keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Seksin puute ei ole tasa-arvo-ongelma

Viime viikolla tulin lukeneeksi Piraattipuolueen ehdokkaan Panu Horsmalahden kirjoituksen siitä, kuinka "Seksin puute on tasa-arvo-ongelma". Kirjoitus herätti minussa myötähäpeää.

Minua häiritsee se, miten hän puhuu seksistä perustarpeena. En kiellä sitä, etteikö seksi olisi perustarve, mutta minulle seksi ei ole kylmäkiskoista lihan survontaa ja laukeamista. "Oikeasta, hyvästä seksistä" on tietysti niin monta näkemystä kuin on ihmisiäkin, mutta kyllä minulle seksin tärkeä osa on emotionaalisen yhteyden vahvistaminen. Ja jos seksiä käytetään prostituution muodossa kulutushyödykkeenä, kuin kevytmaitoa siwan hyllyltä, niin mihin se auttaa? No, eipä tarvitse tunnustaa kavereille olevansa neitsyt. Toisekseen, siitä saa läheisyyden tuottaman oksitosiinin myötä hetkellisesti hyvää mieltä. Saa purkautua. Jos kärsii voimakkaasta huora-madonna-syndroomasta (eli ei näe "hyviä naisia" seksuaalisina), niin huorat saattavat voida tarjota liennytystä tähän vaivaan - eli heidän kanssaan voi sitten toteuttaa itseään seksuaalisesti.

Mutta mitä tämä ratkaisee? Kyse on vain kipulääkkeestä itseaiheutettuun syöpään. Jos ongelma on että ei saa niin paljon seksiä kuin haluaa, niin kannattaa mennä peilin ääreen mietiskelemään hetkeksi. Jos elät miehenä kroonisessa puutostilassa, niin omien uskomusten tutkiskelu voi tehdä ihan hyvää. Esimerkiksi Horsmalahti tuntuu kuuluvan siihen kansanosaan, joka ajattelee että naiset ovat este seksin saamiseen. Ainoa este Horsmiksen kuvailemien miesten seksin saamiseen taitavat olla he itse. Toistan kehoitukseni ajattella asiaa naisten näkökulmasta, kuten kirjoituksessani 'Womanual for Nerds'.

Toivon, että olen tulkinnut Panun jutut väärin, mutta jotenkin niistä huokuu sellainen ajatus, että naiset ovat inhottavia ja katalia, kun eivät anna solkenaan kaikille.

"Joka tahtoo rakkautta mieli täynnä pelkkää vihaa
herää ludelavitsalta, nyrkki kauhoo kylmää lihaa."

-CMX, Lihan Syvyyksiin (Isohaara)

Nimimerkki "vieras nainen" kirjoitti mielestäni aika osuvasti Horsmiksen sivulla:
"Jos kerran teeskentelemällä sitä YT-miestä saa pillua niin mikä on ongelma? Ja jos mies on sitä AT- kastia niin pillun saantiakin helpottaisi jos alentaisi omaa vaatimustasoaan. Usein olen baarissa todennut kuinka kaikin puolin vastenmieliset miehet yrittävät tavoitella kaltaistani laatulihaa ja huorittelevat kun pidän jonkun sortin tasoa yllä. Kun kyse on pelkästä seksuaalisesta tyydytyksestä ei veneentappi huonoilla hampailla, pahalta haisevana ja oksettavana kiihota."

NIMENOMAAN!! Mikä estää ryhtymästä ns. Ylemmän tason mieheksi? Tai edes teeskentelemästä sellaista? Jos tekosyyt karsittuasi vastaukseksi jää "oma saamattomuus", niin on ansainnutkin olla saamatta.
Miksi ei heru? 5 pisteen vihje

Jos naiset olisivat evoluution myötä kasvaneet haluamaan "alemman tason miehiä", niin maailma olisi ihan toisen näköinen. Evoluutio ei vaan suosi sellaisia tyyppejä, jotka jo näyttävät itseään kohtaan välinpitämättömiltä. Kuinka itseään kohtaan välinpitämätön ihminen voisi huolehtia kenestäkään toisesta, jos ei edes itsestään? Tämä on todella karkeaa yleistystä, mutta rauhan aikana todennäköisimmin pärjää vakavaraiset bisnesmiehet ja poikkeusoloissa naiset hakeutuvat 'fyysisempien' miesten pariksi. Eli kulloisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa parhaan vakauden ja turvallisuuden naiselle ja tämän jälkikasvulle tuottamaan kykenevä mies on vahvoilla. Naiset on biologisesti viritetty ajattelemaan myös mahdollisen raskauden ja synnytyksen aikaa, jolloin nainen on kaikkein avuttomimmillaan. He tuskin aktiivisesti ajattelevat tätä vaikutinta parinvalinnassa, mutta siellä se kuitenkin on. Ja tämä tarve kamppailee elintilasta seksuaalisen itseilmaisun kanssa.

Vaikka naiset haluaisivat milloin minkäkinlaisen unelmamiehen, niin he ovat valmiita katselemaan pahimpia renttuja ja jopa väkivaltaisia kusipäitä ihmeen pitkään. Vaikea kuvitella, että kyse olisi pelkästään hoivavietistä tai ajatuksesta: "rakkauteni vielä parantaa hänet ehkä joskus". Kuka nainen oikeasti haluaa hoivata aikuista miestä? Ei kukaan!  Moni kyllä ajautuu siihen, mutta kuinka monen tavoitetila se on, että saisi pestä jonkun rentun kalsaripyykkiä ja paapoa tätä kuin avutonta lasta? Jos miettii jo ihan evoluution kannalta, niin eiköhän naiset hae sellaista kumppania, joka tekee heistä itsestään vahvemman, eikä päin vastoin. Ja sellaista kumppania haluaa pitää hyvänä ja tehdä palveluksia hänelle - ei siksi että hän on reppana joka ei pärjäisi ilman, vaan koska hän ansaitsee sen ja häntä on helppo rakastaa.



