukselle ”Tarvitsen sinua, koska rakastan sinua”. Epäterve parisuhdeajatus olisi: ”Rakastan sinua, koska tarvitsen sinua”. Pariutukaa siis itsenäisten, fiksujen ihmisten kanssa, jotka ovat osoittaneet voivansa tulla toimeen omillaan. Ryhtykää äideiksi tai isiksi vain lapsille.


Kohta kolme on haastava. Jos teet mielikuvaharjoituksen, jossa visualisoit elämää täydellisessä maailmassa täydellisen kumppanisi kanssa, niin mitä näet mielessäsi? Mitä te teette yhdessä? Miten hän puhuttelee sinua? Miten sinä puhut hänelle? Miten te kosketatte toisianne? Miltä se tuntuu? Miltä hän tuoksuu painautuessaan sinua vasten? Millaisia tunteita hän herättää sinussa? Millainen sinä olet hänen lähellään? Mikä hänessä saa sinut tuntemaan noita asioita? Ei riitä, että selität tilanteen toimivilla kemioilla. Mistä tiedät, että kemianne toimivat niin hyvin yhteen? Sinusta tuntuu siltä – joo-o, mutta miksi sinusta tuntuu siltä? Millainen se tunne on, kun kemiat toimii? Missä se tuntuu? Ja sitten jos palaat takaisin tähän maailmaan ja astut ulos testikammiosta. –Tässä valkoinen takkisi ja csi-taskulamppu, jolla näkee salaiset tunteet ja haaveet, ole hyvä. Nyt analysoidaan. No ei oikeasti edes analysoida, koska en minä tätä kirjoittaessa kuule sinun ajatuksiasi, kun kaikki muut lukijat puhuu päälle :D

Mutta jos yleistetään, niin yleensä sukupuoleen ja kielellisen ilmaisun kykyyn katsomatta ihmiset haluavat fyysisesti, emotionaalisesti ja älyllisesti tyydyttävän parisuhteen. Sellaisen, missä heidän on turvallinen olla, missä he voivat toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan sellaisen ihmisen kanssa, jonka seurassa ei tylsisty. Tuo joku erityinen osaa laittaa sukat pyörimään jalassasi ja hänen tulevaisuudensuunnitelmansa ovat tarpeeksi paljon linjassa omiesi kanssa. Olette sopivan erilaisia ja sopivan samanlaisia, jotta täydennätte toisianne hyvin, kuin yin ja yang.
Mutta jos unohdetaan tuollainen geneerinen haavekuva ja käsitellään asiaa parin tärkeän teeman kautta, niin päästään kysymyksiin, joita suosittelen työstettävän.


1.       Sukupuoliroolit

Jos yllätät itsesi ajattelemasta, että kunpa tuokin käyttäytyisi niin kuin oikea mies/nainen, niin kannattaa pysähtyä ajattelemaan asiaa ihan oikeasti pitkän kaavan mukaan. Varaa peili mukaan. Joillekin nämä kysymykset ovat erittäin yksinkertaisia, suorastaan maailman ilmiselvimpiä asioita. Minä ainakin olen kärsinyt liian kiltin miehen syndroomasta; minua tallattiin ja vietiin kuin pässiä narussa. En minä tätä asiaa muuten kirjoittaisikaan, ellen tietäisi kuinka tärkeää siitä eroon pääseminen on, jotta voi oikeasti tuntea olevansa mies, eikä mikään poikanen. On tiedättekös aika helevetin paljon helpompi hengittää. Tämäkään ei välttämättä kaikille sovi, mutta jos on kiinnostusta, niin voin joskus avata sitä kasvamisen prosessia. Miehet, vain jos te käyttäydytte ja kannatte vastuuta kuin miehet, voivat naiset vapautua olemaan naisia. (lukija x, joka aiot vängätä että mikä nyt sitten on miehekästä ja naisellista ja sukupuolineutraali parisuhde sitä ja tätä, mene itkemään muualle, sillä kommenttiasi ei julkaista. Tämä blogin ei ole tarkoitus miellyttää kaikkia.)

2.       Arvostus

Viittaan tällä aiempiin kirjoituksiini, jossa puhuttiin kunnioituksen edellyttämisestä ja oman tilan ottamisesta. Älä hyväksy mitään epäkunnioittavaa käytöstä ja palkitse ainoastaan hyvä käytös. Jos pyörrät itsenäisen päätöksesi, joka mielestäsi on oikea, sen takia että akka kiukuttelee siitä, tai annat pesää, vaikkei tekisi mieli, kun äijän retale vonkaa kaatokännissä, niin lisää on luvassa. Olet itse keittänyt soppasi, kun suorastaan kannustat ajatukseen: ”Hei, tämähän toimii!”. Tämä on elimellisesti yhteydessä käsitykseesi itsestäsi – kuinka hyvää sinä miellät ansaitsevasi? Jos ylipäätään olet asenteella ”jos mut nyt joku huolisi”, niin sinua ei todennäköisesti huoli kukaan, jonka kanssa kannattaa olla läheisemmissä tekemisissä. Terapiaan, mars mars! ”Ottaisin 300g tota itsearvostusta ja sit puolkiloa tota rohkeutta, kun se on alennuksessa…”

3.       Seksi

Olen saanut moitteita joiltain miehiltä ja naisilta, koska olen julistanut että kaikki seksi ei ole hyvää seksiä. Asetan kuulemma riman liian korkealle, kun sanon, että miesten pitää saada naisensa tulemaan niin kovaa, että korvissa soi. Mutta miehet, tietäkää, että olette olleet KELVOTTOMIA rakastajia joka kerta, kun olette itse tulleet suomatta sitä iloa naisellenne. KELVOTTOMIA!!! Hyi! Hävetkää! Herrasmiehen sääntö on: naiset ensin. En nyt mene mihinkään teknisiin kysymyksiin pidemmälle tällä kertaa, mutta miettikääpä veljet omalle kohdallenne: olisiko se sinusta tyydyttävää seksiä, jos SINÄ et saisi orgasmia vaikka haluaisit? Naisen orgasmi on ehkä kaunein asia maailmassa, eikä niillä ole mitään rajaa. Yhdyntäkeskeisten miesten osalta akti voi päättyä ejakulaatioon, mutta naisilla meno monesti vasta alkaa kun hän saa. (Ei sillä, etteivätkö miehetkin olisi multiorgastisia, jos vain harjoittelevat) Älkää herran tähden säästelkö naisellenne tarjoamissa orgasmeissa. Varsinaiset seksitekniikat ovat kuitenkin niin oma lukunsa, että en tässä ala käymään niitä läpi. Eikä kyse ole lopulta mistään ”purista tästä, sano näin ja väännä nippulaa 3, niin putkiston A1 paine kasvaa kriittiselle tasolle”-tyyppisestä insinöörimeiningistä. Ei! Tärkeintä on hyvä asenne ja oikeat tiedot. Ja naiset kyllä viestii, mitä he haluavat tuntea ja mitä tarvitsevat päästäkseen nautinnon ylimmille portaille. Sinun tehtäväsi on osata kuunnella ja tehdä se todeksi.
Romantiikka on naisille konteksti, jossa seksuaalisuus on sosiaalisesti hyväksyttä. Ole siis romanttinen mies!
Hyvä seksi on kuitenkin erittäin tärkeää parisuhteen kannalta. Se on liimaa, joka pitää teidät yhdessä. Se on oksitosiinia, joka erittyy kosketuksestanne. Ja se on romantiikkaa, joka estää näivettymisen ja saa teidät tuntemaan olevanne elossa. En voi korostaa hyvän seksin merkitystä tarpeeksi. Vaalikaa sitä! Jos et osaa, niin opettele. Jos et tiedä, niin kysy.

Jos tiivistäisin ajatukseni tähän lopulta, niin varokaa sitoutumista toiseen ihmiseen. Tutkikaa häntä, testatkaa häntä ja katsokaa onko hän tosissaan suhteesi. Mutta jos onnistutte löytämään herra tai neiti sopivan, niin älkää antako minkään asian tulla tiellenne. Tehkää kaikkenne, älkääkä antako periksi.

No niin, josko maailma olisi taas hetkeksi parempi paikka…

ps. jos on jotain kysymyksiä, joihin haluaisit minulta pohdintaa, niin kysy!

kuvat:
http://sherrodstory.files.wordpress.com/2011/08/chemistry12.jpg
http://mitsymoto.files.wordpress.com/2010/11/matsumoto_shackles2.jpg
http://2.bp.blogspot.com/_6RI4txBI7CQ/S74UX3vm6lI/AAAAAAAAARo/fnlakx2SrHI/s1600/3185571_thumbnail.jpg
Ja tuo nukkuva nainen on Milo Manaraa mukaillen oma työni

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Seksin puute ei ole tasa-arvo-ongelma

Viime viikolla tulin lukeneeksi Piraattipuolueen ehdokkaan Panu Horsmalahden kirjoituksen siitä, kuinka "Seksin puute on tasa-arvo-ongelma". Kirjoitus herätti minussa myötähäpeää.

Minua häiritsee se, miten hän puhuu seksistä perustarpeena. En kiellä sitä, etteikö seksi olisi perustarve, mutta minulle seksi ei ole kylmäkiskoista lihan survontaa ja laukeamista. "Oikeasta, hyvästä seksistä" on tietysti niin monta näkemystä kuin on ihmisiäkin, mutta kyllä minulle seksin tärkeä osa on emotionaalisen yhteyden vahvistaminen. Ja jos seksiä käytetään prostituution muodossa kulutushyödykkeenä, kuin kevytmaitoa siwan hyllyltä, niin mihin se auttaa? No, eipä tarvitse tunnustaa kavereille olevansa neitsyt. Toisekseen, siitä saa läheisyyden tuottaman oksitosiinin myötä hetkellisesti hyvää mieltä. Saa purkautua. Jos kärsii voimakkaasta huora-madonna-syndroomasta (eli ei näe "hyviä naisia" seksuaalisina), niin huorat saattavat voida tarjota liennytystä tähän vaivaan - eli heidän kanssaan voi sitten toteuttaa itseään seksuaalisesti.