Näin ollen, jos mies ei herätä minkäänlaista turvallisuuden tunnetta naisessa, niin toiveet ainakaan pitkäaikaisesta parisuhteesta on menetetty. Jos mies ei johdonmukaisesti uskalla olla sitä mitä on, niin naiset kyllä haistaa sen. Naiset tuntuu sulattavan ihan uskomatonta paskaa miehiltä, jos miehet tekevät sen määrätietoisesti ja luontevana osana persoonaansa. Siis vaikka mies juoksisi vieraissa ja haukkuisi naistaan kännissä läskiksi huoraksi, niin kummasti vaan monet naiset on valmiita sietämään sitä. Kai se on vaan siitä "roolin" johdonmukaisuudesta ja häpeilemättömyydestä kiinni. Jos mies on rehellinen pelimies, joka ei anna turhia toiveita uskollisuudesta, niin naiset voivat silti luottaa häneen ja panna menemään! He voivat luottaa hänen nussivan joka ikistä toista naista joka vastaan tulee, mutta se on ok, koska se on ennustettavaa ja he tietävät että näin tulee tapahtumaan. Voisiko sanoa, että nainen haluaa tietää mitä on saamassa, jotta voi rakentaa tulevaisuuttaan osittain tämän varaan. Ja tätä naiset testaavat kaikenlaisilla horjutusyrityksillä, joilla he testaavat hänen uskoaan omaan itseensä ja elämäntehtäväänsä.


Jos sinulla ei ole vielä oma elämäntehtäväsi selvillä, niin mieti tarkkaan mikä se on. Mikä on niin hienoa, että voisit kuolla iloisena sitä tehdessäsi tai sen puolesta kamppaillessasi? Sillä, mitä se on, ei ole juurikaan väliä. Tärkeintä on, että sinulla on suunta ja tehtävä. Oli se sitten vaikka polkupyörien tuunaaminen, maailman pelastaminen tai osakkeilla rikastuminen - ihan sama. Ja kun tiedät mitä haluat tehdä, niin tee se - ole sitä. Jos työpaikkasi ei ole linjassa tämän asian kanssa, niin vaihda työpaikkaa. Jos sinulta puuttuu jotain tärkeitä tietoja ja taitoja tavoitteessasi etenemisessä, niin ala hankkia niitä. Älä häpeile edetä kohti tavoitteitasi. Älä häpeile olla itsesi. Karsi elämästäsi kaikki ne asiat mitkä estävät sinua toteuttamasta elämäntehtävääsi. Kun olet luopunut hapuilusta, niin saatat huomata, että naisten huomio, suosio ja läheisyys oikeastaan löytävät sinut.

Jos olet nörtti, niin ole sitten kunnolla ja ylpeä siitä - todennäköisesti löydät samanhenkistä seuraa

Tämä toimii muutenkin kuin miehenä olemisessa. Mieti juuri olleita eduskuntavaaleja. Kepu on pettänyt maaseudun, vihreät kusi omiin muroihinsa ydinvoimaäänestyksessä, vasemmistolaiset on vähän häpeillen vasemmistolaisia - etteivät vaan tulisi sekoitetuksi tosikko-änkyröihin. Kokoomuslaiset ovat rehellisesti porvareita ja perussuomalaisetkin ovat vetäneet johdonmukaista linjaa. PerSut eivät häpeilleet olla maahanmuuttovastaisia ja ydinvoimamyönteisiä. Heillä ei ole poliittisen tuuliviirin mainetta. Vielä. Jännityksellä seuraan, astuvatko he tähän miinaan. Jos he pettävät linjansa, he saavat huomata, että heidän kansansuosiolle käy kuin epäjohdonmukaisen miehen rakkauselämälle.

Kuvalähteet:
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=66667
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=72260
http://www.hilavitkutin.com/wp-content/uploads/2009/09/979_article.jpg
http://www.motifake.com/image/demotivational-poster/1009/laundry-day-women-laundry-50cal-demotivational-poster-1284989974.jpg

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Oletko Panomies vai Elättäjä?


Vaimoni oli eilen Yrittäjänaisten seminaarissa Jyväskylän Laajavuoressa. Yksi esiintyjistä oli Lenita Airisto. Häneltä oli spektaakkelinsa lopuksi kysytty hänen energisyytensä salaisuutta, johon hän oli antanut ilmeisesti tämänsuuntaisen vastauksen:
  • nuku hyvin. Lenita nukkuu 8-10 tuntia yössä
  • tupakka blaa blaa alkoholi blaa blaa
  • valitse mies oikein. Menestyvän naisen pitäisi valita sellainen mies, joka on valmis uhrautumaan naisen uran vuoksi jäämällä itse koti-isäksi. Eihän ne sellaiset miehet välttämättä ole kovin hyviä sängyssä, mutta ainahan voi harrastaa syrjähyppyjä! HÄHÄHÄHHÄHÄH!
Pronssista valettu unelmamies Lenitalle?
Yleisö nauraa, kun Supermummeli päättää esityksensä näihin tunnelmiin. Moni mies alkaa tässä vaiheessa nurisemaan, että sanopa miehenä jotain tuollaista, niin saa koko valtakunnan feministit kimppuunsa - siinä missä naisena noin sanoessaan saa aplodit ja ”eihän-se-ole-kilttiä-mutta-heh-heh-noinhan-se-menee”-hyväksyntää. Okei, onhan se näinkin, mutta mitä vittua auttaa mussuttaa tuollaisesta? On paljon mielenkiintoisempiakin asioita.

Anita Leiristö nimittäin kuvaili rehellisesti ERITTÄIN tyypillisen skenaarion, josta monet parisuhdegurut ovat kirjoittaneet. Avainsanoja ovat lover ja provider, eli suomeksi panomies ja elättäjä. Jos pistää mutkat suoriksi, niin naiset hakevat miehistä jännitystä ja turvallisuutta. Panomiehet ovat jännittäviä, koska he ovat kesyttämättömiä, dominoivia ja heidän kanssaan voi harrastaa eläimellistä seksiä. Kiltit nyhveröt elättäjät ovat hyviä aviomiehiä, koska ovat vakaita ja hyviä isiä, jotka voi pyöritellä pikkurillin ympärille. Juuri tätä kahtiajakoa Bonita Airisto kuvasi.

      Tässä on taustalla naisen perustavaa laatua oleva sisäinen konflikti. Hän toisaalta haluaa itselleen turvallisen elämän, mutta toisaalta haluaa ilmaista itseään seksuaalisesti. Niinpä, kun nainen ryhtyy suhteeseen seksuaalisesti jännittävän miehen kanssa, käynnistyy yksinkertaistetusti seuraava prosessi:
  • Nainen yrittää manipuloida miehen elättäjäksi 
  • Jos mies antaa naisen onnistua tässä, niin nainen menettää seksuaalisen mielenkiintonsa miestä kohtaan


Mennäänpä syvemmälle näihin rooleihin :)

Panomies on (käsitteenä, kärjistettynä karikatyyrina) mies, jonka kanssa nainen voi vapaasti ilmaista omaa seksuaalisuuttaan. Henkilö, josta nainen ei ole millään tapaa riippuvainen ja joka ei tuomitse tätä moraalisesti. Panomies ei asu naisen kanssa yhdessä, eikä ole millään tavalla vastuussa naisen (mahdollisesta) jälkikasvusta. Panomies herättää naisessa suurta seksuaalista kiinnostusta.