Mutta mitä tämä ratkaisee? Kyse on vain kipulääkkeestä itseaiheutettuun syöpään. Jos ongelma on että ei saa niin paljon seksiä kuin haluaa, niin kannattaa mennä peilin ääreen mietiskelemään hetkeksi. Jos elät miehenä kroonisessa puutostilassa, niin omien uskomusten tutkiskelu voi tehdä ihan hyvää. Esimerkiksi Horsmalahti tuntuu kuuluvan siihen kansanosaan, joka ajattelee että naiset ovat este seksin saamiseen. Ainoa este Horsmiksen kuvailemien miesten seksin saamiseen taitavat olla he itse. Toistan kehoitukseni ajattella asiaa naisten näkökulmasta, kuten kirjoituksessani 'Womanual for Nerds'.

Toivon, että olen tulkinnut Panun jutut väärin, mutta jotenkin niistä huokuu sellainen ajatus, että naiset ovat inhottavia ja katalia, kun eivät anna solkenaan kaikille.

"Joka tahtoo rakkautta mieli täynnä pelkkää vihaa
herää ludelavitsalta, nyrkki kauhoo kylmää lihaa."

-CMX, Lihan Syvyyksiin (Isohaara)

Nimimerkki "vieras nainen" kirjoitti mielestäni aika osuvasti Horsmiksen sivulla:
"Jos kerran teeskentelemällä sitä YT-miestä saa pillua niin mikä on ongelma? Ja jos mies on sitä AT- kastia niin pillun saantiakin helpottaisi jos alentaisi omaa vaatimustasoaan. Usein olen baarissa todennut kuinka kaikin puolin vastenmieliset miehet yrittävät tavoitella kaltaistani laatulihaa ja huorittelevat kun pidän jonkun sortin tasoa yllä. Kun kyse on pelkästä seksuaalisesta tyydytyksestä ei veneentappi huonoilla hampailla, pahalta haisevana ja oksettavana kiihota."

NIMENOMAAN!! Mikä estää ryhtymästä ns. Ylemmän tason mieheksi? Tai edes teeskentelemästä sellaista? Jos tekosyyt karsittuasi vastaukseksi jää "oma saamattomuus", niin on ansainnutkin olla saamatta.
Miksi ei heru? 5 pisteen vihje

Jos naiset olisivat evoluution myötä kasvaneet haluamaan "alemman tason miehiä", niin maailma olisi ihan toisen näköinen. Evoluutio ei vaan suosi sellaisia tyyppejä, jotka jo näyttävät itseään kohtaan välinpitämättömiltä. Kuinka itseään kohtaan välinpitämätön ihminen voisi huolehtia kenestäkään toisesta, jos ei edes itsestään? Tämä on todella karkeaa yleistystä, mutta rauhan aikana todennäköisimmin pärjää vakavaraiset bisnesmiehet ja poikkeusoloissa naiset hakeutuvat 'fyysisempien' miesten pariksi. Eli kulloisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa parhaan vakauden ja turvallisuuden naiselle ja tämän jälkikasvulle tuottamaan kykenevä mies on vahvoilla. Naiset on biologisesti viritetty ajattelemaan myös mahdollisen raskauden ja synnytyksen aikaa, jolloin nainen on kaikkein avuttomimmillaan. He tuskin aktiivisesti ajattelevat tätä vaikutinta parinvalinnassa, mutta siellä se kuitenkin on. Ja tämä tarve kamppailee elintilasta seksuaalisen itseilmaisun kanssa.

Vaikka naiset haluaisivat milloin minkäkinlaisen unelmamiehen, niin he ovat valmiita katselemaan pahimpia renttuja ja jopa väkivaltaisia kusipäitä ihmeen pitkään. Vaikea kuvitella, että kyse olisi pelkästään hoivavietistä tai ajatuksesta: "rakkauteni vielä parantaa hänet ehkä joskus". Kuka nainen oikeasti haluaa hoivata aikuista miestä? Ei kukaan!  Moni kyllä ajautuu siihen, mutta kuinka monen tavoitetila se on, että saisi pestä jonkun rentun kalsaripyykkiä ja paapoa tätä kuin avutonta lasta? Jos miettii jo ihan evoluution kannalta, niin eiköhän naiset hae sellaista kumppania, joka tekee heistä itsestään vahvemman, eikä päin vastoin. Ja sellaista kumppania haluaa pitää hyvänä ja tehdä palveluksia hänelle - ei siksi että hän on reppana joka ei pärjäisi ilman, vaan koska hän ansaitsee sen ja häntä on helppo rakastaa.



Näin ollen, jos mies ei herätä minkäänlaista turvallisuuden tunnetta naisessa, niin toiveet ainakaan pitkäaikaisesta parisuhteesta on menetetty. Jos mies ei johdonmukaisesti uskalla olla sitä mitä on, niin naiset kyllä haistaa sen. Naiset tuntuu sulattavan ihan uskomatonta paskaa miehiltä, jos miehet tekevät sen määrätietoisesti ja luontevana osana persoonaansa. Siis vaikka mies juoksisi vieraissa ja haukkuisi naistaan kännissä läskiksi huoraksi, niin kummasti vaan monet naiset on valmiita sietämään sitä. Kai se on vaan siitä "roolin" johdonmukaisuudesta ja häpeilemättömyydestä kiinni. Jos mies on rehellinen pelimies, joka ei anna turhia toiveita uskollisuudesta, niin naiset voivat silti luottaa häneen ja panna menemään! He voivat luottaa hänen nussivan joka ikistä toista naista joka vastaan tulee, mutta se on ok, koska se on ennustettavaa ja he tietävät että näin tulee tapahtumaan. Voisiko sanoa, että nainen haluaa tietää mitä on saamassa, jotta voi rakentaa tulevaisuuttaan osittain tämän varaan. Ja tätä naiset testaavat kaikenlaisilla horjutusyrityksillä, joilla he testaavat hänen uskoaan omaan itseensä ja elämäntehtäväänsä.


Jos sinulla ei ole vielä oma elämäntehtäväsi selvillä, niin mieti tarkkaan mikä se on. Mikä on niin hienoa, että voisit kuolla iloisena sitä tehdessäsi tai sen puolesta kamppaillessasi? Sillä, mitä se on, ei ole juurikaan väliä. Tärkeintä on, että sinulla on suunta ja tehtävä. Oli se sitten vaikka polkupyörien tuunaaminen, maailman pelastaminen tai osakkeilla rikastuminen - ihan sama. Ja kun tiedät mitä haluat tehdä, niin tee se - ole sitä. Jos työpaikkasi ei ole linjassa tämän asian kanssa, niin vaihda työpaikkaa. Jos sinulta puuttuu jotain tärkeitä tietoja ja taitoja tavoitteessasi etenemisessä, niin ala hankkia niitä. Älä häpeile edetä kohti tavoitteitasi. Älä häpeile olla itsesi. Karsi elämästäsi kaikki ne asiat mitkä estävät sinua toteuttamasta elämäntehtävääsi. Kun olet luopunut hapuilusta, niin saatat huomata, että naisten huomio, suosio ja läheisyys oikeastaan löytävät sinut.

Jos olet nörtti, niin ole sitten kunnolla ja ylpeä siitä - todennäköisesti löydät samanhenkistä seuraa

Tämä toimii muutenkin kuin miehenä olemisessa. Mieti juuri olleita eduskuntavaaleja. Kepu on pettänyt maaseudun, vihreät kusi omiin muroihinsa ydinvoimaäänestyksessä, vasemmistolaiset on vähän häpeillen vasemmistolaisia - etteivät vaan tulisi sekoitetuksi tosikko-änkyröihin. Kokoomuslaiset ovat rehellisesti porvareita ja perussuomalaisetkin ovat vetäneet johdonmukaista linjaa. PerSut eivät häpeilleet olla maahanmuuttovastaisia ja ydinvoimamyönteisiä. Heillä ei ole poliittisen tuuliviirin mainetta. Vielä. Jännityksellä seuraan, astuvatko he tähän miinaan. Jos he pettävät linjansa, he saavat huomata, että heidän kansansuosiolle käy kuin epäjohdonmukaisen miehen rakkauselämälle.

Kuvalähteet:
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=66667
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=72260
http://www.hilavitkutin.com/wp-content/uploads/2009/09/979_article.jpg
http://www.motifake.com/image/demotivational-poster/1009/laundry-day-women-laundry-50cal-demotivational-poster-1284989974.jpg

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Womanual for Nerds

Tuossa kävelyllä käydessä vaimoni ja hyvän ystäväni kanssa tuli puheeksi, että millaisia asioita minun olisi syytä käsitellä tässä blogissa. Mistä olisi hyötyä miehille? Olitpa sitten mies tai nainen, niin arvostan paljon kaikenlaisia juttuvinkkejä.

Kaveri naureskeli, että mitenkä oli lukenut Pelit.fi foorumilla pelinörttien keskinäistä keskustelua parisuhteista ja deittailusta jne. Osa jengistä oli aivan täysin hukassa. Siitä seurasi hauska keskustelu käppäillessä. Ajattelin siis kirjoittaa siitä, että kuinka päästä alkuun.

Ensin minun on sanottava, että minä en ole mikään deittailuguru. Todellakaan. Olen elänyt melkein koko aikuisikäni pitkässä parisuhteessa, enkä ole koskaan harrastanut "deittailua". Mutta - väitän tietäväni yhtä sun toista siitä, mistä naiset pitävät ja mikä on tärkeää heidän luottamuksensa voittamisessa.



En ota kantaa lyhytaikaisen seksiseuran hakemiseen, vaan pysyvän vaikutuksen tekemiseen. Minä en ole ns. pickup artist, tai sen skenen harrastaja.




1. Sinä olet herra sinun elämäsi, älä pidä muita herroja

Jos et pysty huolehtimaan itse itsestäsi, niin se on aika helvetin huono juttu. Jos nainen näkee sinussa ensimmäisenä jonkun loisen, joka pelaisi WoWia hänen kustannuksella, niin tuota naista enää tuskin näet toista kertaa. Tai sitten saatat olla tekemisissä todella häiriintyneen naisen kanssa ja sinun kannattaa puolestaan juosta karkuun niin kovaa kuin kykenet.