Elättäjä on puolestaan (jälleen kerran käsitteenä, kärjistettynä karikatyyrina) mies, joka on ottanut/jakanut vastuun naisesta ja tämän jälkikasvusta taloudellisesti ja emotionaalisesti. Nainen haluaa panomiehen yleensä emotionaalisista ja seksuaalisista syistä. Ja sitten alkaa tuo yllä mainitsemani prosessi. Älykkäät naiset valitsevat miehen elättäjäksi vasta harkittuaan ja analysoituaan tätä huolella. Mutta sitten tulee se ongelma: mitä voimakkaammin mies ottaa puhtaasti elättäjän roolin, sitä vähemmän häneen jää panomiestä. Mitä voimakkaammin/ehdottomammin mies sitoutuu naiseen, sitä vähemmän hänessä on haastetta, sitä vähemmän hän herättää seksuaalista mielenkiintoa. Naisilla on tarve kesyttää meidät, mutta jos he onnistuvat, niin he muuttuvat onnettomiksi. Ja siinä vaiheessa he alkavat etsiä onnea parisuhteensa ulkopuolelta. Joillekin miehille tämä on varmaan "ihan ok", mutta...


Kumpikaan ääripää ei houkuttele ainakaan minua. Tärkeää ei kuitenkaan ole se, mitä on tässä ja nyt. Tärkeää on tiedostaa se, mitä minä haluaa ja voi olla. Tärkeää on löytää se tasapainon tila, jossa on onnellinen. Tärkeää on se, että ymmärtää parisuhteen olevan prosessi. Kun muuttaa omaa roolia, niin koko parisuhteen dynamiikka muuttuu, eikä toinenkaan voi toimia samalla tavalla, kuin aiemmin. Vaikka olisit kokenut epämiellyttävän inflaation rakkauselämässäsi, niin on täysin mahdollista paikata tilanne.

Jos haluatte, että nainen on kuin kissa, niin antakaa hänelle jotain saalistettavaa. Antakaa hänen ansaita palkintonsa, olipa se sitten sydämesi tai ruumiisi. Älkää kuitenkaan unohtako, että jokaisen puuman sisällä asuu pieni kissimirri, joka haluaa antautua ehdoitta, jos vain löytäisi uroksen, joka ansaitsee sen.



Lähteet:

http://www.scribd.com/doc/28849140/Practical-Female-Psychology-for-the-Practical-Man

Suosittelen tuota kirjaa erittäin lämpimästi!! En ehkä allekirjoita kaikkia siinä esitettyjä asioita tai ihanteita, mutta se auttaa ymmärtämään monia perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Tulen kaivelemaan tuon kirjan helmiä teille jatkossakin.

Kuvalähteet:
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjBHF5OX1VEhOGLhOJlnfk483YdIumkIv0ofQfkmc2OUKXtmDRUx9e-GVhjXnV6uIesXTACs_DhjupRnHqs4iPgQKsK_891CH5mS5Wq0Zb2fCtHQGGhUwd37C4SHzkzzkc9_ebJBT8Utgo/s1600/nyc-MET.jpg
http://yle.fi/ecepic/archive/00294/lenita_airisto_jyv__294248b.jpg
http://media.picfor.me/00178AE/pair-passion-love-pics-Love-pics-Couple-lovers-sexy-Love-sensual-blackwhite-My-Favorite-Images-ja-romance-dragut-x-amor-my-faves-sexy-couple-sex_large.jpg
http://static.lulu.com/product/file-download/cuckold-tales/1365569/thumbnail/320

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Seksuaalinen turhautuminen

7. huhtikuuta oli uutisissa sairasta paskaa: Vanhoillislestadiolaiset: Liikkeen piirissä jopa sata lasten hyväksikäyttäjää.
Ja enemmän scheissea, kun Bangladeshissa 14-vuotias tyttö oli tullut raiskatuksi ja tämän jälkeen syytetyksi sharia-oikeudenkäynnissä aviorikoksesta, josta seurasi 101 ruoskaniskua, joihin tyttö kuoli.


Niinpä ajattelin kirjoittaa hieman aiheesta.

Mitä (hyvä) seksi tarkoittaa minulle?

Seksi on kaunista. Seksi on rakkautta. Seksi on molemminpuolista antamista. Seksi on hyväntahtoisuuden ruumiinkieltä. Seksi on leikittelyä. Seksi on kommunikointia. Seksi on vaistojen varaan asettautumista. Seksi on aikuisten välinen asia. Seksi on keskustelua eläimellisen puolemme kanssa. Seksi on toisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on. Seksi on kiusoittelua. Seksi on omistautumista toiselle. Seksi on apinanraivolla panemista. Seksi on laiskaa rakastelua sunnuntaiaamuna. Seksi on pikapano taloyhtiön pyykkituvan pesukonetta vasten. Seksi on luonnollista ja tärkeä osa parisuhdetta. Seksi on hehkua poskillamme ja kiiltoa silmissämme. Seksi on turvallista. Seksi on sukupuolipolarisoitunutta*. Seksi on arvostamista. Seksi on molemminpuolisesti nautinnollista ja tyydyttävää.

No sitten, kun sitä seksiä ei saa, tai sitä ei saa saada, niin turhauttaa. Aseksuaalit,  haluttomat ja kyvyttömät ovat oma lukunsa, johon en puutu.

Kun googlaa "seksuaalinen turhautuminen", niin saa kaikkea Pariisin musliminuorten mellakoinnista keskusteluun heteronaisille suunnatusta pornosta ja kysymyksiin: "kuinka kauan olet valmis kestämään seksitöntä parisuhdetta?"
En ota kantaa siihen, että minkä takia ranskassa poltetaan autoja, mutta otanpa ensin hampaisiini uskonnon. Aloitettakoon tutusta ja "turvallisesta" kristinuskosta.

Kristinuskon perusoppina seksistä on vapaasti tulkittuna: "Ainoa oikea tapa harrastaa seksiä on miehen ja naisen välinen, lapsen hankkimiseen tähtäävä aviollinen seksi". Muissa tapauksissa seksi on kauhistus. Myönnän, että tuo on tiukan linjan kristittyjen mielipide, eikä varmasti edusta valtaosaa - eteenkään käytännön tasolla. Tärkeä kysymys mielestäni on, että kuka tästä hyötyy? Kenen etu on, että ihmiset eivät saisi toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan vapaasti silloin, kun se on aikuisten ihmisten vapaan tahdon mukaista? Onko kyseessä välillinen ja normatiivinen vallankäyttö, jolla pystytään pitämään ihmiset paremmin kurissa? Miksi etenkin naisen seksuaalisuus on edelleen niin voimakas tabu? Se on siltä kannalta ymmärrettävää, että naisen on mahdollista tulla raskaaksi ja siihen liittyy paljon velvollisuuksia, vastuuta, jopa uhkia. Mutta onko kieltäminen ja häveliäisyyden vaaliminen kehdosta hautaan oikeasti kestävä ratkaisu? Eikö ole parempia teitä suojella naisia ei-toivotuilta raskauksilta? Jos terve ihminen alkaa kieltää tervettä seksuaalista haluaan minkä tahansa uskonnon tai moralismin perusteella, niin ollaan mielestäni astuttu terveyden ulkopuolelle.

Viesti on siis: Seksi on pahaa. Seksi on syntiä. Seksi on likaista. Sinä olet paha, syntinen ja likainen, ja joudut helvettiin, ellet kuuraa itseäsi Jeesus-saippualla Päivi Räsäsen kanssa. Kyllä minuakin alkaisi turhauttaa, jos eläisin tuollaisessa uskomusjärjestelmässä. Olen kuitenkin ateisti.

Ihan samalla tavalla, kuin ihmiselle on pahaksi riutua nälässä, myös seksuaalisuuden kieltäminen on pahaksi. Me olemme kuitenkin ihmisiä, kaikkine hienouksinemme ja heikkouksinemme. Ja jos emme ole valmiita myöntämään omia lihallisia mielihalujamme, vaan taistelemme niitä vastaan hampaat irvessä, taistelemme vain hävitäksemme. Taistelemme omaa luontoamme vastaan tuolloin. Toisaalta on totta, että nyky-yhteiskunta on yliseksualisoitunut, koska seksillä yritetään myydä kaikkea mahdollista ja kapitalismi hengittää liikevaihdosta. Joillekin tämä saattaa aiheuttaa vastareaktion, enkä ihmettele sitä lainkaan. Ymmärrän itseasiassa erittäin hyvin tuota vastareaktiota, sillä itsekin 16-vuotiaana turhauduin hedonismin myllytykseen ja päätin etten harrastaisi esiaviollista seksiä. Halusin saada elämänsisältöni henkisemmistä asioista, mutta kuten siellä naureskellessasi arvasitkin, selibaattini päättyi siihen, että harrastin seksiä.

Minun selibaattini kesti reilusti alle vuoden. Entäs sitten kun se jatkuu ja jatkuu ja hormonitoiminta on eri mieltä? Miksi katolilaisten pappien ja lestadiolaisten saarnamiesten himot ottavat pedofilian muodon? Tekeekö tilaisuus varkaan? Onko lapsen luottamus, viattomuus ja turpansa kiinnipitämisen yhdistelmä se korsi, joka katkaisee kamelin pidättäytymisen. Asuuko meissä kaikissa hirviö, joka tulisi esiin kun ihmisparkaa rääkkää tarpeeksi oikeissa olosuhteissa. Vai onko kyse vain sairaasta yksilöstä? Luonnonoikusta? Kuvottamimman muodon se saa, kun se institutionalisoidaan, sitä aletaan selittää ja oikeuttaa tähän tyyliin:


Niin, synti voittaa.

Ei kristinusko houkuttele, vai?
Onneksi on muitakin uskontoja.

En ole mikään kaukoidän uskontojen asiantuntija, mutta se vähä mitä olen perehtynyt sikäläisiin uskomuksiin, on tehnyt minuun vaikutuksen. Taolaisuuden kulta-ajalla näkemykset ihanteellisesta seksistä vastaavat monilta osin omiani. Taolaisilla on muuten perinteinen tekniikka, jolla mies pystyy saavuttamaan multiorgastisuuden. Siinä hengityksen ja lantiopohjalihasten hallinnalla pystytään estämään siemensyöksy. Taolaiset kuvaavatkin tätä kuivaa orgasmia "selkärankaa pitkin tulemiseksi". Siemensyöksyn estäminen on siksi oleellista, että sillä ilmeisesti estetään eturauhasessa erittyvän ja siemensyöksyn aikana penikseen kulkeutuvan prolaktiinin veltostuttava vaikutus. Siitäkin löytyy juttua tuon ylläolevan linkin takaa. Asiaa on sivunnut myös David Deida, jonka kirjaa suosittelen lämpimästi kaikille miehille. Mitä muutamiin muihin idän uskontoihin tulee, niin konfutselaiset tuntuu vihaavan seksiä, mutta sitten taas buddhalaiset, riippuen kylläkin suuntauksesta, tuntuvat olevan ihan suvaitsevaista jengiä. Jopa Dalai-Lama tuumasi homoseksuaalisuudesta: "If someone comes to me and asks whether homosexuality is okay or not, I will ask 'What is your companion's opinion?' If you both agree, then I think I would say 'if two males or two females voluntarily agree to have mutual satisfaction without further implication of harming others, then it is okay" (OUT Magazine February/March 1994)
Seksi tuntuu olevan paljon luonnollisempi asia itäaasialaisille kuin mitä monille eurooppalaisille.


Vaan entäpä jos jättää kaikenlaiset metafysiikat sikseen ja keskittyy vain itse asiaan. Jos kaikki käyttäytyisivät seksuaalisesti täysin vapautuneesti, niin perhekeskeinen yhteiskunta todennäköisesti romahtaisi sellaisena kuin me sen käsitämme. On hyvä, että meillä on pidäkkeitä, jotka helpottavat elämäämme. Mutta niille, jotka kieltävät oman itsensä vastoin omaa etuaan, Korkein Seksuaalituomioistuin tuomitsee panemista, suuseksiä, roolileikkejä, kukkia ja sidontaa, yhdessä masturboimista, tuhmien puhumista, pikapanoja tai ihan mitä tahansa, mistä oikeasti tykkäisitte.
Vaalikaa seksuaalisuuttanne, se on elämää ja parisuhdetta ylläpitävä voimavara. Oikeastaan kaikki tämä lätinä kahden ekan uutislinkin ja allaolevan videon välillä oltaisiin voitu jättää väliin, sillä Macy Gray tiivistää kaiken oleellisen.

You gotta express what is taboo in you, and share your freaks with the rest of us, 'cos it's a beautiful thing!