Jos roikut vielä mamman tississä, niin aloita kasvamalla vähän aikuisemmaksi.

2. Käytä sopivankokoisia, ehjiä ja puhtaita vaatteita

Sinun ei tarvitse olla mikään muotiguru tai käydä jonkun trendi-TV-homon stailattavana. Mutta älä perkele mene ihmisten ilmoille paskasissa kuteissa, väärän kokoisissa vaatteissa tai rikkinäisissä ryysyissä. Hyvä nyrkkisääntö voisi olla: Heitä kaikki vanhat risaiset vaatteet pois tai vie mökille remontointivaatteiksi ja osta uudet vaatteesi ihan oikeista miestenvaateliikkeistä - EI MARKETISTA. Maksat niistä ehkä kaksi kertaa enemmän, mutta ne vaatteet näyttävät hyviltä, kestävät pidempään ja tuntuvat mukavilta. Kun ostat vaatteita, vaadi ja käytä palvelua. Jatka tarpeettomien rytkyjen poisheittämistä, kunnes niitä ei enää ole;
ja katso: pukeudut aina hyvin ja näytät fiksulta.


3. Pidä huolta itsestäsi

Ei tarvitse ryhtyä miksikään himourheilijaksi, mutta tee jotain fyysistä. Syö hyvin - älä pakkomielteisesti mitään terveysruokaa tai välinpitämättömästi mitään einespaskaa. Syö itsesi iloiseksi. Huolehdi omasta hygieniasta.

Viestit omalla hyvinvoinnillasi sitä, että  arvostat itseäsi ja pystyt arvostamaan muitakin. Jos hengit "ei kiinnosta"-asennetta, niin se on todella huono asia. Jos etsit rakkautta sydän täynnä välinpitämättömyyttä, niin yksin jäät.

4. Ole kiinnostunut

Älä jää jumittamaan pelkästään johonkin yhteen asiaan, mistä olet todella innoissasi tai mihin olet urautunut. Katsele ympärillesi, ole utelias maailmaa kohtaan. Harva nainen odottaa sinulta mitään tuntien luentoa buddhalaisuudesta tai renesanssiajan taiteesta, mutta on hyvä osata keskustella muustakin kuin wowin viimeisimmästä patchista.

Uskalla olla oikeasti kiinnostunut ihmisistä. Maailma on täynnä jännittäviä tyyppejä, joilta voi oppia ja omaksua ihan huikeita juttuja. Ole avoin ja koita miettiä ensin asioita positiiviselta näkökannalta.

Jos et ole oikeasti kiinnostunut ihmisistä, niin odotatko että joku on ihan oikeasti kiinnostunut sinusta?

5. Kuuntele

Tämä on ihan helvetin tärkeä asia. Kuuntele todella mitä ihmiset sanovat sinulle. Ihmiset viestivät nimittäin ihan hitosti elämästään, haaveistaan, itsestään, tunteistaan - kaikesta! Kuuntele ja koita jopa ajatella kuulemaasi ja saatat yllättyä. Esitä tarkentavia kysymyksiä, osoita nyökkäyksin ja pienin elein että olet kiinnostunut siitä mitä tuo toinen kertoo. Jos hän puhuu jostain, mistä et ole ikinä kuullutkaan, niin älä anna sen häiritä - sillä nythän sinä opit siitä asiasta. Katso rohkeasti silmiin kun keskustelet.

Naiset rakastavat sitä, kun heille antaa jakamattoman huomion ja on vilpittömän kiinnostunut heistä.
Jos saat hänet tuntemaan itsensä aivan erityiseksi antamallasi huomiolla ja aktiivisella kuuntelullasi, olet ehdottomasti potentiaalinen kumppaniehdokas.

6. Ota rennosti

Jos jännität, niin keskustelukumppanisikin todennäköisesti jännittää. Tiedän, että tämä on kauhea paikka monille ujoille tyypeille, koska siinä on noidankehän kaikki ainekset. Kaikkia jännittää tai pelottaa joskus, mutta se on vain mahdollisuus olla rohkea. Joillekin miehille etenkin sellaiset ihan überkauniit naiset voivat aiheuttaa ihan hirvittävää jännitystä, paniikkia, out-of-my-league-ajatuksia ja vaikka mitä. Tällaisissa tilanteissa kannattaa muistaa, että tuo beibe on joskus ehkä ollut finninaamainen, itsestään epävarma rillipää jolla on hammasraudat. Hän vuotaa verta ja käy paskalla siinä missä sinäkin. Ei hän ole toiselta planeetalta, vaikka hän olisi kaunein ihminen, minkä olet kuunaan nähnyt.


Muista, että me kaikki reagoimme helposti siihen, millaiselta lähellä oleva ihminen vaikuttaa. Jos joku on kauhean kireä tai masentuneen oloinen, niin ei hänen lähelläänkään ole kiva olla. Hyväntuulinen ja rento ihminen puolestaan saa meidätkin hymyilemään. Mieti millaisen tunteen sinä haluaisit siirtää mahdolliselle ihastuksellesi. Hymyile.