Kuvalähteet
http://freepathways.files.wordpress.com/2010/05/rippisalaisuus-rannan-kuva.jpg
http://www.bokiwallpapers.com/wp-content/uploads/2010/11/Yin-Yang.jpg

*) Sukupuolipolarisoituneella tarkoitan feminiinistä ja maskuliinista, eli yin-yang vastakkainasettelua. Tämä ei välttämättä liity siihen, onko uros- vai naarasliittimet housussa, vaan se on kokonaisvaltaisempi asia. Joissain piireissä sitä kuvataan myös nimikkeillä 'sub' ja 'dom', eli alistuja ja alistaja.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Ruumiinkuva ja huonot mantrat

Tervetuloa AA-kerhon tapaamiseen.

Hei! Minä olen Simo ja minulla on minäkuvan häiriö. Tai ainakin oli. Nyt kerron kuinka pääsin siitä irti.

Tällainen olen: 180 cm, 73 kg, urheilullinen 28-vuotias mies.  Elopainoni on ollut vuodesta 2002 72 kg +/- 3kg. Painoindeksi 22-23 kieppeillä ja rasvaa noin 11%.

Tällaisena näin itseni: Heikko, laiha, läpipaskoja, "kuivan kesän orava" (- joskin ketterä ja nopea)

Jep, en ole mikään puhelinkopin kokoinen tankki, mutta en piru vie ole mikään riisitautinenkaan. Miksi sitten koin olevani sellainen?

Kerronpa ensin liikuntataustastani.

Mennäänpä ajassa taaksepäin. Kun olin lapsi, niin minä en harrastanut liikuntaa. Tai no, kyllähän kaikki Säynätsalossa pelasi ainakin jonkun verran koripalloa, mutta minä en koskaan liittynyt urheiluseuraan tai alkanut harrastaa mitään liikuntaa järjestelmällisesti. Minä olin se poika joka haaveili dinosauruksista, pelasi tietokoneella Civilizationia ja X-Wingiä, sekä kävi kuvataidekoulussa. Lukioaikakin meni pitkälti pitkätukkaillessa ja roolipelatessa, ei edelleenkään mitään liikuntaa. Ihme hippeilyä vaan :D

En ole koskaan ollut mikään varsinainen koulukiusattu, mutta olin mieltänyt itseni siihen porukkaan kuuluvaksi, jota vahvemmat tönivät ja nöyryyttivät. Minusta oli kasvamassa nuori, vihainen mies - täynnä maailmantuskaa ja oikeudenjanoa. Päätin, että nyt saa tönittävänä oleminen loppua. Ja niin aloin harrastaa Hokutoryu Ju-Jutsua. Sitä mukaa, kun aloin löytää omaa koordinaatiokykyä, voimaa, kestävyyttä ja taitoa, ryhtini oikeni ja huomasin että minullehan on ilmestymässä lihaksia. Hallelujah, brother! Myöhemmin tuli kuvioihin sitten kestävyysharjoittelu ja armeijan jälkeen myös voimaharjoittelu. Asenteeni liikuntaa kohtaan oli kuitenkin sellaista verenmaku suussa ja räkä poskella tyylistä - "ei tästä ole tarkoituskaan nauttia"-settiä.

Nykyään harrastan juoksua ja painonnostoa - ja nautin niistä todella. Tarkoitus olisi myös palata historiallisen miekkailun piiriin, kunhan taas innostun ja saan aikaiseksi.


Tässä on nyt tarpeeksi - ellei liikaakin - pohjustusta aiheemme pihville, joka löytyy psykologian puolelta.

Kuten otsikossakin jo paljastan, minulla oli pitkään huono mantra. Se oli: "Minä olen laiha, tällainen kuivan kesän orava". Olin oppinut sen mummoltani*, joka tapasi tuumata lapsena hänen luona vieraillessani, että "Oletpas sinä laiha. Syö nyt niin et ole tuollainen kuivan kesän orava" yms. Ja sitten kun sitä aikani kuuntelin, niin aloin toistella sitä itsekin. Ja minä uskoin siihen. Uskoin siihen niin vahvasti, että toteutin sitä ihan näihin vuosiin saakka. Itsensä toteuttava ennustus.

En oikeastaan osaa määritellä tarkemmin, että missä vaiheessa tajusin tämän mantrani. Osittain siihen liittyi ainakin se, kun eräs neiti-ihminen ilmaisi huomanneensa minut miehenä. Tämä on sinäänsä eri tarina, mutta olin säästynyt melkeinpä siihen asti kulloistakin seurustelukumppaniani lukuunottamatta naisten kehuilta ulkonäköni suhteen. Kai jonkunlainen ukkomiehen aura oli pitänyt heitä loitolla? En millään uskonut, että olisin oikeastaan minkään näköinen naisten silmissä - vaikka seurustelin. Ja koska uskoin näin, kumppaniltani saamani kehut teilasin "epäuskottavana liirumlaarumina, vakiolausekkeina joita vaan kuuluu sanoa". Yksi hyvä ystäväni, joka on kuin veli minulle, auttoi minua hyvin eteenpäin kun tajusin itse tuon mantrani. Hänellä oli ollut oma vastaava, mutta eri aiheesta. Olen hänelle hyvin kiitollinen ja oikeastaan hänen innoittamana kirjoitan tätäkin tekstiä - siinä toivossa että onnistuisin ehkä auttamaan jotakuta oivaltamaan jotain tärkeää itsestään.

Oli hämmentävää herätä siihen, että hei - minähän näytän oikeastaan ihan hyvältä! Ja hitto, onhan se kyllä niinkin, että olen painimatolla pistänyt nippuun monta kymmentä kiloa itseäni isompia äijänköriläitä ja nostanut heitä enemmän penkistä rautaa. Ja palaset loksahtivat paikoilleen. Minä en olekaan mikään pieni ja heikko rimpula, vaan vahva mies. En missään nimessä vahvin, mutta niin vahva, että voin olla ylpeä itsestäni. Ja kun tämän tajusin, niin pidin itseäni aivan lapsellisena ja typeränä, kun olin edes saattanut kuvitella jotain muuta. Mutta niin se vaan ihmisen mieli on ihme värkki - kaikenlaiseen fiktioon se taipuu.

Jos mietit itseäsi, niin onko sinulla jokin negatiivinen mantra jota toistelet, tai muuten vaan rajoittava uskomus itsestäsi? Yleensä ottaen meillä kaikilla on lukuisia. Onko sinulle istutettu jokin uskomus, joka rajoittaa hyvinvointiasi tänäkin päivänä? Ehkä sen on takonut päähän vanhempasi, joku vanha koulukaveri, satunnainen tyyppi baarissa, puoliso, ex-tyttökaveri, työkaveri, sinä itse...

"Olen ruma"
"Olen lihava"
"Olen tyhmä"
"Olen laiska"
"En osaa mitään"
"Olen kömpelö"
"En ole urheilullinen"
"En osaa laulaa"
"Minulla on pieni kulli"
"En osaa puhua asioistani"
"En ole viehättävä"
"En pysty sitoutumaan"
"Minä tyrin aina kaiken"
"Kukaan ei pidä minusta"
"En osaa tanssia"
"Olen aina pahalla päällä"
"Kaikki vieroksuvat minua"
"Olen sosiaalisesti avuton"
"Ei musta ole mihinkään"
"En ole hauska"
"Olen juro juntti"
ja niin edelleen ja niin edelleen...

Mietipä mitä tapahtuisi, jos saisit purettua itsestään tuollaisen uskomuksen. Vaikka olisi ylipainoinen, niin ei olisikaan enää lihava ällöttävä läski, vaan olisi vain tällä hetkellä muutama kilo liikaa. Miettikää mikä ero! Niistä muutamasta väliaikaisesta liikakilosta pääsee kyllä, eivät ne ole mikään elinkautinen, toisin kuin tiedostamaton identiteettiin juurrutettu leima.

Jos tuollaisen negatiivisen uskomuksen onnistuu spottaamaan ja tekee töitä, niin sen pystyy irrottamaan omasta identiteetistä. Niin kauan kuin uskoo vakaasti olevansa kuivan kesän orava tai läskiperse, niin on sitä - eikä muuksi muutu. Mutta kun tuon häiriötilan minäkuvassa saa oikaistua, niin saattaa huomata aivan loistavia asioita itsestään ja mahdollisuuksia elämässään. Ja jos näissä ei pääse omin avuin eteenpäin, niin asiantuntevia ammattilaisia löytyy kyllä. Minulla on ollut etuoikeus päästä nauttimaan vielä aivan erityisistä NLP-menetelmistä, joilla uskomusjärjestelmääni on kartoitettu ja joiden avulla esim arvojen ja käytökseni ristiriitaisuuksia on ollut helpompi karsia. Pimp my brains, homie!

Minä pidän myös toista blogia, joka kertoo tavallaan yhden positiivisen mantrani ja uskomukseni käytännönseurauksista. Minä uskon, että pystyn tekemään ihan mitä vaan (ja minulle tapahtuu jännittäviä asioita). Ja niinpä minä sitten teen, vaikka minun ei koulutuksen puuttuessa kuuluisi osata. Ja jännää riittää.

Kukaan ei tule muuttamaan elämääsi puolestasi. Lakkaa surkuttelemasta sitä, mitä et ole tai mitä sinulla ei ole. Jos haluat olla jotain muuta kuin olet nyt, niin ryhdy sellaiseksi. Meidän persoonamme kehittyy jatkuvasti joka tapauksessa, joten miksi sitä ei muuttaisi haluamaansa suuntaan tietoisesti?

*) en todellakaan ole katkera mummolleni - ei hän varmasti tarkoittanut istuttaa päähäni tuollaisia ajatuksia. Kyseessä taisi olla ennemmin etelä-pohjalainen tapa keskustella :D

Kuvalähteet:
http://img.dailymail.co.uk/i/pix/2007/06_02/49GamesDM_468x354.jpg

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Womanual for Nerds

Tuossa kävelyllä käydessä vaimoni ja hyvän ystäväni kanssa tuli puheeksi, että millaisia asioita minun olisi syytä käsitellä tässä blogissa. Mistä olisi hyötyä miehille? Olitpa sitten mies tai nainen, niin arvostan paljon kaikenlaisia juttuvinkkejä.

Kaveri naureskeli, että mitenkä oli lukenut Pelit.fi foorumilla pelinörttien keskinäistä keskustelua parisuhteista ja deittailusta jne. Osa jengistä oli aivan täysin hukassa. Siitä seurasi hauska keskustelu käppäillessä. Ajattelin siis kirjoittaa siitä, että kuinka päästä alkuun.

Ensin minun on sanottava, että minä en ole mikään deittailuguru. Todellakaan. Olen elänyt melkein koko aikuisikäni pitkässä parisuhteessa, enkä ole koskaan harrastanut "deittailua". Mutta - väitän tietäväni yhtä sun toista siitä, mistä naiset pitävät ja mikä on tärkeää heidän luottamuksensa voittamisessa.



En ota kantaa lyhytaikaisen seksiseuran hakemiseen, vaan pysyvän vaikutuksen tekemiseen. Minä en ole ns. pickup artist, tai sen skenen harrastaja.




1. Sinä olet herra sinun elämäsi, älä pidä muita herroja

Jos et pysty huolehtimaan itse itsestäsi, niin se on aika helvetin huono juttu. Jos nainen näkee sinussa ensimmäisenä jonkun loisen, joka pelaisi WoWia hänen kustannuksella, niin tuota naista enää tuskin näet toista kertaa. Tai sitten saatat olla tekemisissä todella häiriintyneen naisen kanssa ja sinun kannattaa puolestaan juosta karkuun niin kovaa kuin kykenet.

Jos roikut vielä mamman tississä, niin aloita kasvamalla vähän aikuisemmaksi.

2. Käytä sopivankokoisia, ehjiä ja puhtaita vaatteita

Sinun ei tarvitse olla mikään muotiguru tai käydä jonkun trendi-TV-homon stailattavana. Mutta älä perkele mene ihmisten ilmoille paskasissa kuteissa, väärän kokoisissa vaatteissa tai rikkinäisissä ryysyissä. Hyvä nyrkkisääntö voisi olla: Heitä kaikki vanhat risaiset vaatteet pois tai vie mökille remontointivaatteiksi ja osta uudet vaatteesi ihan oikeista miestenvaateliikkeistä - EI MARKETISTA. Maksat niistä ehkä kaksi kertaa enemmän, mutta ne vaatteet näyttävät hyviltä, kestävät pidempään ja tuntuvat mukavilta. Kun ostat vaatteita, vaadi ja käytä palvelua. Jatka tarpeettomien rytkyjen poisheittämistä, kunnes niitä ei enää ole;
ja katso: pukeudut aina hyvin ja näytät fiksulta.


3. Pidä huolta itsestäsi

Ei tarvitse ryhtyä miksikään himourheilijaksi, mutta tee jotain fyysistä. Syö hyvin - älä pakkomielteisesti mitään terveysruokaa tai välinpitämättömästi mitään einespaskaa. Syö itsesi iloiseksi. Huolehdi omasta hygieniasta.

Viestit omalla hyvinvoinnillasi sitä, että  arvostat itseäsi ja pystyt arvostamaan muitakin. Jos hengit "ei kiinnosta"-asennetta, niin se on todella huono asia. Jos etsit rakkautta sydän täynnä välinpitämättömyyttä, niin yksin jäät.