Sinun on löydettävä itse keinosi siihen, kuinka voittaa jännittäminen. Jollekin voi auttaa, että ajattelee olevansa kuollut. Toisille se, että kyseessä on peli. Varmaa on ainoastaan, että yhtä lailla kuin uimaan oppii vain veteen hyppäämällä, on sinun hypättävä tuleen.

7. Älä anele

Jos koitat sopia treffejä tai pyydät tytöltä tämän puhelinnumeroa, niin älä IKINÄ anele tai kerjää. Olet heti altavastaajan asemassa ja vaikutat säälittävältä. Jos joku ei halua lähteä kanssasi syömään tai leffaan, niin kohauta olkaa ja totea hiljaa mielessäsi että ei tyttö tiedä mistä jäi paitsi. Jos heittäydyt polvillesi ja saat kuin saatkin kerjättyä jonkun säälitreffin, niin saatat pian huomata toivovasi, että et olisi koskaan tavannut koko tyyppiä. Tämä pätee erityisesti seksiin. Älä anele, tai huomaat joutuvasi kerjäämään ja tekemään temppuja että sinut palkitaan (jos palkitaan).


8. Älä pyytele anteeksi olemassaoloasi

Leikitään että harrastat miniatyyrien maalausta. Onko se hävettävää? Tekeekö se tyttöön vaikutuksen? Ei ja ei. Naiseen tekee vaikutuksen se, miten sinä suhtaudut itse omiin tekemisiisi. Jos lähtökohtaisesti häpeilet omia tekemisiäsi, että no tää nyt on vaan tällasta, emmä kehtaa kertoa, bla bla bla - niin se paljastaa sinusta yhden tärkeän faktan. Määrität oman arvosi sen perusteella, mitä oletat muiden ajattelevan ja koska pelkäät että sinua ei arvosteta, sensuroit itse itseäsi. Inhimillistä, mutta huono homma.

Jos harrastat miniatyyrien maalausta ja todella pidät siitä, niin ole ylpeä siitä. Ajatelkoot muut mitä tahansa. Jos se on jonkun toisen mielestä noloa tai mitä ikinä, niin se on hänen ongelmansa. Se on sinun ongelmasi ainoastaan jos teet siitä sellaisen. Ja mikä parasta, se voi olla jopa suuri vahvuutesi. Jos sinä olet kulmakunnan paras miniatyyrimaalaaja, niin sinunhan kannattaa "päteä" sitten just sillä. Enkä tarkoita sellaista kusipäistä leveilyä ja henkseleiden paukuttelua, vaan asiantuntemuksen osoittamista ja aitoa intohimoa.


Ole ylpeä niistä jutuista mitä teet ja tee ainoastaan asioita joista voit olla ylpeä.
(jos taas teet jotain esim. vahingollisia ja kestämättömiä juttuja, niin mene ihan oikeasti itseesi ja kysy, että kannattaako niistä olla ylpeä tai tehdä niitä. Huumeiden käyttö tai valehtelu ei pitäisi olla mitään ylpeilyn aiheita)

9. Ole avoin

Jos sinua vituttaa, niin on ihan OK näyttää se. Jos sinua naurattaa, niin naura. Jos sydämesi on revitty riekaleiksi ja haluat huutaa, niin tee se. Vaikka joka paikassa toitotetaan, että naiset tykkää vähän salaperäisistä miehistä, niin rajansa kaikella. Jos panttaat kaikkia asioita sisälläsi ja läheisesi joutuvat lottoamaan että mitenkähän tuolla menee, niin pelaat peliä jossa ei ole voittajia. Sinun ei tarvitse olla mikään moottoriturpa, mutta opettele ilmaisemaan itseäsi. Kyllä sinä osaat, kun vaan uskallat. Sinun ei tarvitse olla mikään koomikko, mutta ei todellakaan haittaa jos osaat olla kujeileva ja sinulla on huumorintajua.

Avoimuus kertoo rehellisyydestä ja luotettavuudesta. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi olla täysin ennalta-arvattava ja tylsä. Se tarkoittaa sitä että osoitat luottamusta ja luotettavuutta.

10. Edellytä kunnioitusta

Tämä on tärkeä asia. Olet arvokas ihminen ja että ansaitset että sinua kunnioitetaan sellaisena. Älä hyväksy mitään muuta kuin kunnioittavaa käytöstä sinua kohtaan. Jos sallit että sinua mollataan, ulkonäköäsi haukutaan, sinua kohtaan käyttäydytään alentavasti, jopa pahoinpidellään, niin se ei tule loppumaan. Älä odota että ihmiset ehkä muuttuvat ja oppivat arvostamaan ja kohtelemaan sinua. Älä odota keneltäkään mitään muutosta. Et tosiasiallisesti pysty vaikuttamaan heihin. Minun ohjeeni on, että älä pidä sellaisia ihmisiä lähelläsi, jotka eivät kunnioita sinua. Jos joku on aina ihan täys kusipää ilman että olet tehnyt mitään ansaitaksesi sellaista käytöstä, niin ei häntä ole pakko sietää. Sano hänelle että mikä helvetti sua risoo, kun aina käyttäydyt tuolla tavalla? Jos homma jatkuu, niin vältä häntä kuin ruttoa.