4. Ole kiinnostunut

Älä jää jumittamaan pelkästään johonkin yhteen asiaan, mistä olet todella innoissasi tai mihin olet urautunut. Katsele ympärillesi, ole utelias maailmaa kohtaan. Harva nainen odottaa sinulta mitään tuntien luentoa buddhalaisuudesta tai renesanssiajan taiteesta, mutta on hyvä osata keskustella muustakin kuin wowin viimeisimmästä patchista.

Uskalla olla oikeasti kiinnostunut ihmisistä. Maailma on täynnä jännittäviä tyyppejä, joilta voi oppia ja omaksua ihan huikeita juttuja. Ole avoin ja koita miettiä ensin asioita positiiviselta näkökannalta.

Jos et ole oikeasti kiinnostunut ihmisistä, niin odotatko että joku on ihan oikeasti kiinnostunut sinusta?

5. Kuuntele

Tämä on ihan helvetin tärkeä asia. Kuuntele todella mitä ihmiset sanovat sinulle. Ihmiset viestivät nimittäin ihan hitosti elämästään, haaveistaan, itsestään, tunteistaan - kaikesta! Kuuntele ja koita jopa ajatella kuulemaasi ja saatat yllättyä. Esitä tarkentavia kysymyksiä, osoita nyökkäyksin ja pienin elein että olet kiinnostunut siitä mitä tuo toinen kertoo. Jos hän puhuu jostain, mistä et ole ikinä kuullutkaan, niin älä anna sen häiritä - sillä nythän sinä opit siitä asiasta. Katso rohkeasti silmiin kun keskustelet.

Naiset rakastavat sitä, kun heille antaa jakamattoman huomion ja on vilpittömän kiinnostunut heistä.
Jos saat hänet tuntemaan itsensä aivan erityiseksi antamallasi huomiolla ja aktiivisella kuuntelullasi, olet ehdottomasti potentiaalinen kumppaniehdokas.

6. Ota rennosti

Jos jännität, niin keskustelukumppanisikin todennäköisesti jännittää. Tiedän, että tämä on kauhea paikka monille ujoille tyypeille, koska siinä on noidankehän kaikki ainekset. Kaikkia jännittää tai pelottaa joskus, mutta se on vain mahdollisuus olla rohkea. Joillekin miehille etenkin sellaiset ihan überkauniit naiset voivat aiheuttaa ihan hirvittävää jännitystä, paniikkia, out-of-my-league-ajatuksia ja vaikka mitä. Tällaisissa tilanteissa kannattaa muistaa, että tuo beibe on joskus ehkä ollut finninaamainen, itsestään epävarma rillipää jolla on hammasraudat. Hän vuotaa verta ja käy paskalla siinä missä sinäkin. Ei hän ole toiselta planeetalta, vaikka hän olisi kaunein ihminen, minkä olet kuunaan nähnyt.


Muista, että me kaikki reagoimme helposti siihen, millaiselta lähellä oleva ihminen vaikuttaa. Jos joku on kauhean kireä tai masentuneen oloinen, niin ei hänen lähelläänkään ole kiva olla. Hyväntuulinen ja rento ihminen puolestaan saa meidätkin hymyilemään. Mieti millaisen tunteen sinä haluaisit siirtää mahdolliselle ihastuksellesi. Hymyile.

Sinun on löydettävä itse keinosi siihen, kuinka voittaa jännittäminen. Jollekin voi auttaa, että ajattelee olevansa kuollut. Toisille se, että kyseessä on peli. Varmaa on ainoastaan, että yhtä lailla kuin uimaan oppii vain veteen hyppäämällä, on sinun hypättävä tuleen.

7. Älä anele

Jos koitat sopia treffejä tai pyydät tytöltä tämän puhelinnumeroa, niin älä IKINÄ anele tai kerjää. Olet heti altavastaajan asemassa ja vaikutat säälittävältä. Jos joku ei halua lähteä kanssasi syömään tai leffaan, niin kohauta olkaa ja totea hiljaa mielessäsi että ei tyttö tiedä mistä jäi paitsi. Jos heittäydyt polvillesi ja saat kuin saatkin kerjättyä jonkun säälitreffin, niin saatat pian huomata toivovasi, että et olisi koskaan tavannut koko tyyppiä. Tämä pätee erityisesti seksiin. Älä anele, tai huomaat joutuvasi kerjäämään ja tekemään temppuja että sinut palkitaan (jos palkitaan).


8. Älä pyytele anteeksi olemassaoloasi

Leikitään että harrastat miniatyyrien maalausta. Onko se hävettävää? Tekeekö se tyttöön vaikutuksen? Ei ja ei. Naiseen tekee vaikutuksen se, miten sinä suhtaudut itse omiin tekemisiisi. Jos lähtökohtaisesti häpeilet omia tekemisiäsi, että no tää nyt on vaan tällasta, emmä kehtaa kertoa, bla bla bla - niin se paljastaa sinusta yhden tärkeän faktan. Määrität oman arvosi sen perusteella, mitä oletat muiden ajattelevan ja koska pelkäät että sinua ei arvosteta, sensuroit itse itseäsi. Inhimillistä, mutta huono homma.

Jos harrastat miniatyyrien maalausta ja todella pidät siitä, niin ole ylpeä siitä. Ajatelkoot muut mitä tahansa. Jos se on jonkun toisen mielestä noloa tai mitä ikinä, niin se on hänen ongelmansa. Se on sinun ongelmasi ainoastaan jos teet siitä sellaisen. Ja mikä parasta, se voi olla jopa suuri vahvuutesi. Jos sinä olet kulmakunnan paras miniatyyrimaalaaja, niin sinunhan kannattaa "päteä" sitten just sillä. Enkä tarkoita sellaista kusipäistä leveilyä ja henkseleiden paukuttelua, vaan asiantuntemuksen osoittamista ja aitoa intohimoa.


Ole ylpeä niistä jutuista mitä teet ja tee ainoastaan asioita joista voit olla ylpeä.
(jos taas teet jotain esim. vahingollisia ja kestämättömiä juttuja, niin mene ihan oikeasti itseesi ja kysy, että kannattaako niistä olla ylpeä tai tehdä niitä. Huumeiden käyttö tai valehtelu ei pitäisi olla mitään ylpeilyn aiheita)

9. Ole avoin

Jos sinua vituttaa, niin on ihan OK näyttää se. Jos sinua naurattaa, niin naura. Jos sydämesi on revitty riekaleiksi ja haluat huutaa, niin tee se. Vaikka joka paikassa toitotetaan, että naiset tykkää vähän salaperäisistä miehistä, niin rajansa kaikella. Jos panttaat kaikkia asioita sisälläsi ja läheisesi joutuvat lottoamaan että mitenkähän tuolla menee, niin pelaat peliä jossa ei ole voittajia. Sinun ei tarvitse olla mikään moottoriturpa, mutta opettele ilmaisemaan itseäsi. Kyllä sinä osaat, kun vaan uskallat. Sinun ei tarvitse olla mikään koomikko, mutta ei todellakaan haittaa jos osaat olla kujeileva ja sinulla on huumorintajua.