Kolikon kääntöpuoli on kunnioitettavasti käyttäytyminen. Vaali kunniaasi, käytä jokainen mahdollisuus jolloin voit kasvattaa sitä. Tee ihmisille helpoksi kunnioittaa sinua - kunnioittamalla heitä.

Meillä ei tiettävästi ole kuin yksi elämä. Se on liian lyhyt ja arvokas jotta sen haaskaisi ääliöiden vittuilun kuunteluun.

---

No niin. Nyt on listattu kymmenen itsestäänselvää asiaa, jotka kaikki tiesivät jo entuudestaan. Nyt päästään sitten itse asiaan - miksi nämä eivät mene käytäntöön? Miksi on niin paljon miehiä, jotka kyllä tietää nää, mutta ei toimi näin, vaan itkee että "miks mua ei hyväksytä sellaisena kuin olen?".

Onko kyseessä laiskuus? Epäusko omiin mahdollisuuksiin? Välinpitämättömyys? Kieroutunut maailmankuva? Liian paljon tekosyitä ja nettipornoa? Turtuminen? Katkeruus naisia kohtaan? Epävarmuus omasta seksuaalisuudesta? Torjutuksi tulemisen pelko? Onnistumisen pelko?
Huono itsetunto ja uskomus, ettei oikeasti ansaitse naista vierelleen?

Oli syy mikä tahansa, niin sillä ei ole väliä. Ainoastaan sillä on, että oletko valmis luopumaan siitä syystä, mikä pidättelee sinua tulemasta vaikka hitto kaikkien aikojen naistenkaatajaksi? Ratkaisu on sinussa. Sinulla on kaikki ne resurssit mitä tarvitset. Et vain vielä ole ehkä ottanut niitä käyttöön.

Jätkät jotka valittavat, että eivät saa naista, ovat itse keittäneet soppansa. Syy ei ole naisten. Syy on miesten. Leikitäänpäs vähän ajatusleikkiä: Olet itseään kunnioittava, kaunis, arvostettu ja mukava nainen. Millaisen miehen sinä tahtoisit? Millainen hänen olisi oltava, jotta voisit kehua häntä ystävillesi? Millainen hänen olisi oltava, jotta voisit luottaa häneen tilanteessa kuin tilanteessa? Miten hän käyttäytyisi jos joku loukkaa sinua? Miten unelmiesi mies käyttäytyisi, kun sinä menetät malttisi heikkona hetkenä ja raivoaisit hänelle kaikesta mahdollisesta, syyttäen häntä kaikesta? Millainen hänen olisi oltava, jotta voisit tuntea itsesi todella naiseksi? Kunnioittaisitko häntä jos hän tekisi kaiken aina niin kuin sinä sanot?

Mietit ehkä, että mikä tämän kysymyslitanian tarkoitus on. Sen tarkoitus on herätellä empatiaasi, kykyäsi eläytyä muiden tilanteisiin ja fiiliksiin. Jos näet yleisesti ottaen vastauksen noihin kysymyksiin alla olevan näköisenä herrasmiehenä, niin yritä uudelleen.

Haluatko tietää, mitä naiset todella haluavat? On olemassa yksi ihan loistava konsti, joka toimii lähes poikkeuksetta: Kysy heiltä.

Kun tiedät mitä he haluavat, kysy itseltäsi mitä Sinä haluat olla. Ja sitten vain riisut tämänhetkisen naamiosi, joka peittää tuon paremman ja vahvemman minäsi. Niin helppoa ja vaikeaa se on.



kuvalähteet
http://www.aolcdn.com/aolr/signals-hes-not-listening-400a020607.jpg
http://www.kaiserreich.com/files/trash/forenschrott/interesting.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMIEryErObYAwoToozwn581d8Ro5nqwG3ddVZDl5p0yPpWCEfbQW37zEM972rXUWyX8-kg3xUvLQ-bdvOVXIt9rZMsaIMY6KIdr8BACT4nZZUej2cz5P7BuQavfPAuz72UuTNixRPtx4k2/s1600/James_Bond_QOS_1024x768.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhqZrggYSW9VkTTKRcb7aQHEJOsWvYRffB1tseSkUF6IErJqEAJSIPvSL_YAyQKj0U7lOcycnVrmAuPVEXc0G3CEjxECKTHC5v9Squ0P-_P61iX3iInfJMqFDze6AObHIxip0qCHlV99KNA/s1600/respect+-+demand+it.jpg
http://www.wacky-packages.net/images/wonderbread/boo-hoo2.jpg
http://www.blogcdn.com/www.joystiq.com/media/2010/01/wow-nerd-south-park-580.jpg
http://www.stevethehedgehog.com/wp-content/uploads/2011/03/relax.jpeg
http://www.capedwonder.com/images/picture-folder/images/sIV/CW-SIV-Clark-Kent-portrait-01.jpg

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Vastuun kantaminen ja usko omiin voimiin

Kuvan miehet eivät liity juttuun
Tuossa eräs päivä Jyväskylän uimahallilla käydessä törmäsin saunassa mieheen, jonka asenne alkoi harmittaa. Olimme käyneet keskustelua äijäköörillä mm siitä, että mitenkä savusauna on paras jne, kun tämä yksi miekkonen alkoi surkutella suureen ääneen.

”Se on kyllä niin että sillon ku oli naimisissa, niin oli kyllä elämän avaimet kädessä. Oli perheauto ja mökkipaikka ja kaikkee. Ja ku ero tuli, niin mitää ei jäänyt.”

Koitin rohkaista miestä, että niinhän se elämä voi heitellä, mutta mistä sitä tietää kuinka mukavaksi huominen voi osoittautua? Etenkin jos itse tekee kaikkensa että näin kävisi.

”Niin, voihan se elämä hyväksikin kääntyä, jos Jumala suo.”

Tässä vaiheessa päätin lähteä saunasta. Kukin saa uskoa minun puolestani ihan mihin tahtoo, mutta tässä tapauksessa tuosta uskosta ei kyllä selvästikään ollut mitään hyötyä tuolle kaverille. Uskoisi ihan ensin vaikka itseensä.

”Ero tuli”

Mistä se muka tuli? Ihan kuin mies ei olisi itse ollut mitenkään osallisena parisuhteen päättymiseen. Asioita vain muka tapahtuu eikä niihin pysty vaikuttamaan mitenkään. Tätä, arvoisat ihmiset, sanotaan uhriutumiseksi. Uhriutuminen on asenteen syöpä. Se vie kaikki voimasi, vapautesi ja uskosi kunnes olet vain katkera kääkkä ja valmis kuolemaan. Uhriutuminen kieltää sinulta unelmat, se kieltää sinulta omat vahvimmatkin ominaisuutesi. Se kuiskaa korvaasi joka käänteessä, että et tule onnistumaan, koska olosuhteet ovat niin sinua vastaan. Se osoittelee kaikkia heikkouksiasi ja vähättelee onnistumisiasi.

Mutta mitä ihmiselle tapahtuu kun luopuu uhrin asemasta?

Otetaan nyt vaikka tämä parisuhteen päättyminen, josta esimerkkimiehemme valitteli. Useimmilla meistä on ollut parisuhde, joka on päättynyt ja se on vetänyt miehen maan rakoon. Mahdollisesti siihen on liittynyt vielä toinen mies, joka oli exälle mielekkäämpi. Mitä silloin on helppo tehdä? Haukkua exä luntuksi, vetää äijää turpaan ja vihata molempia katkerasti. Kuka hyötyy tästä?

Ei kukaan.

Oli syy parisuhteen loppumiselle mikä hyvänsä, minun neuvoni on, että ota täysi vastuu siitä. Se on kivuliasta, mutta siinä on toivon ja kasvun siemen. Sillä siinä vaiheessa kun pystyt sanomaan peilin edessä, että oli MINUN syytäni, että Päivi-Mirjami lähti, olet taas oman elämäsi herra. MINUN SYYTÄNI, EI KENENKÄÄN MUUN. Ei pomon, joka aiheutti minulle töissä stressiä. Ei kavereiden, jotka vaativat kaljalle harva se ilta. Ei sen miehen, josta Päivi-Mirjami on nyt kiinnostunut. Eikä eteenkään Päivi-Mirjami itse. Tuona hetkenä voi ottaa oman elämänsä hallintaan ja sanoa: Ok, mä tyrin tosi pahasti tämän jutun, mutta en tyri ensi kerralla, koska otan opikseni. Painotan vielä, että tämä on asennekysymys. 

Kaikki tarvitsee suruaikansa, mutta sen jälkeen pitää katsoa peiliin ja kuulustella itseään. Mitä minä tein niin väärin ja mitä se toinen mies tekee niin oikein? Tajuanko oikeastaan mitään siitä, että mitä naiset odottavat parisuhteelta? Jos en tajua, niin miksi en tajua? Olenko edes yrittänyt ottaa selvää? Olenko ikinä lukenut kirjaa aiheesta, tai edes yhtä kunnollista artikkelia? Miksi en? Oliko hän ylipäätään minulle sopiva nainen? Olisiko minun pitänyt olla enemmän varuillaan jo parinvalintavaiheessa?
Erot ja muut vastaavat henkilökohtaiset tragediat eivät tipahda taivaasta, ne ansaitaan itse. Halusimmepa tai emme, me olemme kaikki oman onnemme tai epäonnemme seppiä. Kaikki se mitä teemme ja mitä jätämme tekemättä, vaikuttaa elämäämme ja muihin ihmisiin.

Jos et ota itse vastuuta omasta onnellisuudestasi, saatat joku päivä istua itse Aalto Alvarin saunassa rypemässä itsesäälissä. Jos Jumala suo :P

Jake on onnellinen, tai ainakin näyttelee.


Kuvalähteet:
http://www.kotiharjunsauna.fi/images/img005.jpg
http://s1.hubimg.com/u/1555372_f520.jpg
http://carlochong.files.wordpress.com/2009/11/jake-gyllenhaal-smile-large.jpg