Avoimuus kertoo rehellisyydestä ja luotettavuudesta. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi olla täysin ennalta-arvattava ja tylsä. Se tarkoittaa sitä että osoitat luottamusta ja luotettavuutta.

10. Edellytä kunnioitusta

Tämä on tärkeä asia. Olet arvokas ihminen ja että ansaitset että sinua kunnioitetaan sellaisena. Älä hyväksy mitään muuta kuin kunnioittavaa käytöstä sinua kohtaan. Jos sallit että sinua mollataan, ulkonäköäsi haukutaan, sinua kohtaan käyttäydytään alentavasti, jopa pahoinpidellään, niin se ei tule loppumaan. Älä odota että ihmiset ehkä muuttuvat ja oppivat arvostamaan ja kohtelemaan sinua. Älä odota keneltäkään mitään muutosta. Et tosiasiallisesti pysty vaikuttamaan heihin. Minun ohjeeni on, että älä pidä sellaisia ihmisiä lähelläsi, jotka eivät kunnioita sinua. Jos joku on aina ihan täys kusipää ilman että olet tehnyt mitään ansaitaksesi sellaista käytöstä, niin ei häntä ole pakko sietää. Sano hänelle että mikä helvetti sua risoo, kun aina käyttäydyt tuolla tavalla? Jos homma jatkuu, niin vältä häntä kuin ruttoa.

Kolikon kääntöpuoli on kunnioitettavasti käyttäytyminen. Vaali kunniaasi, käytä jokainen mahdollisuus jolloin voit kasvattaa sitä. Tee ihmisille helpoksi kunnioittaa sinua - kunnioittamalla heitä.

Meillä ei tiettävästi ole kuin yksi elämä. Se on liian lyhyt ja arvokas jotta sen haaskaisi ääliöiden vittuilun kuunteluun.

---

No niin. Nyt on listattu kymmenen itsestäänselvää asiaa, jotka kaikki tiesivät jo entuudestaan. Nyt päästään sitten itse asiaan - miksi nämä eivät mene käytäntöön? Miksi on niin paljon miehiä, jotka kyllä tietää nää, mutta ei toimi näin, vaan itkee että "miks mua ei hyväksytä sellaisena kuin olen?".

Onko kyseessä laiskuus? Epäusko omiin mahdollisuuksiin? Välinpitämättömyys? Kieroutunut maailmankuva? Liian paljon tekosyitä ja nettipornoa? Turtuminen? Katkeruus naisia kohtaan? Epävarmuus omasta seksuaalisuudesta? Torjutuksi tulemisen pelko? Onnistumisen pelko?
Huono itsetunto ja uskomus, ettei oikeasti ansaitse naista vierelleen?

Oli syy mikä tahansa, niin sillä ei ole väliä. Ainoastaan sillä on, että oletko valmis luopumaan siitä syystä, mikä pidättelee sinua tulemasta vaikka hitto kaikkien aikojen naistenkaatajaksi? Ratkaisu on sinussa. Sinulla on kaikki ne resurssit mitä tarvitset. Et vain vielä ole ehkä ottanut niitä käyttöön.

Jätkät jotka valittavat, että eivät saa naista, ovat itse keittäneet soppansa. Syy ei ole naisten. Syy on miesten. Leikitäänpäs vähän ajatusleikkiä: Olet itseään kunnioittava, kaunis, arvostettu ja mukava nainen. Millaisen miehen sinä tahtoisit? Millainen hänen olisi oltava, jotta voisit kehua häntä ystävillesi? Millainen hänen olisi oltava, jotta voisit luottaa häneen tilanteessa kuin tilanteessa? Miten hän käyttäytyisi jos joku loukkaa sinua? Miten unelmiesi mies käyttäytyisi, kun sinä menetät malttisi heikkona hetkenä ja raivoaisit hänelle kaikesta mahdollisesta, syyttäen häntä kaikesta? Millainen hänen olisi oltava, jotta voisit tuntea itsesi todella naiseksi? Kunnioittaisitko häntä jos hän tekisi kaiken aina niin kuin sinä sanot?

Mietit ehkä, että mikä tämän kysymyslitanian tarkoitus on. Sen tarkoitus on herätellä empatiaasi, kykyäsi eläytyä muiden tilanteisiin ja fiiliksiin. Jos näet yleisesti ottaen vastauksen noihin kysymyksiin alla olevan näköisenä herrasmiehenä, niin yritä uudelleen.

Haluatko tietää, mitä naiset todella haluavat? On olemassa yksi ihan loistava konsti, joka toimii lähes poikkeuksetta: Kysy heiltä.

Kun tiedät mitä he haluavat, kysy itseltäsi mitä Sinä haluat olla. Ja sitten vain riisut tämänhetkisen naamiosi, joka peittää tuon paremman ja vahvemman minäsi. Niin helppoa ja vaikeaa se on.



kuvalähteet
http://www.aolcdn.com/aolr/signals-hes-not-listening-400a020607.jpg
http://www.kaiserreich.com/files/trash/forenschrott/interesting.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMIEryErObYAwoToozwn581d8Ro5nqwG3ddVZDl5p0yPpWCEfbQW37zEM972rXUWyX8-kg3xUvLQ-bdvOVXIt9rZMsaIMY6KIdr8BACT4nZZUej2cz5P7BuQavfPAuz72UuTNixRPtx4k2/s1600/James_Bond_QOS_1024x768.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhqZrggYSW9VkTTKRcb7aQHEJOsWvYRffB1tseSkUF6IErJqEAJSIPvSL_YAyQKj0U7lOcycnVrmAuPVEXc0G3CEjxECKTHC5v9Squ0P-_P61iX3iInfJMqFDze6AObHIxip0qCHlV99KNA/s1600/respect+-+demand+it.jpg
http://www.wacky-packages.net/images/wonderbread/boo-hoo2.jpg
http://www.blogcdn.com/www.joystiq.com/media/2010/01/wow-nerd-south-park-580.jpg
http://www.stevethehedgehog.com/wp-content/uploads/2011/03/relax.jpeg
http://www.capedwonder.com/images/picture-folder/images/sIV/CW-SIV-Clark-Kent-portrait-01.jpg